IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

LomaMaanantai 23.01.2006 20:25

Nyt se viimein alkoi, loma! Kerrataanpas nyt eniksi aiempia päiviä torstaista sunnuntaihin. Kun nyt jäi taas mainitsematta..

Elikkä mitäs sitä tulikaan torstaina tehtyä? Ei oikein mitään, en ottanut huikkaakaan. Eli kuivilla olin.

Perjantaina oli sitten sitäkin kovempi meno, vaikka känniä ei aluksi meinannut tulla millään, niin silti meni muisti.
Olin kotona yksin koneella ja juttelin mesessä joidenkin kanssa.

Lauantaina piti lähteä frendin kanssa baariin, mutta toisin kuitenkin kävi. Join aamusta iltaan ja siinä ehdin sammuakin pari kertaa. Baari-iltaa ei tullut, koska herättyäni ensimmäisen kerran olin jo sen verran päihtynyt, että en olisi päässyt sisään yhteenkään kapakkaan.
Noh sellaistahan sattuu meille jokaiselle.

Sunnuntai oli raitista ja kärsin vieroitusoireista, saan melkein viikon olla nyt yksin kotona, jee. Sen tähden otinkin lomaa tähän hetkeen. Muutenkin lomaa tarvitsen.

Tänään kävin duunissa, ja siellä ei nyt mitään kummempia.
Nyt kun olen lomalla kolme päivää, niin on paljon helpompaa. Tarvitsin todella tätä lomaa. Tänään en voi juoda alkoholia, koska huomenna on verikokeet, se harmittaa.
Ei tässä sitten tänään oikein ihmeitä voi tehdä. Katson noin tunnin päästä Salkkarit, sitten Käenpesän ja nauhoitan 70´shown.
Saa toivottaa hyvää lomaa!

No hyvät ehtoonjatkot vaan!
T. Jarkko

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.