IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Mary Blairin syntymästä 100 vuottaLauantai 22.10.2011 02:37

Tuon naisen syntymästä tulee tänään 100 vuotta ja Google on peräti laittanut sen kunniaksi maininnan siitä etusivulleen. Näin viime yönä unen, jossa olin kutsuttuna linnanjuhliin. Olin saanut kutsun täysin yhdentekevän syyn takia. Mietin jonossa koko ajan mitä sanoisin presidentille kättelyvaiheessa, enkä sitten muistanut yhtään mitä sanoin. Vedin siellä linnassa sitten lärvit ja Arajärvi toimi hovimestarina. Lopulta lähdin jatkoille BB-Ksenian luokse Ismo Laitelan ja Jarpin kyydillä. Ksenian juona oli juoppotappelu meineillään ja muutamat ihmiset galleriassa haukkuivat meitä kaikkia juopoiksi. Ksenia heitti meidät sitten ukkonsa kanssa meidät kaikki ulos. Sitten Ismo alkoi itkeä. Matka jatkui katuryyppäämiseen ja heräsin kadulta Jarpin vierestä (onneksi vaatteet päällä). Että sellainen uni :D, jonka valitettavasti herätyskello katkaisi. Väsyneenä oli pakko töihin raahautua, ei voi mitään. Työpäivä oli vaan kunnialla kestettävä loppuun ja sieltä sitten Hesen ja Alkon kautta kotiin. Olin kotona vasta puoli seitsemän aikoihin ja söin hampurilaisen ja aloitin viskin ryyppäämisen. Vaihdoin myös gallerian oletuskuvani, sillä tuorein kuvani romantikko86 on liian masentava. Sain galleriassa heti sen jälkeen uuden kaveripyynnön ja minulla on nyt 22 julkista kaveria. Kysyin myös OkCupidista miksen voi enää lähettää kuvaa arvioitavaksi. Nyt katson South Park –maratonia ja ryyppään viskiä. Ei sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.