IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Silmät väsyneetPerjantai 30.09.2016 19:37

Heräsin tuossa puoli kolmen aikaan, itse asiassa heräsin jo aiemmin, mutta tuo oli aika milloin nousin ylös. Ei mitään muistikuvaa viime yöstä. En muista milloin menin nukkumaan, mutta minulla oli, ja on vieläkin, todella väsyneet silmät. Itse en ole väsynyt niinkään, mutta silmäni ovat. Joka tapauksessa aloin sitten Tasista juomaan ja menin tänne koneelle ja kuuntelin musiikkia ja olin sähköpostissa ja galleriassa. Sain sopivasti posti, että ”Apua alkoholismiin”. Sopivasti juuri minulle tuli. No minä kyllä siihen tarvitsenkin apua, sillä olen jo aikoja sitten myöntänyt itselleni olevani alkoholisti. Viinaan minä varmaan joskus sitten kuolenkin. Tai viinan aiheuttaviin sairauksiin, seitsemän eri syöpää tai maksakirroosi ja onhan noita. Viina tai itsemurha on todennäköisin kuolinsyyni. En ole kovin onnellinen ihminen. Olen minä myös vuosien saatossa suututtanut useita ihmisiä, mutta en kuitenkaan usko heidän murhaavan minua. En ole 14 vuoden linnareissun arvoinen kenellekään varmaan. No tässä maassa ei ehkä saa edes niin pitkää tuomiota ja ensikertalainen pääsee puolella. Itse asiassa minut on yritetty tappaa puukolla, muttei onnistettu. Mustasukkainen aviomies oli. Lääkkeet eivät tappaneet minua myöskään, eivätkä itsemurhayritykseni. Nuorempana myös imppasin sytkäristä ja äitini kynsilakasta. Olen hengaillut narkkareiden ja murhaajienkin kanssa. Lääkäri aikoinaan sanoi, että jos jatkan samaa elämäntyyliä, niin en välttämättä elä kolmikymppiseksi. No uhmasin lääkäreitä ja kuolematestejä ja elän vieläkin. Ihmisille jotka haluavat minut hengiltä, niin I´m still alive, bitches. Tuoreimman kuolintestin mukaan kuolen 35-vuotiaana syöpään. 35 onkin itse asiassa sinäänsä suhteensa realistinen ikä, koska aloitin niin aikaisin juomaan kunnolla. Kun mietin nyt elättyä elämääni, niin mikä vittu minua oikeen vaivaa? Ehkä olisi pitänyt ostaa se ase kaveriltani silloin kun minulla oli mahdollisuus ja päättää päiväni.
Tulipahan kirjoiteltua. Nyt on klo 16:23 ja jatkuu myöhemmin.

Jatkan nyt kun ion kello jotain kuusi ja jotain ja minä olen niin out maailmasta etten näe näppäimistämiö ja minä suoraan sanoen en illään helevetiän tavalla voisi voitttaa vastustajaani jos olisi nyt tappelun aika. Kaaduisin varmaan heti kun yrittäisin potkua päähän. Kässivoimissa ei koskaan ole ongelia, mutta tämä ei ole kädenvääntäöä. Onneksi minun ei ollut tänään pakko aostasa viinasa. Huommenna täyttyy.

Kello jotain 18 nyt

Musiikkia kuunnelle, vodkaa juonnut ja Salkkaria nyt. Paska sarja, mutta minkäs teet. Ei tänään Miittistä ja nyt päivis minulta aiemmin kuin normaalisti.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.