IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

1188. merkintä päiväkirjaanKeskiviikko 02.09.2015 20:54

Heräsin tänään suunnilleen klo 13 ja lähdin sitten kohti Alkoa. Ostin sieltä taas repullisen Tasista. Tulin sitten kotiin ryyppäämään ja katselemaan pari tuntia Degrassia. Katsoin myös pitkästä aikaa Beavis and Buttheadia. Katsoin sitä sitä paljon lapsena, silloin 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Vuosikymmenistä puheenollen, minusta on outoa se, että vaikka olen alle 30-vuotias, niin olen silti elänyt neljällä eri vuosikymmenellä.
Aloin sitten kuuntelemaan menevämpää ja pirteämpää musiikkia maatessani sohvalla Tasista ryypäten. Viime päivinä olen lähinnä kuunnellut lähinnä semmoistans. "iisemurha-musiikkia". Joissakin niissä kappaleissa mielestäni suunnilleen yllytetään tappamaan itsensä, jos tarkkaan kuuntelee sanoja. Olen minäkin itsemurhaa yrittänyt, muten sentään musiikin takia.
Katsoin sitten Shark Tankia ja Salkkarit. Minä en voi sietää Salattuja Elämiä. Se on hirvittävän hirveä ohjelma, mutta minkäs teet.
Sn jälkeen kuuntelin lisää musiikkia ja ajattelin nyt laittaa tämän jo nyt tänne, sillä en usko tänään tapahtuvan mitään kummempia. Taidan katsoa Youtubesta Beavis and Butthedia. Nuoruutta muistellen, nostalgiaa katsos.
Niin ja muuten, vaikkei liity millään tavalla tähän päivään, niin eilen tuli täyteen kolme vuotta siitä kun olen ollut työtön.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.