IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Lauantai 9.7.2016Lauantai 09.07.2016 22:36

Nukuin tänäänkin pitkään. Nukuin melkein kolmeen. Lähdin sitten Alkoon ostamaan repun täyteen Tasista.
Kotona sitten aloin ryyppäämään Tasista ja katsoin samalla Järjestelmänmurtajat. Sain neuvoja miten saada työpaikka sekä miten voittaa raveissa. En tiedä mitään raveista, mutta kannattaa kuulemma veikata hevosta, joka saanut levtä, kilpailuiden välissä hyvä pitää taukoa. Itse en tiedä mitään hevosista, en osaa edes ratsastaa.
Sain tekstiviestillä aika-ajon tulokset. Vituttaahan se kun Hamilton paalupaikalla, mutta onneksi Nico sentään toinen.
Katsoin sitten Red Dead Redemptionia siitä lähtien mihin eilen jäin, ja katsoin sitä siihen saakka mihin asti pystyin koska sitä ei ole kokonaan ladattu YouTubeen. Minä myös pelasin Gems JOurneyta ja samalla kuuntelin musiikkia. Söin myös lihapiirakkaa, katsoin Degrassia ja Pop´n´Rollin.
Minä en välttämättä tule huomenna ollenkaan tänne, sillä kilpailun näen ainoastaan koosteena ja yritän siis välttää sitä, että joku kertoisi minulle kilpailun lopputuloksen. Pahinta mitä voi urheilufanille tehdä, on kertoa kilpailunlopputulos. Ainakaan minä en ole tääällä klo 15-23:35 välisenä aikana. Yritän välttää mediaa tuona aikana parhaani mukaan.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.