IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Mese hajosiSunnuntai 20.06.2010 02:42

Nukuin tänään peräti puoli neljään. Tein ne normit hommat ennen kuin aloin ryyppäämään. Koska on lauantai, niin televisiosta wei tule yhtään mitään. Jotain tyhmiä elokuvia. Ainoa ajonka katsoin oli Tallipihan bilehileet seitsemältä kun söin ruokaa.
Lähinnä tämä päivä on mennyt viskiä juoden, mutta koska aloitin myöhän heräämisen johdosta juomisen myöhään, niin en ole ehtinyt tulla känniin vielä, ainakaan suureen sellaiseen. Otsikosta jos puhutaan, niin todellakin tein jotakin jolla sain meaesestä pois kaikki muut paitsi kolme ihmistä. Yksi juoppokaveri runoajoilta ja kaksi tuntematonta. Olene siinä uskossa, että muut voivat kyllä ottaa minuun yhteyttä, mutten itse heihin. Sain lisäksi myös lisää kutsuja Facebookiin jälleen. Ihmisille ei vaan mene perille, etten aio liittyä sinne. Noah olen tainnut sanoa sen vain päiväkirjoissani, sistä lukee melko harva ihminen nykyään. Ei kait tässä sitten muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Keisari Yonglen voitosta tasan 600 vuottaKeskiviikko 16.06.2010 02:44

Kuten otsikostsa näkee, niin tänään tulee kuluneeksi tasan 600 vuotta siitä kun Kiinan keisari Yongle voitti Onon-joen taistelun mongoleja vastaan. Nykyään otan wikipediasta jonkin vuosipäivän jos sen keksi mitään järkevää otsikkoa.
Joka tapauksessa tänään herättyäni puhuin ryyppäämisestä lääkärini kanssa jeälleen kerran. Vieroitusta aoina ehdotellaan ja kaikenmaailman terapiaa ja sen sellaista. Ensis kuussa olisi tapaaminenkin siellä taas.
Puhelun jälkeene oli se tavallinen katseleu netissä, eli mitä on tullut sanottua edellisenä yönä galleriassa. Sitten katselin Saalkkarit ja join proteiinini. Pakko se oli jotakin syödäkin ja söin sellainen nuudeliruukun tai jotain sellaisen, söinhän minä nakkejakin myöhemmin.
Olwn juonut tänään viskiäni jälleen kerran ja sen semmoista normaalia tekosiani. Noh vuorokausi loppuu kohta ja paaprempi laittaa tämä galleriaan.

Hyvää illanjatkoa!

Härveleitä metsästämässäMaanantai 07.06.2010 02:35

Nukuin tänäänkin suunnilleen johonkin yli kolmeen saakka ja sitten teien sitä normia mitä nyt yleensäkin.
Olen myös aloaittanut tänään jonkin festarsirthärvelikeräyksen ja siihen jää koukkuun, kuten aikoinaan niihin nalleihinkin.
Viskiä on juotu taas sihan helevetisti, sekeä katseltu Youtubten videoita sen elisäksi. Eipä oikein paljoa amuuta, ja lopetellaan nyt kun vuorokausikin uhkaa aloppua kesken.

Hyvää illanjatkoa!

NettiruokaaSunnuntai 06.06.2010 02:14

Nukuin melkein kolmeen saakka. Nykyään nukun todella myöhään. Ensi viikoll on leikkaus ja joudun silloin heräämään aikaisin. En kylläkään muista milloin se on, mutta pitää ttollaa selvää.
Joka tapauksessa tilasin tänään ensimmäistsä kertaa ruokaaa netistä. Ostin hampurilaisaterian eräältä nettisivulta. Sebs tulo kesti kyllä jotain tunti ja 40 minnuuttia, muttei ainakaan tsrvinnut soitella minnekään.
Viskiä tietenekin tänäänkin juotu ja silleen. Panettaa kokoajan ja ajos täällä olisis aikuinewn nainen seuranani, niin saattaisin katsella häntä ”silsllä silmällä”. Nyts kuulostin varmaan joltain seksuaalirikolliseslta tai jotain, no nen ole kuitenkaan onneksi. Ei stässä oikein kirjoitettavaa keksi muuta, notta silleen.

Hyvää ikllanjatkoa!

Clint 80 vuottaTiistai 01.06.2010 01:50

Tänään, kuten oystsikosta näkyy, niin suurmies Clint Eastwood täyttää 80 vuotta. Sainpahan sen avulla otsikon päiväkirjaan, kiitos Clint.
Heräsin siinä kolmen aikaan päivällä, ei oikein muistikuvia milloin menin nukkumaan, joten ei aavistuksiankaan paljonko nukuin. Ei aainaskaan ollut enää kipuja, olin eilen kärsinnyt vittumaisista alavatsakivuista, joista kjuitenkin pääsin eroon. Lauantaina ne olivat verenoksennuksen ja mustan mönjän oksennuksen lisäksi kamalammayt. En kuitenekaan itke pikkujutuista, joten jos kuiollaan, niin sitten kuollaan. Elokuussas muuten pitäisi kuolla, ehkä veren oksentaminen on jeonkinsortin oire jostain vakavemmasta, mutta kuka välittää? Kaikkihan me kuollaan joskus.
Joka tapauksessa silloin kolmen aikoihin otin proteiinit ennen päivän alkoholeja. Viskiksännit edelleen täälllä.
Visdkin lisäksi olen löytänyt kaapista ala-asteella tehdyn hienon sarjan John ja Mac, vitun leäppäe tarina ottaene huomioon että on toimintatarina, no lapsen etekemänä kaikki ovat periaatteessa läppä. Olin myös saanut opettajalta arvion: ”Rajunpuoleista toimintaa jenkkityyliin. Toimii hyvin”. Toimiiko hyvin, jios yhdestä miinasta akuolee seitsemön ihmistä? NO lapset lapsina ja aikauiset aikuisina. Tarauinakla on myös seitsemän jatko.-osaa. En jaksanuat lukeas muita.
Eia kait tässä muuta mieleleleeen tule.

Hyvää illanjatkoa!

Vittu kun ei keksi otsikkoaSunnuntai 16.05.2010 02:38

Kirjoitan tätä päiväkirjaa jo nyt alkuillalla kellon ollessa 20:34 Wordiin aluksi ja sieltä sitten myöhemmin galleriaan.
Olen lähes koko päivän katsellut Youtubesta That Mitchell and Webb Look –sketsisarjaa. Monen monta tuntia. Tämän sketsin olen katsonut jo seitsemästi, mutta silti aina naurattaa: http://www.youtube.com/watch?v=m9al-mpqXjc Lisäksi olen elellyt vapina/pelkotilassa. Hikoilutti, tärisytti ja hieman pelotti. Silloin tällöin sellaista tapahtuu rankan ryyppäämisen takia. Olo on nyt tietysti normaali kun on saanut viinaa kiduksiin. Aloin ryyppäämään melko myöhään, vasta viiden jälkeen. Katsoin myös Formuloiden aika-ajot ja eiliset ohjelmat. Minä laitoin eiliset ohjelmat kovalevylle, koska Jcob tuli tänne eilen. Sen tähden katsoin ne tänään. Hän muuten mainitsi minulle jotain ettei minun kannattaisi mainita kaikkea tekemistä päiväkirjassani. Olen aika avoin ihminen humalassa ja sen tähden mainitsenkin aina välillä omista runkkaamisistani, mutta toisaalta miehet pitävät naisista, joten siinä ei ole mielestäni mitään hävettävää.
Nyt kello on 20:55 ja taidan jatkaan David Mitchellin ja Robert Webbin tekemää huumorisarjan katselua. Todennäköisesti olen aika out tästä maailmasta kun jatkan kirjoittelua.

Jooha täällä ollaan kelleon ollessa amitäs se nyt on, jotain 23:35 tai ainakin sdinne päin. Ollaan vedetty aikas paljoan tässä viskiäs, mutta sitelsiriess en ole out, sillä ksyllä minulle ebaarissa voisi tarjoilla ja akyllä ne laualutkin luisatAISI ja silleen.
En ole åapahemmin asipita tehnyt tässä välissä. Katson Tappavba ase nelosta ja asdsilleen. Ei soikein keksi mitään, notta eie kaita tässä mitään.

Hyvvää illanjatkoa!

Helatorstai 2010Perjantai 14.05.2010 02:29

Tändään nukuin yshteen asti loppujen elopuksi. Näin unta, että raiskasin serään naisen joka on a täällä galleriassakin. Joopa joo mietien pitäisikös kertoa unenei uhrille, mutta eie se varmaan mitään hyödyttäisi. Nsäin myös muita unia , mutten muista niisyä mitään.
Täneään en oplle oikeastaan tehnyt mitään ihmeempiä. Katsoisn normaalien ohjelmieni klisäksi Tappava asdee kolmosen ja sitten tein jalkakylpayni. Tusli melkein kolminkertainen yeliannostus lääkettäe, muytta entäs sitten? Taasi oikeastaan vetttät oli kolme kertaa vähemmäen, eli lantrinki oli kolmesti sliian vähän sitä. Ses ntuntuukin hieman erikoiselta, noz mutta mits siitä? Sitten olen vedellyt viskiäs täällä ja sellaistaa juttua. Eia kait tä’ssä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Terveyskeskuksessa jalkavaivastaTorstai 13.05.2010 02:58

Tänään jouduin dheräämään jo kahdeksalta aamualla kun soitin Kivikon terveyskeskukseen jalastanai, joka oli ollut tulehtunut jo vaikka kuainka kauan. Sain ajan kahdekssitoista ja sitten menien takaisin nukkumaan. Näin sopivasti sunta menostanoi sinnee ja takaisin sekä myösksin lääkäriin menon, jossa lääkärit kertoivat minun tulevamn kuiolemaan kun jatkan ryyppäämistä (ne ekaikki lääkärit olivata minaun entisiaäa työkavereitani) asw oli loppujen elopuksia AIKA Hauska auni, sen elisäksi näins jonkun pornounen.
Kävivn sitten epuoliltapäivin siellä lääekäriä tapaamassa ja antoi areseåptejä ja aja leikkaukseen 10. ep’äivä ensi kuuta. Sittene se ne jälkeen Kontulaan apteekkiin ja atietysti Aölkoon.
Kotiitntn tulleessa katsoisn smonta jaksoa Peep Showt Ja sen jälkeen vedidn dyhden kaljan sen seitten kunnon satsin viskiä on tullut vedettyä.
Vittsu loppuu aika keskene, jote ei amakit sittene muuta kuin lopputevehdyksn aika.

Hyvää illanjatakoa!

Äitienpäivä 2010Maanantai 10.05.2010 02:47

Tänään on yksi vuoden teurhimmista päivistsä, nimittäin äitienpäivä. Vittu ihan turha åpäivä. Vastenetahtoisesti kuitenkin soitin omalle äidillenmi.
Päoivässä on ollut myös Formulakisa Espanjassa ja katselu elokuva Toy Storery 2, ykksösen kävin aikoinaan katsoemassa eloekuvateatterissa.
Söian ruoaksi todella pahaa munakasrta, sillä en eeedes syönyt sitä kokonaan. Minusta atuntuu etteoi mennyt resepti oikeien oikein. Sietten ruoan jälkeen olen vedellyt viskiä soikein urakalla. Jälleen kerran aminulla oli joku juttu mik’w piti sanoa, mutten eedelleenkään muista sitä. Ei kaits siinä sitten muuta.

Hyvää illanjatloa!

Vain yksi työpäivä jäljelläKeskiviikko 05.05.2010 01:42

Tänään heräsin jotenkuten virkeänä synkkään ilmaan ja minun toiseksi viimeiseen työpäivääni. Olen ottanut miinusta pois, kuten pitääkin olla ja nyt on sen verran, että jos olen huomenna puoli yhdeksän aikoihin siellä, niin olen kuitannut nekin.
Kuitenkin töissä tulin yllättäen kokous, vaikka sen piti olla torstaina. Minähän en ole töissä enää torstaina ja silloin moni muukaan ei ole töissä, joten kokous päätettiin järjestää tänään. Vittu jee, en ollut yhtään valmistautunut, mutta toisaalta taas ei kai sillä tässä vaiheessa enää mitään väliä ole. Luonnollisesti minun lähtöni oli yksi puheenaihe. Voi vittu pitääkö tässä joku puhe pitää huomenna? Mistä minä muka puhun? No huomenna näkee. Kokouksessa en tehnyt kuten normaalisti, koska istuin muualla kuin aiemmin. Se kesti ainoastaan 45 minuuttia, sillä kaikilla riitti töitä. Onneksi sieltä päästiin nopeasti pois. Vai että puhe vielä huomenna. Vitut puheesta, kunhan ei kädet tärise, se on suurin huolen aiheeni.
Töiden jälkeen ostin itselleni 24 packin Koffia Valintatalosta ja tulin kotiini niitä juomaan. Olen niitä juodessani paljon miettinyt huomista. Kunhan ei kädet tärise, se on tärkeintä.

Hyvää illanjatkoa!