IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Arin kanssa kaljoillaPerjantai 20.11.2015 22:08

Tänään heräsin kun Ari soitti puoli kolmen aikoihin päivällä minulle. Ajattelin niin notta kaipa siihen aikaa on ihan hyväkin herätä. Pyysi kaljalle lähibaariin ja kävelin sitten Kivikko Pubiin juomaan kaljoja. En ole nähnyt Aria pitkään aikaan ja ulkonäön perusteella näyttää aika rentulta, vaikkei hän sellainen olekaan. Hänellä on 48 vuotta mittarissa. Minulla on 29, mutta hän arvioi ulkonäköni perusteella 35 vuotta.
Me olimme siel,lä baarissa sitten hieman yli puoli viiteen kun hänen naisensa käski hänet kotiin. Miten tossun alla koko äijä. No jos minä olisin Mariannan kanssa, niin olisin totaalisen tossun alla. Marianna totaalisen kontrolliusi elämääni. Minulla ei olisi yhtään selkärankaa. No tiedä nyt sitten miten se olisi nykypäivänä.
Kotiin kun pääsin, niin aloin ryypätä Tasista ja katsoin Degrassia ja Goldsbergia. Ajattelin myös katsoa Aivopeliit ja katsoa huijataanko minun aivojani.Minua kyllä pystyttyyn hypnotisoimaan kuin jotain idioottia joka olen. Olen minä katsonyt YouTubestakin tuollaisia hypnotisointijuttuja. Muun muassa sitä kun laittaa kädet ristiin siten notta kädet on ristissä, mutta etusormet pystyssä ja niitä sormia katsoo ja sitten ne alkavat tulla toisiinsa kiinni. Pystyin pitämään erossa, mutta aika friikkiä silti.
Katsoin sitten SAlkkarit ja tietysti Possen. Kuuntelin myös musiikkia YouTubessa. Minä joskus kuuntelen musiikkia, biisejä joita laulan baarissa karaokessa harjoitusmielessä. Se sujuu helpommin jos osaa biisin sanat katsomatta sanoja.
Joka tapauksessa menen nyt takaisin biisejä kuuntelemaan.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.