IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Lauantai 29.4.2017Lauantai 29.04.2017 22:28

Tänään heräsin siinä vartin yli 12 ja lähdin sitten Alkoon Tasiksia ostamaan. Se mikä oli tavallaan outoa, oli se, että jonossa minua edellä oleva osti myös Tasiksia. Edellisen kerran jonossa minulla edellä oleva osti samaa viinaa oli joskus 2013 tai 2014 kun ostimme molemmat Haddington House –nimistä viskiä. Minä kuitenkin tulin kotiin melkein minuutilleen yhdeltä ja aloin juomaan Tasista samalla kun tulin tänne galleriaan ja kuuntelin musiikkia. Aloin sitten kahdelta katsomaan Family Guy:ta siihen saakka kun Formuloiden aika-ajot alkoivat. Vettel ajoin paalupaikalle ja Räikkönen ja Bottas yllättäen toinen ja kolmas. Katsoin sitten loput Family Guy –jaksot mitä tuli ja sen jälkeen aloin pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen sekä myös galleriassa ollut. Nyt on klo 18:36 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Haluatko miljonääriksi? ja siitä jaksosta tiesin tällä kertaa viisi kysymystä, joista yksi oli karsintakysymys. Tiesin Kristoffer Kolumbuksen tutkimusaluksien nimet, kulkuneuvojen painojärjestyksen (karsintakysymys), sen kuka lauloi Sika –biisin, Baywatchin Hasselhoffin ja Satumaan säveltäjän. Arvauksella tiesin roomalaisen luvun C:n. Minun on todella vaikeaa ymmärtää miten kilpailija ei tiennyt, että Unto Mononen on säveltänyt Satumaan. Jokaisen suomalaisen pitäisi tietää se. Kappale on klassikko. Minä joka tapauksessa pelasin farmipeliä ja kuuntelin musiikkia. Sen jälkeen galleriaan ja siinä kai se.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.