IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

VieraslistapolitiikkaaKeskiviikko 16.11.2016 21:55

Heräsin tänään vasta siinä noin 16 aikoihin ja lähdin sitten Kontulan Alkoon ostamaan Tasiksia. Kävin myös kioskilla ostamassa yhden pienen Fantan janooni. Siinä tietysti jonossa mummeli kukkarostaan maksoi mahdollisimman pienillä kolikoilla ja sehän minua hermostutti. Melkein bussistakin myöhästyin ja yhden huikan sain Fantastani ennen kuin heitin sen pois maahan. Kotiin tulin sopivasti Pulmusiin samalla kun join Tasista. Katsoin myös yhden 70´s show:n ja Shark Tankin.
Nyt on klo 19:12 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Salatut Elämät ja kaksi jaksoa Simpsoneita. Olen myös syönyt paistettuja kananmunia leipien päällä sekä ollut täällä galleriassa musiikkia samalla kuunnellen. Minä eilen puhuin kävijälaskurista, joten miksei nyt siis vieraslistasta. Tosiaan vieraslistassa näkyy ne ihmiset jotka ovat käyneet kuvissa, blogissa tai kyselyssä. Siitähän se nimi vieraslista tulee. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät näy muiden vieraslistassa. Asetuksista saa pois päältä, mutta sitten ei myöskään näe kuka on käynyt omalla sivulla. Muistaakseni se oli kokonaan maksullinen aikoinaan ja nykyään maksaa ainoastaan laajennettu vieraslista. Minun vieraslistassani näkyy aina samat tyypit, mutta on toki muutamia ihmisiä joita en todellakaan halua sinne. En mielelläni sellaisia naisia blogivieraslistaan, joista olen kirjoittanut. Se olisi niin noloa ja nöyryyttävää minun kannaltani. En myöskään välttämättä ylläpidon tyyppejä, sillä olen tehnyt elämäni aikana sellaisia asioita, jotka olisi ollut hyvä jättää tekemättä tai ainakin pitää omana tietonaan. Ainakin minä olen aikuinen, joten he eivät voi alkoholin takia merkintää poistaa. Minähän sain aikoinaan viikon jäähyn täältä, mutta se onkin ihan eri juttu se.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.