IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

KorkkiongelmaSunnuntai 11.01.2009 00:54

Paljon päiviä on jäänyt väliin, kaksi. Kirjoitan koosteen niistä. Pitää hieman muistella. No silloin vasta pitikin muistella kun piti kirjoittaa viikon saldo, kun jouduin jäähylle uhkailevan käytöksen takia.

TORSTAI

Torstaiyönä näin taas jarkkomaisen tuttuja ihmeunia. Ensimmäisessä teini-ikäiset pojat tulivat vittuilemaan. Luonnollisesti vedin heitä turpiin. Minulla oli myös tyttöystävä joka näytti aivan uusien Batmanien Racheliltä.
Teini-ikäisten poikien pahoinpitely oli kuitenkin unen idea. Lopulta kuitenkin jengin johtajana oli helvetin isokokoinen korsto ja kävikin sitten oikein kunnon tappelun. Näen usein väkivaltaisia unia. Toinen uni oli sellainen että matkustin junalla paikkaan jota ei ole varmaan oikeasti olemassa. Konduktööri näytti aivan Leslie Easterbrookilta.
Itse torstaina sitten join viinaa, olin netissä, katsoin televisiota ja luin Kristianin nuoruusvuosia suhteellisen paljon.
Klo on nyt 12:22 ja kirjoitan perjantain hieman myöhemmin, sillä aion mennä Siwaan ostamaan juomaa. Minun tekee helvetisti mieli oikein kylmää virkistävää siideriä.

PERJANTAI

Palasin takaisin nyt kellon ollessa 12:40.
Mitäs nyt perjantaina. Muistan käyneeni grillillä ostamassa grilliruokaa, Alkossa ostamassa viinaa ja Lidlissä limua grilliruokaan. Kun söin grilliruokaa katsoin samalla elokuvan Timecop. Elokuvassa Van Damme vetää eräältä tyypiltä niskat nurin ja heittäessään hänet lopulta maahan kuollut ruumis päästää äänen. Miten kuollut voi päästää ääntä?
Myöhemmin kun piti avata toista Tasavalta Viinaa tuli ongelma. Korkki ei auennut millään. Koskaan aiemmin ei ollut niin paljon vaivaa korkin takia. Lopulta piti laittaa se korkki kuuman veden alle ja se aukesi helposti. Kun laitoin pullon suuhun huikkaa ottaakseni, niin se oli suhteellisen kuuma.
Katsoin Lastentarhan kytän ja sen jälkeen ei ole mitään muistikuvaa.

LAUANTAI

Tänään heräsin yhdentoista aikoihin ja menin galleriaan katsomaan olenko sanonut mitään merkittävää. En ole ainakaan toistaiseksi huomannut yhtäkään kommenttia minulta. Siinä puoli yhden aikoihin lähdin kohti Siwaa. Jo siinä lähimmän bussipysäkin kohdalla olin hengästynyt, mutta sain sitten rauhallisemmalla kävelytahdilla itseni parempaan kuntoon ja pääsin hyvin Siwaan. Ostin Siwas 1,5 litran erittäin halvan Fantan jos limu loppuu kesken kun tänään on ruoaksi hyvää pizzaa. Limun lisäksi ostin myös halvan puolilitraisen siiderin. Koska ainoastaan kalliit siiderit ovat kylmässä kaapissa, niin kotiin tultuani laitoin sen pakastimeen kylmenemään. Jääkaapissa kylmenee paljon hitaammin nimittäin.
Eipä kai tässä muuta. Kaipa se siideri on tarpeeksi kylmää. Klo on nyt 13:12 ja myöhemmin jatkuu.
Nyt jatkuu kellon ollessa 17:58 tällä hetkellä. Join siis sen siiderin ja katsoin Mad TV:n. Ike Barinholtz taisi olla jokaisessa sketsissä jossa oli miespuolinen näyttelijä ja Michael McDonald ei yhdessäkään. Ei siis ollut Stuartia, joka on suosikkihahmoni.
Ei mennyt kovinkaan kauan kun alkoi mäkihyppy. Kulmin mäessä Gregor Schlierenzauer hyppäsi peräti 215,5 metriä ja varmasti kaikki lukijat tietävät sen olevan ylivoimaisen loistava hyppy Kulmin mäestä.
Mäkihypyn jälkeen söin pizzaa ja katsoin ohjelmaa Power of 10. Myöhemmin jatkuu.
Klao sosnns nnsyt noian jotai n 22 jaa risat. Oleen laulanut kjaraokea, kotisellaisra haa olenen viinaa vetään taass dkerran kovalla tahdilla. Ein kzi tässä kummemepia.

Hycvää illanajatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.