IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Missä on minun urheilulehteni?Torstai 13.12.2012 01:26

Heräsin tänään noin puolen päivän aikoihin, mutta pyörin sängyssäni puoli kahteen asti suunnilleen. Olin kuitenkin täysin pirteä ja yhden energiajuoman jälkeen aloin juiomaan viskiä taas kunnolla kurkusta alas. Otin kunnon soundit yaas korvaan musiikista. En halua jukuulla puhelimen soittoa ennen klo 16:15, eli siis virka-aikana. helppoammampaa olla vaan siinä uskossa ettei puhelin soi. Katsoin mylös postini, muttaa minun urheilulehteni ei ole vieläkään tullut. Mianä aikoinaana tein pitkän testin ja minun piti saaada vastineeksi lehti siitä hyvästä. Mianä postitin sen määräajassa, toki ilman postimerkkiä, mustta muistaakseni se oli jo maksettu firman pauole3sta. Minä en eitseasiassa ole saanut oikeaa postia, vaan pelkkiä mainoksia.
Minä kävivn myös sluonnollisesti myös täällä galleriassa ja myös Youtubessa. Olen ollut sen verran out maailmasta ajoittain tänään, niin en oikeen emuista mitä katsoin siellä Youtubessa. Todennäköisesti kuunteelin musiikkia. Tämän dpäivän musiikit on pääasiassa kuultu Windows Media Playeristani kuitenkin. Minä kävin myös tänään OkCupidissa pienen tauon jälkeen, ja olen siellä evieläkin. Minä tein lutkatestin, mutten saanut s8itä valmiiksi asti kun oli kysymys kuinka moneen varattiiuun on sekaantunut. Liian vaiakea kysymys. Eihän s8iitä voi tietää kun en ole laskenut. Kuka laskeee tuollaisia? Ei kai tässä sen kummempia. Nyt aon klo 19:15 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt haajajatkuu ja tässä välissäsä on vedetty voidkidskiä ja katsettu Youtubea ja joitakin saarjoja, Salkkarit ainakin. Ruoksna olen syösnyt nelejä leipäää kusitenkin viinan lisäksi. Minualla on myös ollut silmäkiåpuja. Oikeiaastaan kivut ovat silmän ymp’ärillä olevassa osassa. Ohimeneevä vaiva vatrmaan, joyten turhaa siitä huolestua. Ei kaiat tässä msuuta. Kippis vaan.

Hyväää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.