IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Vikaa automaateissaLauantai 09.09.2017 23:35

Heräsin tänään puoli kolmen maissa kutakuinkin ja lähdin sitten Alkoon noin 10 minuutin päästä ostamaan Tasiksia. Matkalla bussissa huomasin huvittavan tilanteen kun yhden pikkupojan viereiselle olevalle vapaalle paikalle oli tulemassa toinen pikkupoika, niin tämä jo istumassa oleva pikkupoika tönäisi hänet pois siitä. Ei hän sitä bussia omista, mutta minua se huvitti. Kaikki eivät osaa pitää puoliaan. Kun menin automaatille nostamaan rahaa, niin kortti ei kelvannut. Ei kummankaan tilin kortti. Onneksi postin vieressä on se vanhan hyvän ajan automaatti, joita taitaa olla enää harvemmissa paikoissa. Minun olisi pitänyt nostaa enemmän rahaa, jottei tuollaisia tapahdu jatkossa. Vaikka saman tien tilin tyhjäksi ja maksaa sitten käteisellä laskut sille ihmiselle joka puolestani maksaa laskut. Pankkeja ei ole enää Kontulassa ja lähin on Itiksessä. Kotiin tultuani aloin sitten juomaan Tasista ja pelasin farmipeliä samalla kun katsoin Seinfeldin ja Rillit Huurussa. Kävin myös täällä galleriassa. Myöhemmin söin kinkkujuustopiirakkaa ja katsoin jonkun sarjan, jossa oli joku nuori nainen raskaana. Onneksi miehet eivät tule raskaaksi, pitäisi olla yhdeksän kuukautta kuivilla muuten. Minulle myös on sanottu, että minut olisi raiskattu jos olisin nainen kun kerroin seikkailuistani ulkona. Onhan minulla ollut noita seikkailuja ulkona ollut vuosien aikana. Olen herännytkin oudoista paikoista, kuten muun muassa saarelta, leikkipuistosta, bussipysäkiltä, lattialta, vessasta, rapusta, jonkun tuntemattoman asunnosta ja varmasti jos miettisin, niin tulisi lisää mieleen. Minä en ole muuten pitkään aikaan sammunut. Joka tapauksessa alkoi Haluatko miljonääriksi? ja tällä kertaa tiesin viisi kysymystä ja yhden arvauksella. Minä tiesin J.K.Rowlingin luoman hahmon, Argentiinan pääkaupungin, Kossun virallisen nimen, Jack Nicklausin urheilulajin ja kuka loi Macbethin ja Hamletin. Arvauksella tiesin Guacamolen raaka-aikeen. Katsoin sen jälkeen elokuvan Fargo. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.