IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Luokkakokouksen jälkeenMaanantai 22.08.2011 02:01

Heräsin aikaisin aamulla ja yritin koko ajan jatkaa unta. Katselin sitten pari jaksoa Seinfeldia ja yrittänyt muistella eilistä luokkakokousta. Muistan hämärästi jotakin. Tilasin jatkuvasti olutta, minulla oli piilopullo povitaskussa ja minua talutettiin taksiin suhteellisen aikaisin (noin klo 22). Muistan myös sen, että jossain vaiheessa minulle ei enää myyty. Voi olla, että minulla naksahti päässä siinä vaiheessa ja aloin riehua. Koska muut söivät, niin minä sain juoda laskuun. Minulle jäi hieman epäselväksi maksoinko edes laskua. Kyllä minä varmaan maksoin, vaikka täyttä varmuutta ei ole. Joka tapauksessa nolasin itseni todennäköisesti aika tavalla. Sen sitä saa kun alkaa ryyppäämään heti herättyä. Toivottavasti kutsuni mahdollisiin kolmansiin yläasteen luokkakokouksiin ei ole täysin menetetty.
Söin aamiaiseksi kanahampurilaisen ja vietin aikaa netissä, lähinnä galleriassa, Netlogissa ja OkCupidissa. Tein uuden kuolematestin siellä ja 29-vuotiaana lähden maailmasta matojenruoaksi (helmikuu 2015). Todennäköisin kuolinsyyni on sydänkohtaus. Olen siis elänyt noin 88% koko elämästäni jo. Valitettavasti testit ovat vain testejä, sillä minun piti kuolla alun perin elokuussa 2010 jonkin sivuston mukaan. Ihmiset tarvitsevat sellaisen testin, joka on aina oikeassa! Olen myös ladannut galleriasta tietokoneelleni kuvia, joita ei siellä vielä ole. Tein sen sen takia, että laitan OkCupidiin kaikki minun kuvani, joissa olen pelkästään minä. Kissat heruttavat tyttöjä ja ne antavat harhaan johtavaa tietoa. Niin siis tuolla kaikella tarkoitan sitä MyBestFace –juttua. Minä haluan tietää mikä on minun paras kuvani, niistä siis missä olen yksin. En ole vielä aloittanut lataamista, mutta aloitan sen nyt, samalla kun alan katsomaan The Hard times of RJ Bergeriä. Klo on nyt 18:58. Myöhemmin jatkuu.

Terve taas! Tuosta edellistä jäi kirjoittamatta se, että olin myös lähettänyt ystäväkutsuja Netlogiin mesetutuille. Kuitenkin minulla on sellainen käsitys, etten tehnyt sitä aivan oikeaoppisesti ja kutsut saattoivat mennä ties kenelle. Minulla on vuosien varrella ollut mesefrendeissä ihmisiä joita en voi sietää tai jotka ei voi minua sietää. Niin ja olen myös ryypännyt taas kunnolla kaljaa melkein heräämisestä alkaen. Niin ja kuvien lataamiset galleriasta koneelle onnistuivat, mutta OkCupid on sellainen sivu, jossa sallitaan vain 10 kuvaa. No minkäs sille mahtaa. Minulla on kuusi (saman verran kuin työpäiviäni jäljellä) ja pistin lähinnä sellaisia kuvia jotka eivät ole liian vanhoja. No ei kait tässä muuta kai.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.