IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Heräsin tänään vasta kahdentoista jälkeen (olin toki valveilla klo 8-9) ja nousin ylös.Voi sentään mitä unia taas näin. Ensin scifiuni joka oli ylipitkä. En tiedä saako ihminen kipuja jos häneet voidellaan liukuvoiteeseen ja heitetään porealtaaseen. Minä en siitä ainakiaanb pitänyt. Se uni oli niin pitkä että siitä saisin elokuvankin (tai pelin), mutta se tusksin menestyisi. Heräsin toiseen uneeni. Mehiläinen tuli pökkimään piikillä päähäni useita kertoja. Seoli siis ilmeisesti hunajamehiläinen. Guinnessin ennätyssten kirjan mukaan kyseinen mehiläinen pystyy pistämään useita kertojka ja on siksi maailmnan vaarallisin mehiläinen. Herättyäni oletin sen olevan täällä ja huidoin hullun lailla.
Lähdin myöhemmin Kontulaan Lidliin ostamaan 15 kaljaa ja yhden limun. Ododttaessani bussia Itäkeskukseen, näin tutunm hahmon. Sehän oli BB:n Niko! Paitsi että hän on suljetussa tilassa, eli se oli kaksoisolengto. Se Minna-juttu oli muuten ratkaistu. Minä tiedän mistä hänet muistan.
Bohemiassa sitten myöhemmin Amore Mioon. Oli vihdoin päivittynet sekin ja me olimme U Nikusen (ja parin muun suomalaisen kanssa) päätyneet mestaruustaistoon. >Vaikka Nikunen on edelleen meist'ä kärjessä niin tein silti huipputuloksia ja jos tekisin yhdeksän samanlaista niin oliisin maailman toiseksi paras pelaaja! Eli hyvältänäyttää. Päiviä on kylläpakljon jäljellä.
No sitten kotiin juomaan kaljoja ja silleen.

Hyvää illanjatkoa!
Täbnään heräsin yhdentoista jälkeen. Olin suihkussa, hetken koneella ja söin aamiaista ennen lähtöäni Kontulan. Siellä ostin Lidlistä 15 kaljaa ja sieltä Bohemiaan. Pääsin ihan Nikusen perään kiinni (en kirjaimellisesti) ja olen enää vaivaisen viiden pisteen päässä. Kolmanneksi on noussut joku vanha mies jonka nimeä en muista. Hän on jo niin vanhan näköinen ettei sellaista voi ottaa vakavasti. Silti ikäisekseen todella hyvä, eli periaatteessa kyllä bvoi ottaa vakavasti. Nelosena on edelleen se Kulli-Anuksela. Join pelin kuluessa yhden kaljan.
Sitten kotia juomaan niitä kaljoja. Ei kai tässä jaksa paljoa puhua.

Hyvää illanjatkoa!

Amore Mion toinen päivä ja silleenKeskiviikko 10.09.2008 01:50

Tänään heräsin yhdentoista aikoihin js olin hetken koneella. Sitten söin aamiaista ja lähdin Bohemiaan. Rakkain viholliseni U Nikunen oli mennyt kärkeen meistä suomipojista ja minä olen toisena. Olemme toistaiseksi ainoat suomalaiset joita voi ottaa vakavasti noissa kisoissa. Nyt jostain syystä näkee vain 100 parasta tulosta jotka on tehty, mutta siitäkin näkee jo meidän eromme muihin suomalaisiin. Eli me olemme parhaattässä maassa. Minä olen 10. ja U Nikunen on 8., saksalaisilla on neloisjohto. Pääsin erittäin lähelle Nikusta, mutta ohi en. Sain myös ensimmäistä kertaa yli 150 000 pistettä tänä vuonna. Viime vuonna vedin paljon enemmän, mutta nyt alkaa mennä jo hyvään vauhtiin. join tuossa baarissaolon aikana kaljan, sillä se on halvempaa kuin limu. Kalja on kolme euroa ja limu 30 senttiä kalliinpaa.
Lähdin sitten Lidliin ja ostin 15 kaljaa ja kotiin niitä juomaa. Ei kai muuta.

Hyvää illanajatkoa!
Tänään alkoi elämäni tärkeimmät 21 päivää. Myös viime vuonna oli tärkeät päivät, mutta olin silloin paremmassa pelikunnossa joten nämä ovat tärkeämmät. K
Kuitenkin nyt kooste eilisetsä.

Eilen oli Lidli jostain syystä kiinni ja on nyt loppuvuoden sunnuntait kiinni (ainakin niin minulle kerrottiin), joten jouduin ostamaankaljani Siwasta. 17 kaljaa oli Ladin Kultaa jäljellä kaupassa jha ostin ne. Formulakisan katsoin jonka jälkeen olin masentunut, mutta myöhemmin iloinen kun Hamilton sai 25 sekunnin aikarangaistuksen ja putosi kolmanneksi. Massa voitti.
Join sitten kaljat, vaikka yksi toki jääkaappiin jäi.

Tänään heräsin yhdentoista jälkeen ja yritinsaada ajatuksia kokoon tänään alkavia arvokisoja varten. Lähdin sitten Bohemiaan ja juutuin sitten Uuteenmaahan. Pisteeni eivät vielä päivittyneet ja olen nyt minun etumatkani toisena olevaan Jorma-Antero-Kulli-Anukselaan on yli 92 000 pistettä! Huomenna sitten tiedän paremmin oikean tilasnteen ja alkaa oikea todellinen taisteluni suurmies U Nikusta vastaan (mikäli hän nyt osallistuu). Minun pelikassani on 270 euroa ja sen lisäksi juomista tulevat juomarahat. Join tänään kisojen aikana litran Fantaa.
Menin sitten Lidliin ostamaan 15 kaljaa. Ajatteli kisojen aikana vähentää juomistas 15 kaljaan päivässä, minä nimittäin otan nuo kisat haudanvakavasti.
Kotiin tultuani join lähjes heti sen yksinäisen Lapin Kullan sieltä jääkaapisyta. Nobelanereita on vielä jäljellä. Ei kai tässä sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Viimeinen viikonloppu ennen kisojaSunnuntai 07.09.2008 02:09

Näin yöllä epätavallisen unen miehestä jota pplekään enemmän kuin ketään muuta. U Nikunen kaappsi minut kesken kävelymatkani. Lienee varsin selvää meidän kahden olevan parhaimmat maanantaina alkavissa arvokisoissa. Hän uhlasi murskata minut kuin kärpäsen. Myös minä sanoin varsin legendaariden lauseen "I must break you". Kyseinen lause loli Rocky IV:n Ivan Dargon sanoma Rockylle.
€Tänään olin hereillä yhenrtoista aikoihin ja sitten taisisn mennä suihkuun ja söin aamiaista. Söin leipää ja sitteen katsoin yhden jakson Simpsonia.
Lähdin ntoki Lidliin ja kaljaa ostamaan ostin 18 karjalaa, minun kalja olis loppu. Sitten kirjastoon puolekse tunniksi.
Kotiin sitten katsellemaan Formulaa. Hamiltonin paskiainen oli paalulla, mutta silti en laittanut kämppää remonttiin. Minulla ona nyt luonnollisesti muita huolenaiaheita.
Ei kia nyt muuta keksi.
'
Hyvää illanjatkoa!

Ampiaisten hyökkäysLauantai 06.09.2008 02:12

Heräsin yhdentoist maissa punaisissa silmissä. Menin jonkin ajan päästä zomibiemaisesti kohti Kontulan Lidliä. Olin väsynyt ja hieman sekaisin vielä. Minulle muyytiin toki ne 20 kaljaa. Tulin kotiin ja söin aamiaistya ja sen semmoista. Join hieman myöhemmin kaljhaani ja sitten olin terassillani. Hyönteiset hytökkäsivät minua kohti. Taistelin ampiaisten (tai mehiläisten) kanssa. He kiusasivat minua jatkuvasti. Minulla ei olluy muuta mahdollisuutta kuin tappaa heidät ja sekin meni pieleen. Tapoin sitten huvin vuoksi kaksi kärpästä ja yhden toukan.
Lkuuden aikoihin sitten takaisin sisälle, koneeella, tekeviision ääressä ja peleillä.
Tein myös psykolofgisen testin, 124 kysymystä. Kone ei kaiken vaivan jälkeen edes vastrausta suostunut antamaan, no ei se mitään oikeastaan.
Kaljoja mennyt, mutta jäljellä toki vielä on.


Hyvää illanjatkoa!

Jarkon kehitysideoitaPerjantai 05.09.2008 01:35

Heräsin useasti. Loyulta yhdemntoist jälkeen. Nousin ylös ja jonkin ajan päästä Kontulaan. Olin minun tuttukalja loppu (vitun juopot) joten ostin 24-kappaleen Karjalan ja kuusi vadelmalimodaalia koska haluaisin täytettä reppuuni, etten turhaan mukaan ottanut. Kun tulin kotia niin join yhden niistä limonaadeista, ihan helvetin pahaa. Söin sitten aamiaista ja hieman musiikkisäätöjä tein Media Playeriin. Sitten myöhemmin Karjalan kimppuun ja mennyt aikalailla. Ei niitä enää niin kovin paljon jälkellä ole.
Laitoin tälle gallerialle kehitysidean. Nimittäin haliuan että kuvia voi arvostella, sillä minä Jarkko haluan ja vaadin tietää miköä on minun paras kuvani! Se olisi kiva tietää. Tietenkin kissakuvat ovat n parhaimmat, mutta siis ne missä minä olen. No jos se vaikka josksus tulisi. Ei kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Häiritsevä videoTorstai 04.09.2008 01:11

Heräsin monen monta kertaa tänä aamnuna, mutta nousin yläös siinä puoli kahdentoista aikoihin ja sitten Kontulaan ostelemaan 20 kaljaa ja ostin myös Fiiliksen, jota join viimeksi noin vuosi sitten.
Kotiin sitten juomaan aluksi sen Fiiliksen, sittem syömään aamiaisen ja sen jälkeen kaljoja juomaan. Katsoin myös erään videon jonka serkkuni oli laittanut päiväkirjaansa. Se on http://www.youtube.com/watch?v=IUDTlvagjJA
Se pitää kuunnella silmät kiinni hiiren hiljaiusessa huoneessa, erittäin häiritsevää ensimmäisellä kerralla. Nyt olen kuunnellut monta kertaa silmät kiinni ja auki.
Odotin nniin kauan koneelle pääsyä, etten enää jaksa täällä olla. Menen tekemään kpjotain.

Hyvää illanjatkoa!
Jäi eilinben väliin kun ei jaksanut tulla koneelle. Koosteen nyt siitä laitan.

Eilemn heräsin yhdentoista aikoihin ja lähdin Kontulaan Lidliin kaljaostoksille sekä Kontulan kirjastoon laittamnaan sen ikävän työpaikkahaun, joka pakotettiin laittamaan.
Kotia tulin ja kaljoja join. Mietin BB- Minnaa. Niin tutunnäköinen. Olenkohan nähnyt hänet jossain?

Tänään sitten heräsin varttia yli 12 vasta ja söin aamiaista ja lähdin Kontulaan ostamaan tutut 20 kaljaa ja myös aikaa matkakorttiini, jonka ansiosta myöhästyin bussista ja jouduin menemään ysiviitosella ja kävelemään loppumatka. Kauniit maisemat oli.
Kotona sitten juotu kaljaa ja sen semmoidsta.

Hyvää illanjatkoa!
Ei taas otsikkoa keksittynjoten laitoin taas jonkib älyvapaa.n.

Nukuin tänään perätin yli 11 tuntia. Näin taas kummaa unta. Lähdin eräästä suurmiehen bileistä törkeästi aiemmin ja jhän pisti kätyrit perääni. Luonnollisesti taas käytin kung-gu liikkeitäni ja aseen saadessani ammuin tyyppien päät hajalle. Minusta myös tyuyli etsintäkuulutus ja mursin niskan esim., lastentarhalaisilta ja muillekin siviileille ja ammuskelin konekivääreillä. Ihan jhees uni oli. Päät lenteli kivasti.
>Herättyäni olin sittern menossa periatteissa melkein lähes tulkoon melkein menossa ostoksille. No kuitenksin sitten Kontulaan ostoksille. Kaljaostoksille luonnollisesti. Olen juonut nyt 22 kaljaa muuten.
Tuosta BB:stä tuli Minnasta mieleen asia se joka näyttää todella tutulta, ERITTÄIN tutulta..

Hyvää illanjatkoa!