IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

My best faceSunnuntai 12.06.2011 02:27

Tänään tuli herättyä jo kymmeneltä ja en saanut unta sen jjälkeen. Yritin toki, muttei uni tullut. Sitten ajattelin sängyssä katsella pari jaksoa Seinfeldia samalla juoden siideriä. Olen keräillyt kaupasta siideriä ja lonkeroa juodakseni niitä pihallani minun omalla terassillani. Naapureiden äänet kuuluivat yhdestätoista eteenpäin kun he pelasivat korttia kaveriporukalla. Ei siellä pysty mihinkään keskittymyämään kun he puhuvatkin melkein huutaen. Kuuluu sisälle saakka äänet selvästi tuolta ulkoa. Viskikännin aloitin kun nousin ylös sängystä. Vedellyt kunnolla taas, mutta vielä ajatus pelaa. Pelaamisesta puheen ollen, kävin pitkästä aikaa OkCupid –sivustolla. Pelasin sellaista peliä, jossa minä olen muka psykologi ja yritän ulkonäön perusteella arvata kumpi on tehnyt kyseisen teon. Ne ovat ihan oikeita ihmisiä ja myös minä laitoin omat tietoni ylös, jotta muut käyttäjät voivat arvata olenko minä tehnyt jotain sairasta kun kuvani näkevät. Sinäänsä mielenkiintoista saada selville ihmisten häpeällisiä tekoja/ajatuksia. Katsoin myös My best face –osion. Luulin sitä aluksi täysin erilaiseksi. Luulin, että siihen ladata oma kuva ja sitten kone muokkaa siitä niin hyvän kun voisi saada. Esim. rypyt pois ja sen semmoista. Ei mennyt sinne päinkään. Laitetaan kaksi parasta kuvaa ja laitetaan sitten sitten sellaiseen pienet tiedot tiedot itsestään ja sitten se menee vertailuun tai jotain. Sitten oli muistaakseni 65 paria joista piti valita kumman kanssa menisi treffeille kuvan perusteella. No sitten tulee kait sähköpostiin jotain tietoja, miyten minun kuvani on pärjännyt. Valitsin kuvikseni kaksi kuvaa, joista kumpikaan ei jostain syystä koskaan päässyt galleriaan asti. Sitten jatkoin parien vertailua ja olen verrannut 808 eri naisparin ulkonäköä. Olisi hienoa jos se olisis pudotuspeli ja lopussa selviäisi kuka olisi se viehättävin.
Klo on nytten 20:17 ja jatkan myöhemmin.

Joohs ntt jatkan tässä ollessa 23:22 ja tässä välissä katselin Formuloiden aikao-ajot. Väärä mies paalulla, aVettel taas. Siineä se oikeastaan siinäs ollut. Ei oikeene sen kummenmpias. Ytritän epätoivoisesti saada jokaiseen kuvaana sydämiä ja menen menneestä nykyisyyteen ha sja laitan oletukseene sen johon tarvii sysdämen. Vittu mitä kuvia oleteuksessa. Ei kait tässä paljoa muuta ja silleen ja ninnannunna ja sillen.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.