IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Formulakausi alkoiLauantai 17.03.2007 00:00

Näin aluksi kerron maksa-arvoni jotka sain keskiviikkona puhelinsoitolla päivitettyä. Se on 624. Ihan sen tähden se tähän kirjoitan, koska muutama ihminen on siitä ollut kiinnostunut. Kuitenkin jäi eilinen päivä kirjoittamatta joten kirjoitan siitä nyt koosteen.

Elkkä jouduin aamulla aikaisin jouduin heräämään kun työhaastatteluun menin. Se oli Keskolla Vantaalla. Olisin voinut hyvin saada työpaikan, mutta kieltäydyin kahdesta syystä.
Toinen oli se kun olisi ollut aamuvuorot kuudelta ja olisin joutunut mennä taksilla töihin. Toinen joka oli huomattavasti parempi syy oli se että palkka olisi ollut vain reilu 1200 kuussa.
No menin sitten kotiin ja viinan kittaus alkoi sitten jossain vaiheessa. Katsoin myös televisiota sinä päivänä. Galleriassakin toki olin. Sammuin sitten sohvalle.

Tänään sitten heräsin joskus aamuvarhain siitä sohvalta ja menin sitten oikeasti nukkumaan. Heräsin vasta puoli yhdeltä kun Essi herätti minut leikkimällä kauko-ohjaimella.
Olin pitkään väsynyt ja tuntui kuin päivä menisi todella nopeasti. Sitten siinä kuuden aikoihin katsoin mäkihyppyä, jotka sitten siirrettiin huomiseen. Formulakausikin sopivasti alkoi tänään ja katsoin koosteen harjoituksista, unohdin katsoa ne silloin yhdeltä yöllä. Huomenna olisi aika-ajot neljältä yöllä, mutta kuitenkin katson ne sitten uusintana Maxilta kahdeksan aikoihin koska olisin silloin neljältä niin jurrissa etten tajuaisin siitä yhtään mitään. Se on vain järkevämpää niin.
Joka tapauksessa join viskiä siinä seitsemän aikoihin ja nyt ollut netissä täällä galleriassa.
Ei tässä nyt muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.