IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Tänään heräsin väsyneenä aamulla, mutta pakko vain raahautua töihin. Heti aamusta piti mennä ihan helvetin tylsään koulutustilaisuuteen kahden tunnin ajaksi. Ei jäänyt melkein mitään mieleen koko tilaisuudesta. Olin suhteellisen väsynyt. Sen jälkeen niiden vittumaisuuksien tapahtumiin, eli siis sain kuulla, notta saattaisin lusia jopa huhtikuun loppuun saakka siellä. Se ei ole vielä tietenkään vielä mitenkään varmaa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun he tekisivät sen minulle. Kun työpäivä loppui, niin bussi saapui myöhässä noin vartin. Naapurissa olisi ollut baari, johon teki koko ajan mieli mennä juomaan, mutta ajattelin bussin kohta tulevan. Sitten kun bussi tuli, niin kohti Kontulaa. Kontulassa oli yllättävän rauhallinen ilmapiiri, ottaen huomioon, että olemme sentään Kontulassa. Alkosta taas repullisen viskiä, mutta onnistuin kuitenkin tunkemaan sinne myös viisi hampurilaista McDonald'sista. Ne menivät kyllä ihan liiskaksi. Sitten kotona aloin ryyppäämään viskiä. Salkkarit ja Simpsonit menivät, mutta lisää vittumaisuutta tuli kun Astro pudotti minun Stacyni jatkosta. Stacy oli minun suosikkini ja en voi sietää sitä, että minun inhokkini, Astro, pudotti hänet. Astrohan on kaikin puolin ärsyttävä pikku paskiainen. Jonkun pitäisi vetää sitä kakaraa turpaan, ja lujaa. Big Brotherin katsoin ja nyt tulee South Park –maraton telkkarista. Ei kait tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.