IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Michael Rodríguez 30 vuottaLauantai 31.12.2011 01:52

Joo eli tuo on ilmeisesti joku jalkapalloilija tuo Rodriguezö. tsekkailin Wikipediasta onko jollakin julkisuuden henlklillö pyörettä vuosipäivää kun ei itse keksi otsikkoa päiväkirjalle. Tänään nukuin liiankin pitkään aamulla ja vaistonvaraisesti painoin torkkuherätystä jatkuvasti. Näin unen, jossa joku Emma huijasi minulta yli 7000 euroa. Sain myös opetuksen, että ainoastaan idiootti kirjoittaa nimensä paperiin lukematta sitä. Se oli muutenkin mielenkiintoinen uni jatkuvien käännekohtien ansiosta. Siitä voisin kirjoittaa vaikka tarinan joskus, mikäli vaan muistaisin koko juonen. Kello herätti kesken minun ja Emman kohtaamista hieman ollessani vararikon partaalla, sillä heti kun menetin sen yli 7000 euroa, niin aloin menettämään yhtäkkiä kaiken muunkin säästöni. Jos menettäisin oikeassa elämässä päivässä 7000 euroa päivässä, niin minulta menisi melkein koko omaisuus. Joka tapauksessa kun viimein nousin ylös sängystä, tajusin mitä kello on ja olin että wtf ja sitten taksilla töihin. Työpäivä nyt oli yhtä ärsyttävä kuin yleensäkin ja oli vain hymyiltävä kun työtoverit onnittelivat jatkoni ansiosta. Lähdin myös töistä pois taksilla. Tämä taitaa olla minun koko työhistorian ainoa kerta jolloin saman päivän aikana lähden taksilla sekä meno- että paluumatkan pois. Kontulaan menin taksilla ja lempikauppaani Alkoon viskiä ja rommia ostamaan. Ostin myös Mc>Donaldsista hampurilaista. Yhtäkkiä poistuessani sieltä aölkoi ihmeellinen ihmisruuhka ja meinasin törmätä jonkun nuoren pojan perseeseen. Väistön seurauksena jouduin keskelle teinilissupissistyttöjä. Oli siinä aikamoinen näky kun on joukko teinityttöjä ja yksi aikuinen mies. Erotuin hyvin porukasta. Minusta se olisi epäilyttävää jos minun ikäinen hengailisi sen ikäisten tyttöjen kanssa. Kaikki varmaan pitäisi minua pedofiilinä. Ostin S-Marketista myös erilaisia lonkeroita, sekä kaljaa sunnuntaiksi. Niin ja tietysti hunajaa rommiin. Minulla on täällä todella paljon hunajaa. Mehiläiset tykkäisivät. En täällä oikein ole ryyppäämistä kummempaa tehnyt. Viskiä lähinnä mennyt, mutta myös rommitoteja on mennyt. Vuorokausi alkaa loppua kesken, joten laitan tämän galleriaan nyt.

Hyvää illanjatkoa!

Vieroitusta OkCupidistaMaanantai 26.12.2011 01:29

Kun tämä vuorokausi alkoi, olin baarissa. Karaokea laulaessa minulle tuli kaksi mokaa. Jos jotain yrittää –kappaleessa unohdin viimeisen lauseen ja eräässä Kirkan biisissä lauloin alkuosionj liian hitaasti ja jouduin kirimään sen kiinni, niin että se kuuluisi mennä niin. Sen kyllä paikkasin onneksi aika hyvin. Miehet olivat kyseisessä paikassa paljon ystävällisempiä kuin paikoissa joissa yleensä käyn. Jostain syystä yksi mies halusi koko ajan tarjota minulle juotavaa, vaikken edes tunne häntä. No totta kai otan kun ilmaiseksi tarjotaan. Omalla tavallaan tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi, sillä siellä ei ollut kaltaisiani ihmisiä, vaan kaikki käyttäytyivät asiallisesti. En nähnyt yhtäkään baaritappelua koko illan aikana. Outo paikka. Taksilla sitten kotiin. Joulahjaksi minnä sain Simpsonien njeljännentoista tuotantokauden, kissakalenterin, valokuvakehyksen jossa on Essin ja Viivin kuva, isältäni kivan summan rahaa ja elokuvan Jackass 3. Heräsin siinä kahdentoista aikoihin ja aloitin päivän juomalla yhden lonkeron ja syöden yhden nakkipasteijan. Sen jälkeen aloin ryyppäämään viskiä, sekä myöhemmin sen lisäkso myös rommitotia. Laitoin myös uuden kuvan galleriaan, kun se nyt on pakko joka viikko. En tunne tätä päivää sunnuntaiksi, sillä huomenna ei tarvitse mennä töihin. Sen tähden laitoinkin sen heti kun olin vielä siinä hetkessä, että muistin tämän päivän olevan sunnuntai. Klo on nyt 18:15 ja myöhemmin jatlkyy.

Jatkuupatkuu nyttene. Minulle etuli sellainen asia mieleenem, etten ole ollut pitkään aikaaan OkCupidissa. En asidtrtrrbsoduaiiassa sen jälkeen kun tutustuin Svetlanaan. Olene ollut pitkään vieroituksena Okcupisdista. ja ene siis ole pitktäään aikaana laittanuts kuviani esims. arvosteluun. Minulla on ikävä moslempia. Nos ei minulla amitään nettisisvsua ikävä sentään ole, muttaa oisi kiavaa laittaa kuvia arvoateluu jq mikä etteoi. En vain muista mihian jäin. Kuan katson kuva-albumianai, niin ei jumalauta mitä kuvia minusta. Noa vertailauja ja vaikka mitää aina ona. Mikäli oikein meuistan, niin atämä kuva aoli minun kaikaken suosituin (74/100) romantikko86 jaa apitäär kuitenekin muistaa toki,, että ulakomaalaiset (varsissnkin amerikkalaiset) naisett piytävät minustasa enemmän kuin suomalaiset.ö Kohsta alkaa vuvorokausis loppua, ja alaitan tämän tänne, silslä netti ei ole luoitettava ja se onkin vittuillut useqsti. Esi varmaana tarvitse sen keummemmkkjin mainita mität tuossa vaälissä olen etehnyt, eihälekän sen kerro jo kirjoituksen ulkoasu kerro. Punaistsa näyttä sushteerllisen paljon. n<oh ei kayt tässä muuata silleen kaiata tai jotain.

Hyvää ciööaannkatjoa!

Vaitelias taksikuskiPerjantai 23.12.2011 01:26

Tänään heräsin taas väsyneenä ylös kun kello niin käski. Pakko vaan ylös nousta ja töihin lähteä. Paljon, todella paljon, oli paperitöitä minulla tänään. Jätin suosiolla osan huomiseksi ja tein ne jotka oli yksinkertaisesti ne jotka oli täysin välttämättömiä tehdä tänään. Huomiseksi jäi siis vielä paljon hommaa. Lähdin viiden aikoihin taksilla Kontulaan. En jaksanut mennä bussilla ja metrolla, sillä bussi 16 on niin epäluotettava iltaisin, etten vaan jaksanut. Taksikuski oli hiljaisempi kuin koskaan ennen. Kun astuin sisään, hän mulkaisi ja kysyi tilausnumeron ”mikä tilausnumero?” . Koko matkan ei vaihdettu yhtään sanoja ja hän ei matkan päätteeksi edes sanonut edes hintaa, vaan mulkaisi minuun. Piti itse tarkistaa mittariin ja maksoinkin Vica Electronilla matkan. Kun astuin pois, niin hän vielä mulkaisi minua vihaisen näköisesti. Taisi olla hieman vittuuntunut duuniinsa :D. Palveluala ei sovi jokaiselle. Niin ja edelliseen päiväkirjaan sellainen korjaus, että Himabaari ei suinkaan ole Pub94:n naapurissa, sillä on eräs pizzeria heidän välissään. Joka tapauksessa kauppaan sitten ostamaan erilaisia alkoholijuomia. Ostin siideriä, kaljoja ja lonkeroita. Löysin uuden parhaimman lonkeromakuni, minttukaakaolonkero. Sitä ei oikeastaan luulisi lonkeroksi maun perusteella. Minttu onkin aina ollut suosikkijuomani. Minttuviina ja Piparminttuviina ovat parhaimmat viinat maun perusteella. Niissä on vain se huono puoli, että yhdellä kulauksella menee neljännes koko pullosta. Ne ovat vaan niin helvetin hyviä. Mintut on niin parhaita. Minä tunsin aikoinaan myös nuoruudessa tytön nimeltä Minttu. Söpö nimi, söpö tyttö. Vaikka reppu olikin suhteellisen täynnä kaljaa, lonkeroa ja siideriä, niin se ei rasittanut selkää, kuten entinen. Molempiin mahtuu paljon tavaraa, mutta uuteen vielä vanhaakin enemmän. Kotona vetelinkin sitten lonkeroita, siideriä ja kaljoja. Ei olisi pätkääkään huvittanut mennä galleriaan tänään, mutta pakko mennä natsan tähden. Nimittäin elän juuri niitä hetkiä, että kohta tulee se puolivuotisnatsa, eli siis se, että on kirjautunut putkeen puoli vuotta galleriaan. 180 päivää ei kyllä tarkalleen ole puoli vuotta, silla puolet on 182, 5 päivää. Kohta se natsa minulle kuitenkin tulee. Natsoista puheen ollen annan onnitteluni katya-christinalle, joka nousi tänään natsatilaston kärkeen. Elikkä onneksi olkoon vaan. Onpas kello jo paljon ja melkeinpä koko vuorokausi jo vetelee viimeisiään. Ei kait tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Uusi reppu saapui postiinKeskiviikko 21.12.2011 01:15

Tänään lähdin töihin väsyneenä ja se vain kasvoi tylsässä kokouksessa. Tuolit olivat niin mukavat tämän kertaisessa kokoushuoneessa, että meinasin nukahtaa siihen. Päätin sitten pitää kättäni leukani alla. Ajattelin sen antavan sellaisen vaikutelman, että olisin keskittyneessä tilassa. Tänään oli paljon työtä. mutta ajattelin silti niiden välissä pelata nettipelejä. En välittänyt pätkääkään muiden mielipiteistä siitä, sillä pomo ei ollut paikalla. Ihan pokkana siis kaikkien nähden pelasin. Olin saanut postista ilmoituksen, että minun reppuni on Kontulan postissa. Se oli oikeastaan tullut jo torstaina, mutta en seuraa aktiivisesti sähköpostiani, sillä minä nimittäin luulin ilmoituksen tulevan kotiin. Töistä printtasin ilmoituksen ja lähdin sieltä Kontulan postiin. Kävelin postiin Kontulan nurjaa puolta pitkin, koko Kontulahan on nurjaa kaupunginosaa, ja huomasin Pub 94:n lisäksi toisen baarin, jossa en ole käynyt. Himabaari on sen paikan naapurissa ja sielläkin näytti olevan pelkkiä hamppareita. Juuri sellaisia juoppoja kuin mitä itse olen. Molemmissa on käytävä joskus. Hain kuitenkin repun, joka tosiaan oli isompi ja tilavampi kuin entinen hajoamisen partaalla oleva. Hieno homma. Huomenna korkkaan repun neitsyyden ja vien sillä tyhjiä kaljatölkkejä kauppaan. Kotona luonnollisesti join kaljojani ja katselin normaaleja ohjelmiani. Ei kai muuta, kai. Vaikka onkin jälleen sellainen tunne, että jotain jäi mainitsematta.

Hyvää illanjatkoa!

Juustossa löytyySunnuntai 18.12.2011 00:34

Heräsin suhteellisen myöhään, vasta kahdentoista aikoihin. Join yhden energiajuoman ja vetelin erään toisen piristysjuoman. Aloin sitten ryyppäämään viskiä ja tilasin Ravintola Deli Chefista neljä juustohampurilaista ja yhden Pepsin niiden kanssa. Ne neljä olisi tarkoitus riittää myös huomiseksi, sillä ne ovat nimistään huolimatta isoja hampurilaisia. Juustosta puheen ollen, minulla on koko päivän soinut päässäni Kisun, eli Kristian Jernströmin, biisi Juustossa löytyy. Se kertosäe on niin tarttuva ”mulla juu-juu-juustossa löytyy, sitä kaikille mä jaan, sen te tuutte huomaamaan”. No kaipa se lähtee päästä pois jossain vaiheessa. Flashbackkia viime illasta, ihan kuin olisin nähnyt Anniinan. Se oli varmaan vain uni, ainakin luulisin. Otin äskettäin rommia ja toistan taas eilistä rytmiä. Viskiä ja rommitotia hunajalla. Nyt aika näyttää kellossa 16:07 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu nyt kun kello on 20:16 ja Kisun biisi soi päässä vieläkin. Yritin laittaa sen pois mielestä siten, että kuuntelen sen Youtubesta niin kauan, että se alkaa kyllästyttämään. Ei onnistunut kuitenkaan. Minullakin löytyy juustoa, sitä on koko jääkaappi täynnä, sillä pidän munakkaasta. Useiden tuntien kuuntelu yhtä biisiä on aiheuttanut minulle kappaleen oppimisen ja siten voisin laulaa sen vaikka karaokessa. Siis ulkoa, koska laulan yleisölle. Minä itse aina pyrin oppimaan kappaleen niin hyvin, että minun ei tarvitse katsoa tekstejä laulaessani. Se antaa paremman vaikutelman kun katsoo yleisöä laulaessa ja siten pystyy myös eläytyä paremmin. Sen takia minä opettelen biisin ennen sen esittämistä, vaikka tietysti aina silloin tällöin pitää vilkaista sanoja varmuuden vuoksi joissakin biiseissä. Usein on minun esiintymislavalleni tulleet ”hehkeitä” tanssityttöjä ja viimeksi kun lauloin karaokea, niin jotkut käpälöivät minua kesken laulun. Minä olen myös misettinyut sitä, millaisen kluvan laitan tämän viikon kuvakseni. Mhuomenna on sunnuntai, eli joku masentava kuva ehkä. Joka tapoauksessa viinaa mennyt kovaa tahtia ja jatkuu myöhemmin kirjoittelu.

Kello alakaa lähentyrä siitä 22:25 ja astaitaa olla aika laittaa apäiväklirjaa galleriaan, varesinkin kun netti on eniin epäluotettava toimivuutensa suhteen. Kisun sdkappeolean soi edelleen päässä, juustofanai kun olen. Viskisä mennyt urakalla ja rommitotia ahujanalla myös. Pistetään nyt kduitenkin tämä päivis galleriaan.

Hyväsä illanajrtkoa!
Tänään tuli herättyä myöhemmin kuin eilene, ja muutenkin oli paljon ahiljaisempaa työhuoneessani. Melkein koko työpärivän pelasin Tatcitalsmn assisiosnilia, eli siis nettipeliä. Vähän olio tekemistä-. Alkoholi aoli noli kokoa jaan mielessä, vittu kun teki mieli taas ryypätä. Pääsin sviimein pois ja Alkon klautta rommin, viskin ja punaviinin ostoksilla. ostsin punaviiniä äidilleni joualulahjaksi. Niin ja äaidistäni pyuheen ollen, niin hän halusi minut lsuokseen jouluaatoksi sinne, kuten viimelijnn vuonna. Minä sanaoin, että syösn ja lähden samana tien, mikäli juomaa ei tule. Kävin myös S-Marketissa aostamassa neljä hunajapurkkia rommiini. Ostsin mös grilliltä jättihampurilaisen ruoaksi. Katsosin ohjelmiani telekkarista ja onneksi se Astro putosis X-Factorysta,a en koskaans voinut sietää sitä pentua, varsinkaans een jälkeen kun hän pudottoi minun Stacyni. Harami vaana se, että drew putosi myös. Oleen tänään television skatselemisiene lisäksi juonurt sekä rommia että viskiä. Jatakan samaa linjaa, elei kun rommitotia keittäessäni (veenkeittimellä), niin asen jäähtymisessä vedän viskiäs, sitten sen rommitotin tyullessa juomakelpoiseksi vedän sen, ja sama rytmit jatkuu koko ajan. Olen ejuonut suhteeölisen paljon viinaa. Eana melkeinpä muistaa kotiintultuanai syömistäni lukuun ottamatta hetkeä, jolloin minulla ie olisi sollut jompikumpi aiane suussanai., jsotaian muuta minun psiti vielä sanoa, mutten muista miskä se oli. No paienet sille, tai jaotain.

Hyvvää illanjatkoa!

Katkera matkaPerjantai 16.12.2011 00:08

Lähdin kohti töitä peräti 20 minuuttia aiemmin kuin ennen, sillä heti aamusta oli kiire kokoukseen. Aikaisesta lähdöstäni huolimatta myöhästyi bussista ja seuraava bussikyyti oli sen verran hidas, että myöhästyin metrosta. Metron ovet menivät sopivasti kiinni kun pääsin asemalle. Seuraavalla metrolla menin, mutten ehtinyt seuraavaan bussiin, ja jatkoin metrolla Kalasatamaan saadakseni bussin kiinni. Eksyin Kalasataman metroasemalla, sillä se on ylivoimaisesti monimutkaisin metroasema Helsingissä. Kiertelin siellä ja kun pääsin lopulta toiselle puolelle, niin näin bussin menevän ohitseni. Sitten takaisin seuraavaan metroon ja sillä Rautatientorille. Sieltä sitten oli ainoa vaihtoehtoni käyttää taksia ehtiäkseni ajoissa. Taksi kolaroi hieman bussin kanssa, vaikka en mitään huomannutkaan. Mahdollisten jälkipuheitten seurauksina joudun sitten olemaan todistajana, vaikken mitään huomannutkaan. Annoin hetken mielijohteesta yhteistietoni, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt keksiä uusi identiteetti. Huijata ainakin puhelinnumerossa, kuten niin monella naisella on tapana ollut. Ehdin juuri ja juuri töihin, mutta kaiken huippu oli se, että kokous oli peruttu. Olin melko katkerana ja vitutuksen aalto tuli ylitseni. Sellainen alku päivälle siis minulla. Paluumatka töistä ei sentään ollut yhtä katkeraa, vaikka jouduinkin jonottamaan jonkin aikaa S-Marketin kassalla kaljaa ostaessani. Kotona sitten vihdoin viimein ja ainoa postikortti muuten jonka lähetin postissa, meni isälleni. En lähetä muita kortteja, sillä mielestäni hitaat jakelurekat kuuluvat kivikaudelle! Minä Jarkko lähetän tyylikkäästi joulutervehdykset irc-galleriassa jouluaattona. Kotiin tultuani, aloin juomaan kaljojani. Ohjelmia telkkarista katsellut ja juonut kaljaa. Huomasin tänään myös yhden asian, nimittäin sen, että Svetlanalla ja Mariannalla on molemmilla syntymäpäivät 15.6. ja molemmat näyttävät melkein samannäköisiltä. Suhteellisen omituista, mutta sattumaa toki sillä Svetlana on 31-vuotias ja Marianna 25-vuotias. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Jay Greenberg 20 vuottaKeskiviikko 14.12.2011 01:04

Joo eli Jay Greenberg täytti mahtavat 20 vuotta tänään. Minulla ei ole aavistustakaan kuka hän on, mutta Wikipedia näyttää tietävän. Joka tapauksessa töissä oli kiirettä ja paperitöitä jatkuvasti riitti. Töistä lähdin S-Marketin kautta kotiin ja sitten kaljaa juomaan kotiin. Olin saanut tekstiviestin kännykkääni, että joulukortit on lähetettävä 15. päivä mennessä, mikä tarkoittaa sitä, että huomenna taitaa olla joulukorttien oston aika. Tänään olikin minulle tullut ensimmäinen joulukorttini. Se oli yllättävää se keiden terveiset siinä oli. Huomenna siis joulukorttien ostoon. Kotona olen sitten juonut kaljaa ja katsellut aivan liikaa televisiota. Katsoin 70´s show:n, Kellarin kunkun, Salatut Elämät, Simpsonit, X-Factorin (vaikka suosikkini Stacy onkin pudonnut) ja katson nyt Putousta. Putouksen uusinnat ovat siltä toiselta kaudelta, eli juuri siltä kaudelta, joissa esiintyi Timo Harjakainen ja Sui-Hing. Perustin molempien kunniaksi faniyhteisön aikoinaan. Ei minulla oikein pahemmin muuta.

Hyvää illanjatkoa!
Pienet Delhille ja Intialle siis sen kunniaksi. Tänään heräsin helvetin väsyneenä ja ei olisi millään jaksanut nousta ylös. Vitun vittu tuota työtä. Työpäivä oli samanlainen kuin kaikki muutkin. Pyrin kaikin mahdollisin tavoin välttää muiden ihmisten läsnäoloa. Onneksi se on itsenäistä työtä ja kaikilla oma työhuone. Minä kun varmasti haisen aina edellisestä illasta. Työpäivä itsessään ei ollut niin paha kuin yleensä yllätyksekseni. Kun työpäivä loppui, niin lähdin S-Marketiin ostamaan 24 kappaleen kaljapackin. Ostin myös grillilta ruoaksi lihapiirakan, sillä ei huvittanut kokata ruokaa itselleni. Kotona sitten söin lihapiirakkani ja aloitin juomaan kaljojani. Normaalit ohjelmat olen katsonut ja sen sellaista. Ei kait tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Päiväkirja puhelimellaSunnuntai 11.12.2011 01:51

BNyt kun näevtti eh suostv stäpämään minua ris2lälle ohjein netthin niin pitää laittaa tekstarilla, v2hän kuin 2005 piti päivikset. Tänään herärin siin2 josukus ja katsohm sen vareksen jonka ostin eilen. Aloin qyyp2nään viskaiä ja rommia kvuten eilenkhn. Minvlta on aika ovt tällä hetke5lä ku oon ihan lärvit taas. Netti viutjtuile ja en pä2se siöne kuin tämän puhelimejn kautta. Endmdr thegpdä tuleeko t2mä eder perile asth. No hyvän£å ikl2njatkoa!