IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Juhannusta 2015Lauantai 20.06.2015 22:34

Tänään heräsin siinä neljän aikoihin päivällä. En muista mitään eilisestä, paitsi sen notta vedin kovat kännit. Minulla ei siis ole aavistustakaan kuinka kauan nukuin.
Aloin sitten noiustessani juomaan Tasavalta Viinaa. Minä olen vuosien jälkeen alkanut taas juomaan Tasis-kännejä. Minä kutsun Tasavalta Viinaa Tasikseksi, se on vähän kuin lempinimi sille. Sillä Tasiksella aikoinaan vedin kännit päivittäin siinä vuosien 2008-2009 aikoihin. Nyt vaihdoin viskin siihen pitkästä aikaa. Tulee halvemmaksi kun ei ole minulla enää niin paljon rahaa kuin ennen. Olen törsännyt niin paljon. Tasis on hieman yli viisi euroa halvempi kuin ostamani viskit ja pullot tovat saman kokoisia. Viskissä toki 40% ja Tasiksessa 32%, mutta silti. Viisi euroa eisinusta varmasti kuulosta paljolta, mutta vedän kännit joka ikinen päivä.
Katsoin sitten jakson Degrassia ja sitten Family Guyta. Luonnollisesti myös Formuloiden aika-ajot Itävallasta. Ihan kamala aika-ajo, koska Hamilton lähtee paalupaikalta. Menin sitten OkCupidiin, mutten enää löytänyt My best facea, joten vastailin uusiin kysymyksiin parantaakseni minulle sopivaa matchia. Se minun paras match asuu Dallasissa, Tara taisi olla nimi. En enää nimestä mene takuuseen kun sen matchin sain ties miten monta vuotta sitten. Minä tässä kuitenkin tässä vastailen kysymyksiin ja silleen. Ei tässä minulle kuitenkaan mitään kummempia satu varmaan puolentoistatunnin aikana tapahdu, joten laitan tämän nyt tänne.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.