IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Amore Mion kisat 6-9Keskiviikko 17.10.2007 01:19

6. PÄIVÄ

Heräsin ennen yhtätoista ja sitten tein asioitajoita ei nyt tule äkkseltään mieleen. Lähdin kahdelta jälleen kirjastoon ja olin siellä tunnin. Kolmelta lähdin Kontulasta bussilla Itäkeskukseen ostamaan ensin Casino-arvan (ei tullut mitään) ja sitten Hemmingwayhin Amore Mion MM-kisoihin. Olin pudonnut sijalle 16, mutta taistelijana ehdin nousta sijalle 12, eli etupakkia oli tullut otettua. Niin ja muten se tuli mieleen, että kun olin sensaatiomiehestä, U Nikkulasta, puhunut niin kyseinen nimi on väärä. Hänen nimimerkkinsä on nimittäin U Nikunen. Olin muistanut joka kerta väärin, nyt sen varmuudella muistan ja tiedän. Pahoittelut virheestä. Kuitenkin sitten kun lähdin niin Alkossa piti käydä ja siten Siwassa ostamassa lonkeroa. Juonut olin lonkeroa, rommitotia ja Kossuminttua katson sanmalla Puikku.Britanian kolmatta kautta ja muita ohjelmiani. Myin myös alkoholia kalliilla äidilleni. Yhdestä rommiryypystä veloitin kaksi euroa ja ensimmäisestä lonkerosta kolme euroa ja toisesta kaksi euroa (ne lonkerot maksoivat minulle 1,5 euroa kappale). Sitten nukkumaan viinaksen ja ohjelmien.

7. PÄIVÄ

Heräsin tänään aluksi kahdelksalta enkä sen jälkeen meinannut saada enää unta, toki näin hienon unen jossa voitin Täyspotissa satoja euroja putkeen viiden euron panoksella. Kasino on todennäköisesti ainoa paikka Suomessa jossa voi pelikoneessa voittaa sellaisia summia. Kun kävin aikoinaan Grand Casinolla, niin siellä oli Jokeri-Pkeri kone, jossa minimipanos oli yksi euro (mmualla se on 0,2 euroa). Herrättyni lopulta, niin söin hieman ja olin vaan katsellen televisiota. Lähdin viiden aikoihin Kontulaan aluksi grillille, mutta toistaiseksi maailman parhaimman makuisessa grillissä oli niin paljon jonoa, että en voinut jäädä odottamaan ja jouduin menemään McDonaldsiin Big Mac –aterialle. Sieltä sitten bussilla Itäkeskukseen Hemmingwayhin Photoplaylle ja lonkeroille. Olin Amore Mion arvokisoisssa pudonnut sijalle 13, mutta onnistuin nostamaan itseni sijalle 10. Minulla on toki vaikeaa olla paras suomalainen sillä U Nikunen, joka ei ole minulle enää niin tuntematon, on onnistunut nostamaan isensä sijalle 4. Osallistuin toki muihinkin peleihin ja ensimerkisskins Twriwial Purcuitin päivän arvokisoihin ja pääsin sen enimäistä kertaa läpi, vaikka älykkyysosamääräni on laskussa koska juon liikaa alkoholia. Lähdin sieltä noin kymmenen aikoihin kun kolikot loppuivat kesken ja tulin sopivasti kuulemaan kuka putosi BB-talosta (se oli Jussi). Myin äidilleni alkoholia taas hieman kalliimmalla kuin itse olin ostanut. Join itsekin yhden lonkeron ja sen jälkeen olen ottanut pienehkön pullon (0,2 litraa) Minttuviina. Katsellen myös Simpsoneita. Teen kuten aiemmin. Aloitan jaksojen katsomisen ensimmäisestä jaksossta ja lopetan viimeisen jonka omista, eli tulee katsottua reippaasti yli 200 jaksoa kaikkien aikojen menestyneinrtä piirrossarjaa, ei toki putkeen sillä siihen menisi ties kuinka monta vuorokautta. Seuraavana päivänä esimerkiksi jatkan siitä mihin edellisenä päivänä jäin jne.

8. PÄIVÄ

Heräsin todella monen tunnin yöunten jälkeen noin yhdentoista aikoihin. Olin nähnyt taas rahaunen. Tällä kertaa olin Las Vegasissa ja voitin 25 000 dollaria. En tiedä pitäisikö minun lähteä pelaamaan rahapelejä jos näen lisää rahaunia. Lähdin kirjastoon koneelle, vaikka en aikaa ollut varannutkaan, ja sen jälkeen Wenlaan arvokioille ja Fiilis –juomille. Olin pudonmnnut sijalle 11, mutta sitkeän pelaamisen jälkeen olin taas 10. ja poistuin kapakasta Alkoon ostamaan kaksi pulloa Kossuminttua. Menin kahvilaan syömään lihapiirakkaa koska grilli ei suostunut aukeamaan silloin kuin sen piti. Se aukesi sopivasti syödessäni lihapiirakkaa, noin 20 minuuttia myöhemmin. Kotiin sitte juomaan viinapullot, eli litranverran ja muistikin meni osaksi, sillä eräs cd-levyni on kateissa. Kannet on, mutta levy puuttuu (mihin lienee joutunut). Lopulta sammuin sohvalleni.

9. PÄIVÄ

Heräsin sohvalta kahdeksan aikoihin ja siirryin sänkyyn nukkumaan. Rahaunet eivät muistaakseni pahemmin tullut. Saattoi tulla, en ole varma. Katsoin hieman Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan Se. Katsoin sitä noin tunnin ja lähdin Kontulaanm syömään aamiaiseksi maukasta lihapiirakkaa, jonka jälkeen kirjastoon koneelle. En ollut käynyt galleriassa kertomassa mietteitäni yhteisöille ja ihmisille, sen minä muistan. Kirjastosta lähdin Wenlaan Teho –juomalle. Käteni vibrasivat kunnolla pitkään aikaan. Osallistuin bingoon todennäköisesti ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. En saanut voittoa, mutta se oli muutenkin ilmainen. Amore Miossa olin pudonnut taas sijalle 11., en onnistunut nousta vaikka paransinkin keskiarvoani. Samalla oli tullut joku Älypää Suomicup –arvokisa. Osallistukaa toki. Toki menin Alkoon. Tuttu myyjä joka ei minusta pidä, mulkoili minia vittumaisesti kun ostin pullon rommia. Kotiin tultuani söin kanakeiton ja aloin juomaan viskiä ja rommitotia. Jatkoin Se –elokuvan katsomissta ja sitten alkoi tuttu ohjelmaputkeni. Sen jälkeen jatkoin Se –elokuan katsomista ja myin myös äidilleni rommiryypyn kahdella eurolla. Nyt katson BB:tä.
Ei kai tässä ihmeempiä.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.