IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Pitkä kotimatkaKeskiviikko 01.02.2006 22:21

Menin tänään duuniin hieman yli yhdeksäksi ja olin puoli kuuten, mutta kotimatka sujui odotettua kauemmin.
Kaikki alkoi myöhästymisestäni Mellumäkeen menevästä metrosta, sitten menin Vuosaareen menevällä ja jouduin jäämään Itäkeskuksessa pois. Luonnollisesti tajusin Alkon olevan aivan lähellä ja menin sinne. Rahaa ei ollut lompakossa ja jouduin lähtemään pois Alkosta. Pankkiautomaatit olivat tietenkin tuurillani epätoiminnassa ja ainut toivoni oli tienata pullo kahdella euroa ja risat.
Menin Täyspottiin pelamaan 20 sentin panoksella, kauan siinä meni, mutta lopulta oli rahaa noin kahdeksan euroa ja sain yhden Black Catin (hinta 7,20 euroa). Sitten vaan bussilla kotiin hieman yli seitsemäksi.
Yhteensä kotimatka kesti siis noin puolitoista tuntia. Eipä siinä sitten ehtinyt kuin syödä ja katsoa Salkkarit. Huikkaa otan tietenkin nyt ennen C.S.I:n alkua ja ehkä siinä samallakin.

Mutta lopetellaan nyt.
Moikka!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.