IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Essin nimipäiväTorstai 17.05.2012 02:30

Tänään on tosiaan rakkaan Essi-kissani nimipäivät. Tänään sain myös pitkästä aikaa ns. pitkän viikonlopun, koska huomenna on helatorstai ja perjantaina on lomapäivä.
Heräsin aikaisin ja pakko oli raahautua sille töihin taas. Työstä minun on pakko sanoa sen verran, että sain maanantaina kuulla sen, että olin rikkonut organisaation ennätyksen. Nimittäin olin kaikkien aikojen ensimmäinen työntekijä, jolla on yhden viikon sisällä ollut kolme eri nimittämiskirjaa. Siellä on nyt noin arvioltaan 350 työntekijää ja se on ties miten kauan ollut pystyssä, eli kyllä se ennätys sydäntä lämmittää omalla tavallaan. Itse työpäivä oli suhteellisen ärsyttävä. Kun poistuin töistä, niin kävelin heti hienolta näyttävään baariin. Sana baari, ei ehkä sovellut kyseisen paikan olemukseen, sillä kaikki ihmiset joivat samppanjaa tai punaviiniä ja olivat hienoissa vaatteissa. Itse marssin sisään farkkutakissa ja tilasin lonkeroa. Niin asiakkaat kuin baarimikko, katsoivat minua kuin toisen luokan kansalaista. Sitten lähdin sieltä Vuosaareen, tuohon nuorison valtaamaan kauppakeskukseen, Alkoon ja Hesburgeriin. Useat teinit tuijottivat minua ja mumisivat toisilleen jotain hiljaa. Kun kävelin siitä ohi, niin kaikki hiljenivät nopeasti, mietin puhuivatko he kenties minusta. Minun teki mieli viskiä ja menin perheravintola Chicosiin viskille. Jostain syystä Vuosaaren kauppakeskuksen ainoa ryyppypaikka on ruokaravintola. Lapset juoksivat pitkin ravintolaa ja itse istuin pöytään juomaan viskejä parisen kappaletta. Huomasin saavani katseita perheenäideiltä ja myös niiltä muilta asiakkailta. Miksi kaikki vuosaarelaiset tuijottavat minua? Bussilla sitten kotia kohti lähdin. Kotona sitten aloin juomaan taas kovaa vauhtia viskiä ja rommitotia hunajalla. Ei tässä sitten muuta kai ole.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.