IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

KosmopoliittiMaanantai 04.06.2012 02:40

Heräsin noin kuudelta aamulla sohvaltani tietokone sylissä ja viskilasi vieressä. Jatkoin ryyppäämistä ja menin galleriaan syystä, jota enää muista. Olin saanut tänään uuden natsan yli neljän kuukauden tauon jälkeen. Kosmopoliitti oli tullut minulle. Minulla ei ole aavistustakaan miten sain sen. Vaikka minulta menikin totaalisesti muisti viime yöstä, niin sen voin silti sanoa etten käynyt ulkomailla. Sellainen jäisi kyllä mieleen, vaikka minä aikoinaan heräsin känni-illan päätteeksi saarelta ja ei ollut silloin, eikä vieläkään, aavistustakaan miten sinne jouduin. Olen kännivuosieni aikoina herännyt mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kerran kun sammuin bussiin (mikä ei nyt sinänsä ole ihmeellinen paikka) niin pääsin koko yön yli nukkumaan siellä. Yksikään bussi ei aja täyttä vuorokautta Helsingissä ja ihmettelinkin miten minut jätettiin siihen bussiin nukkumaan. Vietinköhän yön bussivarikolla? Lopulta kun heräsin, niin bussi oli jo tekemässä ensimmäistä kierrostaan ja minä olin ainoa matkustaja. Noin helppoa on saada ilmainen nukkumapaikka.
Joka tapauksessa palatakseen tähän päivään, niin minä menin sitten sänkyyn nukkumaan seitsemän aikoihin ja nukuin nelisen tuntia. Join yhden energiajuoman saadakseni piristävän vaikutuksen ja aloin juomaan kaljaa. Vaihdoin oletuskuvani masentavampaan suuntaa, eli minun ns. ”sunnuntaikuvani”. Laitoin OkCupidin My best faceen kaksi kuvaa naisten arvosteltavaksi. Kuvat jotka laitoin eivät todellakaan olleet edustavia, sillä ne olivat tämä romantikko86 ja tämä romantikko86 Jälkimmäinen on minun ensimmäinen galleriakuvani ja ajalta, jolloin minä olin vielä pienikokoinen mies. Onneksi minusta on vuosien varrella tullut riskimpi mies. Huhhuh mikä rääpälä olinkaan. Minä otin tuon OkCupidin My best facen tavoitteeksi laittaa joka ikisen galleriasta minusta otetun kuvan arvosteltavaksi. Kuvat joissa on kissa, minä jätän pois. Kissa nimittäin heruttaa naisia ja sen takia arvostelu menee harhaanjohtavaksi. Huomasin koneeni kuva-albumissa olleen kuvia, jotka eivät koskaan päätyneet galleriaan asti. Minulla on myös ollut kuvia galleriassa, jotka olen poistanut. Poiston syy oli se, että aikoinaan yhdellä ihmisellä sai olla korkeintaan 30 kuvaa ja vip-käyttäjällä 50 kuvaa. Se kasvoi lopulta 60 kuvaan vip-käyttäjällä ja nyt se taitaa olla 10 000 kuvaa. Olen ollut vip-käyttäjä melkein koko galleriaurani ajan ja minua vituttaa vieläkin se, että en saanut HC-vip –natsaa. Nyt on klo 15:33 ja myöhemmin jatkuu.

Klo on nyt 19:25 ja kaljan juonnin ohella olen katsellut Youtubesta Jenna Marblesin videoita. Muutamissa videoissa olen täysin samaa mieltä Jennan kanssa. Minulla itselläni on täällä galleriassa kuusi videota ja seitsemännen teko on ollut usein mielessä. Aiheet uudeksi puheenaiheekseni ovat vaihdelleet ja tämän hetken kaksi parasta vaihtoehtoa on neuvo miten lähteä ravintolasta maksamatta ja toinen vaihtoehto on neuvoa miten pettää kumppaniaan jäämättä kiinni. On toki aina vaihtoehto, että puhuisin jostain iloisemmasta aiheesta kerrankin. Minun yksikään kuudesta videostani ei muuten onnistunut ensimmäisellä otolla, sillä olen aina nauranut jossain vaiheessa tai unohtanut mitä piti sanoa. Olen myös ollut niin humalassa, että puheesta ei saanut mitään selvää. Kerran video riistäytyi kokonaan käsistä kun heitin välissä niin paljon vitsejä, että se kuulosti joltain stand-up –esitykseltä. Joka tapauksessa klo on jo sen verran, että sunnuntaimasennus kasvaa koko ajan. Myöhemmin jatkuu.

Nyt laitan tämän galleriaan. Tuossa välissä olen juonut kaljojani ja katsellut erilaisia komediasarjoja. Turha tässä on muuta sanoa oikeastaan.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.