IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

PäivikseniTiistai 11.11.2008 01:28

Päivökirjamerkintojä laittaessani, huomasin virheen. Elikkä siinä kahdensadanviidenkymmenen jälkeen suunnilleen huomasin otsikosta, että olin kirjoittanut sen oleevan yhden liikaa. Eli tosin sanoen, minulla on yksi päiväkirjamerkintä vähemmän kuin olen aikoinaan ilmoittanut. Tämä on siis (ainakin toistaiseksi) minun 499. päiväkirjamerkintäni. 326 kpl olen nyt kirjoittanut Exceliin, eli pitkä matka vielä on, mutta aianakin tuo mahdollistaa sitten sekä otsikkojen erilaisuuden, otsikkoja olen myös laittanut niin että sen ymmärtää, että merkintöjen oikean määrä. Klo on nyt 18:21, jatkan sitten hhieman myöhemmin.

Klo neyt 23:21 ja oleen lähinnä juopotellut jas katsellut ttelevisiota, eie kait sen kummempeia.

Hyvää illasnjatksopa!

IsänpäiväMaanantai 10.11.2008 00:27

Järi eilinen väliin ja kirjoitan siitä lyhyen koosteen.

Eilen lauloin pitkästä aikaa kotikaraokeani, monta tuntia ja aloppuvaiheessa menin laulun päin helvettiä kun olin vetänyt niin paljon <Tasavalta Viinaa, että näin tekstin kolmena ja kahtena välillä. Sitten jossain vaiheessa nukkumaan.

Heräsin vasta kahdentoista maissa. Söin aamiaista ja katsoin Terminator 2 –elokuvan. Soitin mdfyös isälleni toivottaakseni hyvää isanpaivää.
Aloin juomaan sitten neljän maissa Tasavalyta Viinaa ja yllättävää kyllä, kirjoitus sujuu näinkin hyvin. Ei kai atässä muuta.

Hyvää illanjaatkoa!

Joskus voi naurattaakinPerjantai 07.11.2008 01:50

Heräsin tänääns siinä kymmenen jälkeen ja mitäs sitten? Niin tuli toisen eihmisen posti minulle. Kuanniallisellisesti vein postin oikeaan osoitteeseen, joka oli peräti eri rapussa! Voissi postimies tehdä työnsä kunnolla, mutta tulipa tehtyä päivän hyvä työ.
Olin kotona ahetken koneella ja sitten myöhemmin lähdin Kontulaan ostoksille.Kävin apteekissa hakemassa Hugoa, se on imeskeltävä pilleri. Poistaa tehokkaasti mm. valkosipulin, tupakan ja alkoholin hajun. Osta siis sinäkin, vain reilut kolme euroa. Kyseistä tuotetta tuotetta olen aiemminkin ostanut kun on ollut työtä seuraavana päivänä. Minulla on huomenna työhaastattelu klo 12:15 Pasilassa.
Ostin grilliruokaa ja kävin lIlissä ostamassa 20 kaljaa täksi päiväksi/illaksi. Söin kotona sitten ruoan ja vetelin kaljaa.Näin hupaisan pätkän Youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=8dUJhESSajk tuo loppu vaan on mielestäni niin huvittava. koko ajan nauranut kun sen katson. Siis se loppu, ei muu.
Hyvä että välillä nauraakin. Tekstistäni saa nyt hyvin selvää koska en juo tänään väkeviä.

Hyvää illanjatkoa!

Edelleen vihainenTorstai 06.11.2008 01:24

Tiistsiana oli areissu Alkoon, ylläätttäen minulta akysyttiin henkilöllisyystodistus vaikka aolen tainnut Konrtulan Alkossa mennyt jo kolmestsi putkeen saman myyjän luo. Luulisi jo muistavan minun ruman pärstäni. Npo ei kai sillä väli. Kototna sitten Tasavaltaa maksani seuraksi taas. Eis voi kaikkea muistaa.

Tädnään heräsin ksymmenen maissa ja varasin parturiajan kahdeksi. olain koneella ennen lähtöäni parturiin. Metrorlippu maksaa kaksi euroa ja jos sostaa bussissa niin 2,20 euroa, miksikö? minä kerron oman ateoriani. Metrostaostettu lippu voimassa 70 minuuttia ja bussista 80 minuuttia. svähän mä oon Sdcherlock.
Parturrissa jostaian syystä pestiin hiukseet vaikka pesin ne eilen. Oi että ne sexyt naisete hieroo päätä ihanasti, lääkee potenssiin. Hiukseet sitten lyheni ja pois myös parta ja viikset. Renttulook dpoissa totaalisesti, nsäytän nydt itse asiassa kunnon mieheltä, enkeä sellaiselta amikä oikeasti olen. Alkoon tieettty jälkeen sen pari Tasikset ostamaana. Kotitin niitä juomaan sitten.
Oleen ollut edelleene vihaa täynnä, Hamilton voitti messtaruuden sunnuntaina.Ei tuosta anoin nopeasti voi yli päästä. Msäkihyppy alkaa kohta ja lauojan kiitos en ota sitä lähesksään niin vakavasti. Olwn täynnä vihaaa, koko mies täynnä vihaa.

Hyvvää illanjatkoa!




487. merkintä päiväkirjaanKeskiviikko 29.10.2008 00:51

Näin mielenkiintoisia unia. Ensimmäisessä omistin hevosen, muttei se missään tallissa ollut, vaan käveli täällä asunnossa.
Sitten toisessa dinosaurukset olivat herätty henkiin ja laitettu huvipuistoon. Kuinka ollakaan dinosaurukset pääsivät vapaaksi, sillä eräs mies oli petturi ja ne rupesivat riehumaan puistossa (kuulostaako tarina tutulta?).
Kolmannessa unessa laiva upposi mokasta jonka tein. En muista mikä moka se oli, mutta sen muistan että olin syyllinen. Pääsin pelastusveneeseen, mutta aiheutin lukuisien ihmisten kuoleman. Lopulta pääsin kuin koira veräjästä ja jatkamaan elämää normaalisti.

Joo eli heräsin lopulta siinä puoli kahdentoista aikoihin ja katselin Miehen puolikkaat, join teetä ja luin erästä tarinaa. Niistä kahdestakymmenestä kaljasta meni 17, joten join loput kolme ennen Tasavalta Viinaa.
Klo on nyt 18:21 ja kirjoitan osissa taas, että edes jostain saa selvää.

Nyts kello on 22:16 ja aolen juonut palajon enemmän ja katsellut myös Halmettia, se eon se 90-luvun Hamlet jossa aon Mel Gibson. ei oiekn iskenyt. Täm’ä loppu jota katson on kaljon parempi kuin alku. No takaisisn katsomaan loppuleffa.
Leffaa loppui nyt.a On kohta kaikkia Tasikset mennyt ja silleen. Tai onhana tossa vielä joksikin ajksi.
Noh eie kai tässä jaksa puhua.

Hyvääa illanjatkoa!

Maanantai 27.10.2008Tiistai 28.10.2008 00:54

Tänääsn olin herätessäni puoli yhdeltä katsellut mitä olin eilen galleriassa jutelluet. Joopa joo, en mitään selvää saanbut puheistani joissaain. Sanon nyat suoraan, ettei millään jaaksaisi kirjoittaa päiväkirjaa.
Minun teki tänään mieli juoda kylmempiö juomia ja ostinkin 20 kaljaa Lidlistä. Vieläe on osa jäljellä, ei jaksa kirjroittaa.

Hyvää illanjatkoa!

Joitakin juttuja ja silleenMaanantai 27.10.2008 00:40

Herässiin tänääb periaaaattteessa kahdntoistaasiasta, mutta aoikeasti yhhdeltätoista naja oli nornimeininkeisssä. Ktastoin eläeinkunnan ennätyksete ja silleen jaq
Nojhe sitte ku oli itse järjestys ii oli niin vittuuiksi menneyt kun dei pahemin naiswia ollut. Noh vedeine ylin TASIKSIAASDDD D DJJNAA SIDDLLEEN ja silleenr. ja en edsielleen tied. e tiedä oikeastaan mkuren meni.
Tasissata mennyt dkunnolla ja asileen ja silleem- Nosh ei kai sen lkummmempss

Hyvää illnjatkoa!

Päinvastoin kuin eilenSunnuntai 26.10.2008 02:41

Tänänän heräsin siinä yhdeltätoista jo. Katselin eiliset kesksustelut galleriassa ja muistsin myös että juttelin viime eyön' mesessä jonkin tuntemattoman anaisen kanssa. Luulein häntä pitkään erääksis toiseksi, mutta ei sitteen ollut. No ei sillä niin väliä.
Teetä menei tänään kolmisen kuppia ja silleen. Aloitin yllättävän myöhään viinanajuonnin ja nyt on mennyt noin yksis Tasavalta. Televisiota katseltu ja pizzaa syöty ja silleen. En ole ollut etäynnä vihaa, kuten eielen. Olen itse adsiassa aika rauhallisella tuulella. Sisiis se mukaava Jarkko.
Eia kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Huomenna taas pakkoduunien laittoPerjantai 24.10.2008 02:29

Tändäänne herädsin vasra puoli yhden maissa ja noiusin ylös. Unohdind jo mitä tein alauksi, no ainaskin poistin turrhat paineet, join stoki teetäkin. Myöhememin teetä join aja sitten viinaa. Pelasin työs täysin surkeita pelejä, niin jha myöls gallerian pleissä pelasin viisi peliäe ristsinollaa, voitin kaikki. Vähn mä oon stara.
Hiaemean tainsiis paljon on vedetti Tasista. Huomennaa taas se suuri päivä, vituttaa.
EI KAI Muutaat

Hyvää illanjatkoa!

Pelottava päivä tämä oliTorstai 23.10.2008 02:44

Heräsin taas shieman ennen yhtä. Olin eilen sanaonut galleriassa ties skuinka monelle ihmisille, että he joutusvat helvettiin. Että silleen.
Tänään sitten yritin peiettää mahdollisimman hyvin viinahajuani. Kävin suihkussa, pesin hampaat ja join teetä. Tapaaaminen oli klo 14:30 Työvoimatoimistossa. Piinapenkissä oli peräti 40 minuuttia. Kuusi paikkaa väkisisn annettiin ja perjantaihin mennessä on haettava. Ei sde niin pahaa ole periaatteessa, mutta se yksi on vanhusten palvelutalo. En voi sieletää vanhuksia. No eie tullut kuitenkaan niin pahaa ainformaatiota, että hyppäivin junan alle tai hyppäissin mereen hukkumaan, aiankiaan vielä. Toivon toksi sitä sydänkohtausta elokuussa 2010. SE OLisi ihanaa kuolla.
Kotiin sitteen nAlkon kautta ja sitten aloinkin juomaan Tasavaltaa ja olin skoneella ja sösin piirakkaa. Ei kai tsässä paljon sen kummempia.

Hyvääa illanjatkoa!