IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Amore Mion kuudes päivä ja silleenSunnuntai 14.09.2008 02:37

Tänään oli silmät hieman kipeät, mutta ne saatiin kuntoon yllättävän nopeasti. Lähdin Lidliin kaljaostoksille ja sieltä Itäkeskukseen Hemmingwayhin peleille. Amore Miossa tullut takapakkia U Nikusen ottaessa suomalaisista kärkipaikan. Onnistuin nostamaan keskiarvoani, mutta Nikusen npoika oli samoihin aikoihin onloinessa ja en päässyt ohi. Sille asialla ei nyt toistaiseksi voi mitään.
Pelasin myös haastepelejä muiden maalaisten kanssa. Texas Holdemissa tulli menetetty pelivarauksia lukemattomasti kun joku kazaktanin ukko voitti ja vittuili kaupan päälle. Pelatessani erästä suomalaista vastyaan eräästä tietopelistä olin kahdessa ensimmäisessä voitolla ja olisi kannaattanut lopettaa suiihen sillä hävisin kaksi seuraavaa, vähän joloa. Kotiin sitten viiden jälkeen.
Myöhästyin Formuloista, sillä Amore Mio on elämää ja Formuloita tärkeämpää. Räikkönen ja Hamilton lähtevät huomenna ruuduista 14 ja 15 ja Vettel on paalulla! Vettelistä tuli kaikkien aikoihin nuorin paalupaikkaan ajanut kuljettaja.
Söin pizzaa ruoaksi ja olen kaljaa juonut. Ei nyt sen kummempaa. Ainakaan mieleen tule..

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.