IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Pitkäperjantai 2017Perjantai 14.04.2017 22:33

Minä heräsin tänään siinä hieman ennen 12 ja olin nähnyt unen, jossa minä jostain kumman syystä matkustin Kuopioon tapaamaan entistä tyttöystävääni. Tunnistin hänet heti, mutta hän taas katsoi vuosien viemää rappioitunutta olemustani ja ei aluksi tunnistanut. Olin siellä tunnin ja toiset viisi tuntia takaisin junalla Helsinkiin. Oli siinäkin uni. Jos minä tekisin noin pitkän junareissun oikeassa elämässä, niin kyllä minä ajattelisin jäädä kuule ihan koko yöksi sinne paikkaan minne nyt sitten menisinkään. Junamatkat ovat tylsiä, koska siellä ei voi tehdä mitään. Ei saa juoda alkoholia tai muuten heitetään ulos junasta. En sitten tiedä tarjoillaanko ravintolavaunussa alkoholia. En oikein usko. En ole ollut junassa pitkällä matkalla varmaan vuoden 2005 jälkeen. Pitkällä matkalla tarkoitan täältä Kouvolaan. Tampereella voisin mielelläni käydä Nettaa tapaamassa, mutta valitettavasti se ei onnistu. On se niin kamalaa minun kannaltani kun ei ole Nettaa, ei Emiliaa, eikä Mariannaa. Olen joutunut lähinnä elämässäni tyytymään sellaisiin, miten nyt kiltisti sanoisi, B-luokan naisiin. Pakko kyllä myöntää, että on se vika minussakin ja en tarkoita pelkästään ulkonäköä tällä kertaa, vaan sitä miten käyttäydyin ja käyttäydyn. Varsinkin Jaloviinakännissä tein joka ikinen kerta itsestäni totaalisen pellen ja helvetin noloa oli mennä kouluun sitten kohtaamaan naiset. Minä jaksaisin kirjoittaa tästä vaikka miten paljon, mutta kaikki ovat jo varmaan kyllästyneet.
Minä joka tapauksessa siis herättyäni aloin juomaan Tasista ja pelasin farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Tulin myös galleriaan ja jeNNix_ oli ottanut minusta eron. Minä olin saanut pari päivää sitten uuden julkisen kaverin yllättäen, nyt tuon lähdön jälkeen minulla on siis jälleen 333 julkista kaveria.
Nyt on klo 14:41 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi pelasin farmipeliä ja katsoin Goldbergit samalla kun söin hodarin. Minä myös söin friteerattuja kananpaloja riisin kanssa myöhemmin. Olen kuunnellut mahdollisimman paljon surullista ns. ”itsemurhamusiikkia” ja vaihdoin gallerian oletuskuvanikin siihen masentavimpaan. Se on vaan sattumaa, se ei liity mitenkään itse pitkäperjantaihin. Minä en välitä siitä, että hänet ristiinnaulittiin. Aika raaka tapa teloittaa toinen, mielestäni hirttäminen olisi riittänyt, tai mielisairaala. En oikein tiedä sitä, koska en ole perehtynyt hirveästi Jeesukseen ja hänen opetuslapsiinsa. Tai Jesse ja likainen tusina, kuten minä heitä kutsun.
Ei tässä kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Lauantai 8.4.2017Lauantai 08.04.2017 22:38

Minä heräsin tänäänkin siinä kahdentoista aikoihin ja lähdin sitten Alkoon ostamaan Tasiksia. Kontulassa oli paljon porukkaa ja koko ajan joku antoi kadulla minulle jonkun vaalimainoksen. En aio äänestää. Kotiin tultuani aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Myöhemmin katsoin Family Guy:ta, Formuloiden aika-ajot jälkilähetyksenä, Degrassia ja Haluatko Miljonääriksi? Miljonääriohjelmasta minä tiesin Suomen huutokauppakeisarin vaimon nimen, eläimen joka imetti Romulusta ja Remusta, Tomb Raiderin päähenkilön nimen, Yhdysvaltojen presidentin virka-asunnon nimen, sen missä maassa on Pisan kalteva torni ja sen mikä on skalpelli. Eli siis kuusi kysymystä oikein. Katsoin myös Uutisvuodon. Olen myös oopperavoileipiä syönyt tänään. Galleriaan tulin sitten ja no siinä kai se on.

Hyvää illanjatkoa!

Vähän aikaa olin poissa galleriastaPerjantai 07.04.2017 23:18

Heräsin tänään siinä noin vartin yli 12 jo. Minä viime aikoina olen nukkunut hädin tuskin 12 asti. Aloin sitten juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä. Katsoin myös Seinfeldin ja Pulmuset sekä videoita erilaisten julkkisten oudoista seksifetisseistä. On se kumma miten niin normaalin näköinen ihminen voi olla sellainen perverssi. Minä en sentään kiihotu jos joku kusee päälleni. Ainakaan ajatus siitä ei, koska sitä ei ole koskaan tapahtunut minulle. Katsoin myös muita videoita jotka liittyivät tavalla tai toiselle julkkiksiin. Minä sitten menin galleriaan pitkästä aikaa. Minulla on nyt sitten julkisia kavereita 333 ja taas takapakkia. Minä kysyin MilaNaNi95:ltä syytä eroon, mutta kaikki julkiset kaverit hän on poistanut. Ilmeisesti kysyin syyn turhaan. Minä menetän aina kavereita täällä, kuten oikeassa elämässäkin. En ole saanut uutta kaveria koko tänä vuonna, aina vaan menettänyt jonkun. Yhteensä takapakkia 13 parhaimmasta. Parhaimmillaan 346 ja nyt siis 333 kappaletta. Huonosti menee siis. Se mikä on vielä huonompaa on se, että parhaimmat kaverit oikeassa elämässä ovat jättäneet minut. Olen kuollut heille varmaan henkisesti, enkä edes tiedä miksi. Joka tapauksessa nyt on klo 15:52 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä minä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Pulmuset, Goldbergerit, Salatut Elämät, Shark Tankin ja joitakin videoita YouTubesta. Minä myös pelasin farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen sekä myös söin ison hampurilaisen ja myös munavoita leivän päällä. Minulla oli myös paljon katsottavaa ja luettavaa täällä galleriassa. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Lastenmusiikkia kuunnellenSunnuntai 26.03.2017 21:47

Tänään heräsin muistaakseni kahdelta, tai yhdeltä. Minun sisäinen kelloni ei ollut niin ajassa, koska viime yönä oltiin siirretty aikaa eteenpäin tunnilla. Loppuvuodesta sitten taas tunnilla taaksepäin. Minä en vain ymmärrä miksei voida pysyä samassa ajassa. Joka tapauksessa minä sitten aloin juomaan Tasista ja aloin pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Lastenmusiikkia tuli soittolistasta, ja tarkoitan siis nuorten lasten musiikkia. Juuri sellaista joita kuuntelevat noin viisi- ja kuusivuotiaat. Minä itse olen tottunut kuuntelemaan enemmän tuollaista Irwiniä, Klamydiaa, Popedaa, Rautavaaraa ja muuta mitä ihmisten soittoluettelosta tulee. Onhan se aika karmivaa kun aikuinen kuuntelee pikkulasten lauluja. Millaistakohan musiikkia minä kuuntelin kun olin viisi? En muista enää. Joka tapauksessa formulakilpailun katsoin 17 kierroksesta alkaen, koska osa tuli missattua kellojen siirron takia ja muistin vasta sitten. Tuleehan se uusintana vielä kymmeneltäkin, mutta en nyt viitsinyt odottaa. Vettel voitti kilpailun. Myöhemmin ajattelin katsoa mäkikilpailun uusinnan, mutta sieltä tulikin vain jotain jääkiekkoa. Katsoin sitten Degrassia ja söin todella ison hampurilaisen. Sen jälkeen tänne galleriaan samalla kun musiikkia kuuntelen, aikuisten musiikkia tällä kertaa. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Tuli sitten 31 vuotta täytettyäLauantai 25.03.2017 23:01

Tänään heräsin siinä kahden aikoihin päivällä ja nousin ylös ja aloin juomaan Tasista ja katsoin samalla Family Guy:ta sekä myös pelasin samalla farmipeliä. Katsoin myöhemmin tabletilta formuloiden avauskilpailun aika-ajot jälkilähetyksenä 18:45 alkaen. Se tuli jälkilähetyksinä 9:40, 12:50, 18:45 ja 20:25. Aika-ajot kuten arvelinkin, eli siis Hamilton paalulla ja Vettel toinen. Huomenna on kuitenkin itse kilpailu ja pitkässä kilpailussa voi tapahtua mitä tahansa. Kaikkein parasta olisi jos nuo kaksi pukkaisivat toisensa ulos kilpailusta.
Minä joka tapauksessa tulin tänne galleriaan ja oli tullut synttärionnitteluja. Yhteensä minä sain 11 syntymäpäiväonnitteluja, yhden enemmän kuin viime vuonna, mutten bestikseltäni tänäkään vuonna. Taidan olla hänelle henkisesti kuollut jo, enkä edes tiedä miksi. Minä muuten ihmettelin kun ylläpidon jaffa laittoi synttärionnittelun. En minä niin kuuluisa ole, että olisin jäänyt ylläpidon mieleen. Tai no on minulla tarina täältä vuosien takaa joka tosiaan kiinnitti ylläpidon huomion, mutta huonolla tavalla. Hän lähetti minulle viestin linkillä keillä muilla on syntymäpäivä. Syntymäpäivänihän olivat eilen, joten laitoin hakuun eiliset, tai oikeastaan käyttäjät jotka ovat syntyneet samana päivänä kuin minä. Eli kaikki täällä jotka ovat syntyneet 24.3.1986. Julkisesti täsmälleen saman ikäisiä kuin minä täällä on 21 kappaletta. Syntymäpäivälahjani olivat äidiltäni 50 euroa ja takautuvasti tuleva Luokkakokous 2 –elokuva, isäni sanoi laittavansa rahaa tililleni mutten kehdannut kysyä paljonko. Parempi olla vähintään 100 euroa. Vaikka te ajattelette varmaan, ettei 31 vuotta ole sinänsä niin merkittävä luku kuin 30, mikä ei kyllä olekaan, niin silti jokainen vuosi voisi olla viimeiseni. Lääkärit sanoivat minulle jotain olisiko 2008 tai jotain, etten elämäntavoillani jos jatkan niin en välttämättä elä kolmikymppiseksi, mutta tässä minä 31-vuotiaana vielä olen, joten olikohan se vain pelottelua? Minäkö pelkäisin kuolemaa? Minähän meinasin tehdä sen elvytyskiellon kanta.fi:hin, mutta se ei kai päde tällaisiin asioihin. Minun mielestäni sydänkohtaus on kunniallinen tapa kuolla. Sen haluaisin tietää ketkä tulevat hautajaisiini. Onkohan siellä vain äiti ja pappi? Muuttuivathan taas kirjoitukseni taas synkäksi. Joka tapauksessa tuleeko muuten muillekin kuin minulle tuo mainos noista latinonaisista? Herkullisen näköisiä parikymppisiä latinonaisia. Niin no rikkaillehan nuo naiset on tarkoitettu. Minä en valitettavasti ole miljonääri, enkä edes puolet siitä summasta omista. Tietävätköhän ne ökyrikkaat vanhat miljonäärit joilla on parikymppiset vaimot vain joutuneensa jonkun tunnottoman onnenonkijan kynsiin?
Joka tapauksessa ei kai minulla tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Tiistai 21.3.2017Tiistai 21.03.2017 22:32

Heräsin tänään noin puoli yhden maissa. Näin niin tylsää unta, että sitä voisiin luokitella melkein painajaiseksi. Minulla oli idea elokuvalle ja se oli jatko-osa elokuvalle Kaappaus raiteilla ja se minun tekemä elokuva olisi Kaappaus raiteille. Eihän tuossa ole mitään järkeä, mutta unessa roolihahmoni oli aivan innoissaan. Voi vittu mikä uni. Joka tapauksessa herättyäni minua silti väsytti ja joinkin sinkkijuomaa. Se pakkaus muuten puhuu paskaa, koska ei se oikeasti piristä. Minä myös aloin Tasista juomaan samalla kun pelasin farmipeliä ja katsoin telkkarista myös 70´s show:n, Pulmuset ja Housen ja WatchMojoa. Farmipeliä sitten taas pelasin musiikkia kuunnellen samalla. Minä olin unohtanut tänään katsoa sen luonto-ohjelman eläimistä, mikäli se edes tuli, sillä viimeksi siinä oli leijona. Tiesitkö, että miesleijonan harja vaalentuu sitä mukaan kun hän häviää tappelussa toisille leijonille? Sen perusteella naaras tietää kenen kanssa paritella. Miksiköhän leijonaa muuten kutsutaan viidakon kuninkaaksi, kun leijonat eivät edes asu viidakossa? Minä myös galleriaan menin ja katsoin Pulmuset.

Nyt on klo 17:23 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä minä Tasiksen juomisen lisäksi söin munavoileivän ja katsoin Seinfeldin, Salatut Elämät ja Panttilainaamon. Minä farmipeliä myös pelannut samalla musiikkia kuunnellen. Tällä viikolla on minun syntymäpäiväni ja täytän peräti 31 vuotta. Tänä viikonloppuna alkaa myös formulakausi ja sen on melkein ennaltaan jo vituiksi mennyt, koska Bottas pääsi Mersulle. Minä en olisi halunnut häntä sinne, koska mielestäni hän ei ole niin hyvä kuljettaja kuin Hamilton. En minä muutenkaan ole mikään Team Bottas, koska hän vaikuttaa aika tylsältä tyypiltä mielestäni. Tällä kaudella olosuhteiden pakosta joudun olemaan Team Bottas. Tämä kuuluu siis niihin hetkiin, että toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Toivottavasti olen väärässä Valtterin suhteen ja hän jollain ihmeen tavalla pystyisi sen maailmanmestaruuden voittamaan. Ei minulla tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Sunnuntai 19.3.2017Sunnuntai 19.03.2017 20:09

Minä heräsin tänään kahdentoista aikoihin ja heti herättyäni mietin miten kamala ja masentava elämä minulla on. Minä olen kohta 31 ja minulla ei ole vakituista tyttöystävää tai edes satunnaista sellaista. Haluan tulla rakastetuksi kuten muutkin ihmiset. Viime kerran kun nainen minulle nainen seksiä ehdotti oli baarissa, kun tuli ihan suoraan pöytääni ja sanoi sanatarkasti näin ”haluut sä panna mua, koska mä haluun panna sua?” . Ei ollut kondomia minulla valitettavasti ja en todellakaan halua minun tulevan lapseni äidiksi mitään baaripanoa. Kuka nainen haluaa panna miestä jonka on tuntenut vartin? Ainoastaan lutka. Kuten Eeva näin esimerkiksi. Mutta minä haluan tyttöystävän ja pitkäaikaisen suhteen. Minä haluan tulla rakastetuksi muiltakin kuin baarilutkilta tai Eevalta. On minulla tyttöystävä ollut, mutta en halua mielellään muistella sitä. Sinkkuna minä todennäköisesti kuolen ja tällä viikollakin mietin itsemurhaa. Yksinäisyys on kamala asia.
Minä joka tapauksessa herättyäni aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla myös musiikkia kuunnellen.
Nyt on klo 14:22 ja myöhemmin jatkuu.

Tulin galleriaan ja tosiaan jaffan laittama viesti: ” Olemme kehittämässä uusia asioita IRC-Galleriaan ja meillä on uusia ajatuksia. Olet tervetullut mukaan iltamaan jossa suunnittelemme asioita! Tapahtuma järjestetään 22.3. klo 17:00 alkaen Osoitteessa Lapinlahdenkatu 16. Pistä kommenttia mikäli olet tulossa joko jaffa tai tähän viestiin”. Millainen iltama sekin on? Tuskin ainakaan juomme viskiä ja poltamme sikareita, kuubalaisia tietysti, kuin herrasmiehet puku päällä. Minähän aina pidin pukua täällä kotona yksin ollessani joitakin vuosia sitten. Miksiköhän tein niin? En tiedä edes itsekään. Varmaan sen takia, että mies näyttää komeammalta puku päällä ja myös varakkaammalta. Puku tai ei, mutta silti minä olen laatuluokan renttu ja juoppo. Naiset rakastuvat renttuihin, mutta minulle on sanottu että minä olen liian suuri renttu. Voiko olla liian suuri renttu? Ilmeisesti voi, koska minulle on sanottu minun olevani liian suuri renttu. Minä itse pidän renttunaisista näin yleisesi ottaen. Minä pidän kovistytöistä/naisista, mutta kyllähän sinä sen jo tiedät. Siitä mieleen tulikin se, että mirpsu palasi tänne galleriaan ja minulla on 334 julkista kaveria, mutta jos yksi tuli takaisin niin pitäisi olla 335 julkista kaveria, eli oliko minun noin viikon poissa oloni aikana joku ottanut minusta eron? Olen liian väsynyt katsomaan listasta. Minä olen väsynyt.
Nyt on klo 15:30 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuen nyt ja välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin mäkikisan siihen saakka kun pystyin näkemään. Televisiolähetys loppui kesken. Tulee kuulemma toinen kierros jälkilähetystenä siinä kymmenen jälkeen. Toivottavasti Stoch ei ole voittanut. Minä olen mäkihypyssä Team Kraft, koska puolalaiset eivät kuulu minun suosikkeihini missään olosuhteessa. En pidä kenestäkään puolalaisesta. Minulla on tullut satunnaisessa klikkaamisessa täällä galleriassa muutama teinityttö tai alle sen ja minulle tuli mieleen muistoja teinivuosista. Kumpa olisi vielä niin nuori, että tuollaisia tyttöjä olisi. Minä olen vanha ja niin vaan vanha. Niin ja muuten minä en suinkaan ole pedofiili, vaikka minua on siksi ties miten monta vuotta kutsuttukin. Pedofilialla ja efebofilialla on todella suuri ero. Suurin osa ei vaan tajua sitä. Galleriasta vielä puheen ollen, niin taas on otettu ero minusta. Nyt julkisia kavereita 333 kappaletta, kun oma personal best oli se 346. On se niin väärin minuun kyllästytään tai vihastutaan. Mielestäni eroon pitää aina olla hyvä syy, koska ei töistäkään saa potkuja ilman selitystä. Laitan tämän tänne nyt hieman aikaisemmin kun minun pitää olla tuolla ja silleen.

Hyvää illanjatkoa!

Tiistai 7.3.2017Tiistai 07.03.2017 21:50

Heräsin jo puoli kahdentoista aikoihin, menin toki aikaisin nukkumaan viimeyönä. Näin outoa unta, sillä minä en näytellyt itseäni, vaan minua näytteli Chris Hemsworth. Jos minusta tehtäisiin elokuva, niin haluaisin että minua näyttelisi Jasper Pääkkönen. Joka tapauksessa heräämisen jälkeen aloin juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä ja kuuntelin musiikkia. Hieman myöhemmin katsoin Seinfeldin ja 70´s show:n, Pulmuset sekä videoita WatchMojolta. Muun muassa ketkä ovat 10 oudointa ihmistä tällä hetkellä elävistä. Heidän mielestään maailman oudoin on tällä hetkellä Marilyn Manson ja naisista Miley Cyrus. Ihme, ettei koko listassa ollut Mel Gibsonia eikä Steve O:ta eikä myöskään Tom Cruisea. Minä katsoin myös Housen ja Seinfeldin, Pulmuset sekä Shark Tankin, niin ja myös Salatut Elämät. Minä olen myös syönyt riisiä sekä karkkia jota löysin kaapista. Tällä hetkellä katson elokuvaa Majava.

Hyvää illanjatkoa!

Sunnuntai 5.3.2017Sunnuntai 05.03.2017 22:31

Väsynyt olotila oli kun hieman ennen kymmentä tänään heräsin. Aloin sitten juomaan Tasista ja farmipeliä pelaamaan samalla kun aloin katsomaan Shark Tankia ja myöhemmin Pitääkö olla huolissaan? ja sitten Aivopelejä. Oli muutama asia, joissa meidän aivomme mukamas kertoisi mikä olisi se ja se, mutta minä itse ainakin tajusin heti. Eli mies puhui paskaa parissa asiassa, jos minun kaltaiseni idiootti tajusi ne heti. Myötätuntojaksossa taas kysymysten perusteella jakso kertoi minulle omalla tavallaan. että minä olen psykopaatti. Maailmassa on kuulemma 1% väestöstä psykopaatteja ja ilmeisesti minä olen siis yksi heistä. On minua hulluksi sanottukin koska halusin, että Lewis Hamiltonin kädet ja jalat sahataan mahdollisimman kivuliaasti pois, koska hän ei silloin voisi enää ajaa eikä voittaa maailmanmestaruutta. Sitä ei mielestäni lasketa, koska urheilussa ei tunneta armoa. Se tuo muuten mieleen vuoden 1999 Formula 1 –kauden kun eräs Eddie Irvine –fani sanoi kirjeessä ampuvansa Häkkisen renkaan hajalle jokaisessa jäljellä olevassa kilpailussa. Sitä ei koskaan tapahtunut. Niin ja minä myös meinasin tappaa pomoni, mutta en koskaan lyönyt häntä päähän sillä vasaralla. Ei ollut vankilan arvoinen. Jos näkisit ja tutustuisit häneen, niin sinäkin varmaan toivoisit hänen kuolemaa. Uniasiantuntijat myös noista minun unistani myös kun niissä usein teurastan ihmisiä ja raiskaan pikkutyttöjä. Unissa näyttelen roolihahmossa, ne eivät tarkoita mitään. Onhan minulla muitakin, mutta silti en näe mitään vikaa sinäänsä normaaliin verrattuna. Joka tapauksessa pelaan farmipeliä ja kuuntelen YouTubesta lastenmusiikkia. En tiedä miksi sieltä tulee koko ajan lasten musiikkia, mutta jonkun soittolista siellä on.
Nyt on klo 15:45 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa Tasiksen juomisen lisäksi olen kuunnellut musiikkia ja ollut galleriassa sekä pelannut myös farmipeliä. Galleriassa mirpsu oli ottanut minusta eron. En löytänyt koko naista kysyäkseni syytä siihen. Se on harmi, sillä minä pidän hänestä, sillä hän on söpöstä olemuksestaan huolimasta sellainen pahistyttö, joista minä tykkään. Ovat kiltitkin tytöt ihan jees, mutta pidän enemmän pahoista tytöistä. Osaan samaistua heihin paremmin. Kuten nyt vaikka Netta ja Emilia, joista olen puhunut vaikka miten usein. Minulle kun on siitä huomautettu, niin puhutaan nyt sitten toisesta renttunaisesta elämäni aikana, Eevasta. Eeva on suurin lutka jonka koskaan olen tavannut. Hän on, tai ainakin oli, naimisissa ja silti monta eri miestä joiden kanssa on ihan tuosta noin vain, ja minä olin yksi heistä. Muistan kun hän otti suihin joltain tuntemattomalta mieheltä ihan tuosta noin vaan vieressäni, hei come on, minä istun ihan tässä vieressä. Päädyin keskelle pornoelokuvaa monesti näin kuvainnollisesti sanottuna. Minähän olin hänen lapsenvahtinaan aikoinaan, hyvät rahat tuli aina, mutten ollut kovin kummoinen lastenvahti. Minä huusi sylivauvalle kun hän itki, minä katsoin japanilaista pornoa ja vedin käteen vessassa. Tuosta vauvalle huutamisesta muuten kun mainitsin aikoinaan äidilleni, niin hän sanoi jos lapsi itkee se pitää ottaa syliin. Seuraavan kerran otinkin ja pikkaisen rauhallisella äänellä puhuin ja hellästi taputin selkään. No helvetti sehän toimi. Mistäköhän äitini tuonkin tiesi? Eeva ei joka tapauksessa ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta kertaakaan tullut silloin kun piti, mutta rahat tuli kuitenkin. Sain 50 euroa joka keikasta, joka oli minulle siihen aikaan suuri summa ottaen huomioon, että ainoa asia mitä minun piti tehdä oli vain pitää huoli ettei lapsille tapahdu mitään. Heillä oli ihan hyviä elokuvia, joita katselin. Siihen aikaan minulla ei vielä ollut niin pahaa alkoholiongelmaa kuin nykyään, mutta ongelmia tuli kun hänen isokokoinen aviomies aikoinaan näki minut ja vihaisesti Eevalta kysyi miksi nukun täällä? Poistuin vähin äänin sillä 18- tai 19-vuotias minä ei olisi pärjännyt tappelussa sellaiselle vihaiselle miehelle. Hän ei ole se vihainen aviomies joka on meinannut minut tappaa. On niitä muitakin. Heidän lapset ovat huostaan otettu jo ja vaikka itse sanonkin, niin jos minä ja Eeva olisimme olleet naimisissa, niin lapset tulisivat minulle. Minä olen paljon parempi isä kuin Eeva äiti. Tiedän, että te varmaan ajattelette sitä miten minun kaltainen alkoholisti voi olla hyvä isä, mutta Eevaan verrattuna minä voittaisin oikeudenkäynnissä huoltajuuden ihan vaikka ilman asianajajaa. Teidän on ehkä vaikeaa uskoa sitä, mutta jos tapaisitte Eevan niin selkeästi minä parempi vanhempana. Eeva on oikeasti ihan kamala äiti.
Nyt on klo 17:49 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä minä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin miljonääriohjelman, josta tällä kertaa tiesin neljä kysymystä oikein. Tiesin sen kuka on häissä se joka on morsiammelle uskottu henkilö, sen mikä on filatelisti, sen Irwinin biisin ja sen missä lajissa on caddie. Minä myös katsoin Rimakauhua ja rakkautta. Ei siinä sen kummempia.
Hyvää illanjatkoa!

Apteekin avainasiakkaaksiLauantai 04.03.2017 23:24

Heräsin siinä hieman ennen yhtä. Nukuin siis semmoiset mukavat 11 tuntia suunnilleen. Lähdin sitten Alkoon ostamaan Tasiksia ja sen jälkeen apteekkiin liittymään avainasiakkaaksi. Kun olen siellä apteekissa aiemmin ostoksilla käynyt, niin ne aina kysyy olenko. Se kun on ilmaista, niin ajattelin että miksei sitten. Saankohan minä postissa sen kortin tai jotain? Minä kotona sitten aloin Tasista juomaan ja pelaamaan farmipeliä. Katsoin myös Family Guy:ta ja sen jälkeen mäkihypyn joukkuemäen maailmanmestaruuskisat, jonka Puola voitti ensimmäisen kerran mäkihypyn historiassa. Minä myös söin oopperavoileipiä ja nyt katson Putousta.
Klo on nyt 20:33 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Putouksen loppuun ja tällä hetkellä katson elokuvaa Walk the Line. Katsoin myös itseäni peilistä ja sieltä peilistä näkyi ihan kuin joku puliukko. Naamani on aivan liian karvainen ja muutenkin rupsahtanut. Karvat lähtee ajamalla, mutta millä lähtee arvet ja rypyt, joita elämäntapani ovat minulle tuoneet? Synttäreihini alle kolme viikkoa ja täytän olemukseni perusteella vasta 31 vuotta. Niin siis 31 on siis jo tosi paljon, mutta tarkoitan olemuksella sitä, että luulisi ulkonäön perusteella minun täyttäväni jotain lähemmäs 40 ennemmin. Minä näytän kuvissani täällä nuoremmalta kuin miltä oikeasti olen kaikkien ns. ”meikkien” ansiosta. Minä galleriassa kävinkin ja ei tässä kummempia.

Hyvää illanjatkoa!