IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

Baari-ilta(ko)?Lauantai 26.11.2005 17:18

Menikin muisti. Olin jossain vaiheessa sammunut ja heräsin aamulla siinä puoli seitsemältä kun minut herätettiin. Söin aamiaista ja katsoin Total Recallin.
Koska en muista paljoakaan, piti katsoa myös gallerian kirjoittelut, mesekeskusteluista en pystynyt.
Nyt (klo 15.15) on tylsää kun pitää olla selvänä siihen saakka että Simpsonit on katsottu. Olisihan tuossa vieressä toki pieni pullo He's Shottia, mutta antaa toistaiseksi silti olla. Menen Alkoon Simpsoneiden loputtua hakemaan uuden lastin, Suomessa saa vain Alkosta. Lopettelen toistaiseksi nyt.

..ja nyt jatkuu. Kello on nyt noin varttia vaille yhdeksän illalla, sain varmistuksen siitä että baari-ilta koittaa. Jotenka noin tunnin kuluttua olen siis Wenlassa. Juon luonnollisesti parit pohjat, ei saa vaan ottaa liikaa, muuten ei pääse sisään. En ole varma kauanko olen siellä, mutta uskallan sanoa jo että vuorokauden loppuun asti.

VapaailtaLauantai 26.11.2005 00:00

Sikäli vapaailta kun olen aivan yksin kotona, sen sijaan että järjestäisin bileet, aion nauttia koko illan yksin alkoholin kanssa.
Päivä ei alkanut ihmeellisesti, olin kassavuorossa tänään ja juttelin siinä samalla duunikavereitten kanssa. Odotin pääsyä pois kuin kuuta nousevaa. Siinä yhdentoista maissa alkoi kauhea flunssa ja se on vieläkin (klo 22 suurin piirtein).
Töiden jälkeen kävin Alkossa ostamassa pullon riisiviinaa (Geikkan Sake) sekä muutaman muun pullon.
Join Saken 20 minuutissa ja nyt mietinkin sitä miten kauan säilyvät muut pullot. Onneksi eivät ole sentään mitään tavallisia kaljoja.
Uskon kuitenkin, että valvon huomiseen asti (eli siis vielä parisen tuntia), mutta kirjoitan nyt, koska kirjoituksestani saa vielä selvää, hitaasti toki kirjoitan.
Mutta mahdollisesti kirjoittelen tänään vielä.

Hyvää viikonloppua kaikille!
T. Jarkko

Toinen mainintaTiistai 22.11.2005 20:59

Nyt tulee toinen maininta tähän erinomaiseen päiväkirjatoimintoon. Ilmeisestikään tämä ei enää maksa mitään, se on hyvä.
Tänään ei ole kummempia tapahtunut. Töissä oli jälleen kiireistä. Mesekin vittuilee mulle. Eipä nyt oikeen muuta tule heti mieleen.

Ensimmäinen mainintaLauantai 12.11.2005 16:17

Tää onkin nyt eka kerta kun teen tämmöstä päiväkirjaa. Kohta meenkin kattoo Simpsonit ja pitäis kai se Lumikkikin kattoo. Sit sen jälkeen Alkoon. Moi!
- Vanhemmat »