IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Heräsin tänään yhdeksän aikoihin ja sinnittelin noin vartin yli kymmeneen sängyssä yrittäen unta, mutta turhaa se oli. Minä luulin aluksi, että tänään on keskiviikko vaikka tänään onkin tiistai. Ehkä se johtui siitä, että näin viime yönä unta, että oli tiistai. Minä kuitenkin nopeasti herättyäni tajusin, että tänään on tiistai. Ylös noustessani minä aloin juomaan viskiä ja menin galleriaan. Minä huomasin galleriassa, että minulla olisi ollut viimeisen seitsemän päivän aikana 494 vierailijaa (tällä hetkiellä 498) ja pidän sitä virheellisenä tietona. Tuossa on pakko olla tapahtunut jokin laskuvirhe, koska en ole tilannut itseäni etusivulle tai muutenkaan mainostanut itseäni pitkään aikaan. Luin myös eilen kirjoittamani päiväkirjan ja klikkasin sitä kuva.nettiä ja sen sanon, ettei se todellakaan ollut se sivusto johon eilen liityin. Se oli joku sivu joka oli hieman sananniminen, muttei kuitenkaan tuo. Eilinen päiväkirjani sai kahden vakiolukijani lisäksi myös kolmannen henkilön. Olenpas suosittu ihminen. Minulla oli aikoinaan huomattavasti suurempi lukijakunta, mutta usea heistä erosi galleriasta ja osa vain yksinkertaisesti ei enää jaksa käydä galleriassa. Minulla on 26 julkista kaveria ja heidän lisäkseen 14 seuraajaa, mutta tuosta porukasta vain kaksi lukee päiväkirjaani säännöllisesti. On se kummallista, mutta vielä kummallisempaa tuo melko varma laskuvirhe kävijälaskurissani. Minttu sanoi myös itsekin kokeneen saman omassa blogissaan. Tai oikeastaan ihmetellut sitä, eikä suoraan myöntänyt sen olevan laskuvirhe. En siis liene ainoa, joka on kokenut tämän todennäköisen laskuvirheen tänään. Ei kai tässä sen kummempia tänään vielä. Klo on nyt 13:51 ja myöhemmin jatkuu.

Juuri hetki sitten näin katya-christinan tekevän comebackin galleriaan. Mitä nyt parin minuutin visiitti. Minulla oli jo asiaa, mutta kommenttia lähettäessä ei enää koko naista ollut galleriassa. Hänetkin olen halunnut omaksi emännäkseni aikoinaan. Jos lasketaan kaikki naiset joista olen oman tyttöystävän itselleni halunnut, niin kuinkakohan monta naista olisi. Veikkaan yli sataa, no tuskin niin paljon, mutta kyllä nyt reilusti yli 50 kuitenkin. Ei kai tässä sen kummempia. Viskiä vedän ja galleriassa olen. Nyt klo on 15:04 ja jatkuu myöhemmin.

Katsoin pitkään erään Sofian mustavalkoista kuvaa ja mietin itsekin, että seuraavasta kuvastani pitäisi tulla mustavalkoisina, koska ihmiset ovat niissä yleensä paremman näköisiä. Ainakin Sofia oli muihin kuviinsa verrattuna ja pidän mustavalkokuvia taiteellisina. Minulla itselläni on täällä galleriassa neljä mustavalkokuvaa. Joka tapauksessa aikaa on kulunut jo sen verran, että uuden kuvan olisi jo pikku hiljaa aika ilmestyä. Minä myös hetki sitten näin ikkunasta poliisiauton, jossa oli minun naapurini. Mitäköhän hän oli tehnyt? Hänet päästettiin kuitenkin pois. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen vielä tässä sen, e3ttä en suinkaan tarkoita yläkerran naapuriani. Nyt on klo 16:25 ja jatkuu myöhemmin.

Välsissäs tuli katsosttua Salkkareita, syötyä munakaddta ja ryypättyä viskiä. Minsä myös mietin matsejani U Nikusen kanssa aamvuodsina 2007-2009, jollosin minä olind joka vuosi se paras suomalainen. Todella hyvvän vastuksen hrän kyllä antoi, sen muyönnän ja minun lopetettuani hänestä tulikin se paraas suopmalainen. Olisi kivaa istua iltaaa hänen kanssaaa viskiä juoden ja muisteellaa meenneitä matseistamme. Olisi see myös kivaa viettää aikaa Ikiksen, Jcobin ja Peetrin kanssaa. Ystsäviäni minulla oan tietysti ikävä jaa halkuaisin viettätä aikaa heidän kanssaan. Petristä tuli mieleene se, että kyseisnen emies stäyttää elokuussa 40 vuotta,a jotene minun on oikeasstaan hänen ainoana kaveriaan aperreräti velvollisuus järjestää hänelle synttärit aatai viedä hänet synttäreillään jaonnekin bailaamaan.
Ei kait tässä senkummempia. Nyt on klo 20:06 ja myaöhaemmin jatkuu.

Jatktuu toki, mutta aviianan juomisen lisäksis ei oikeastaaans mitään olr tapahatunut. Miiweetin kävijälaskurianais mmyös. Eis smmuinulla noin palajona katsojia voi olla. En aiankaan usko siihen. Eis kai tässä muuta, vaikka tunne taas notta jäai jotain sanoamatta.

Hyvään illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.