IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

RautakappaleSunnuntai 27.11.2011 01:19

Kolmas päivä putkeen unettomuutta tänään ja se ei ole hyvä asia, varsinkaan kun työelämä kutsuu ensi viikon torstaina. Kuitenkaan näiden kolmen päivän aikana en kertaakaan ole ottanut Dormiplantseja. Se ehkä auttaisi, mutta haluaisin kuitenkin oikeita unilääkkeitä. Reseptilääkkeitä on vaikeampi väärentää kuin ennen ja jäisin siis kiinni ja joutuisin vankilaan. Tunnen erään ihmisen, joka istui vankilassa vuoden kyseisestä rikoksesta.
Kun aloitin tänään ryyppäämisen, niin viskipullosta putosi lasiini rautakappale. Ihmettelin, että mitä helvettiä tämä on? Katselin esinettä ja ihmettelin miten se oli joutunut pulloon. Valmistusvaiheessa on mennyt pulloon varmaan. Jos asuisin Amerikassa, niin voisin vaatia vahingonkorvausta yhtiöltä. Tuskin se mitään vahinkoa olisi tehnyt. Tuo ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen kun aikoinaan 2000-luvun puolivälissä ostin Alkosta viinipullon, jonka korkkina oli sellainen tulppa, vai miksi niitä nyt kutsutaan, ja minulla ei ollut korkkiruuvia. Minulla ei siis ollut silloin muuta vaihtoehtoa kuin lyödä pullon yläosa rikki ja kaataa siitä sitten lasiin. On siis hyvinkin mahdollista, että olen niellyt lasinsirpaleita, mikäli sitä olisi lasiin pieniä sirpaleita mennyt. Nykyään kaikki pullot taitavat olla kierrekorkillisia, en ainakaan muista nähneeni niitä tulppia pitkään aikaan. Joka tapauksessa olen tänään viskin juonnin, galleriassa olon, Seinfeldin lisäksi katsonut televisiota. Lauantaissa on se huono asia, että telkkarista ei tule mitään katsomisen arvoista. Tänään tulee Formuloiden aika-ajot Brasiliasta, mutta siihen se sitten varmaan jääkin. Klo on nyt 13:42 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu nyt. Klo on nyt 21:30 ja taisi mennä Formulat ohi. Ihan vitun sama suoraan sanoen, sillä koko kausi ion ollut yksi kaikkien aikojen hirveimmistä. Minäs olen tätmän viskisn juonnin lisäksi katasellut lisää Seinfeldia ja jostainj syystä Digrassi –maratonia. Olen myös ajatellut Svetlanaa paljon. Minä pidän hdädnestä paljon ja ahän essä on tyttöystäväainesta. Ajattelene häntä paljon ja tuntutu, että kaikki muut naiset ovat täysisn yhdentekeviä. Kirjoitus jatkuu myöhemmin.

Vaikkaa snsyt tällä hetkelelä tuleekin Formulat jaälakil’ähetyksenä, niin ei tästät mitäärn tule, ekun tiedän jo lopputuloksen ja ene sitä välttämättär edes muista huomenna. No se saatanan Vettrel sain paaliuuupsoaikan. Onn eeksi huomeisisns jälkeen kausi loppiiuu. ThANAK YOU.

Nyts se kelleoee neäyttää jo yöli nyhtätoidts js psrempi olla ajo olla alaittaa laittaa päiväkirjaa galleriaa, vcivksiäkin menneyyt siihen tahitiih, nostta soosissa ollaan. JJurrissa siisntaassn ollaan.

Hyvvään sillnajatkoa!

UnettomuuttaLauantai 26.11.2011 01:28

Heräsin neljältä aamulla, enkä saanut millään unta. En kuitenkaan halunnut toista kertaa putkeen päivää, jolloin saan lyhyet yöunet. Yritin todella saada unta, joka lopulta tuli useiden tuntien yritysten jälkeen. Nukuin sitten melkein kahteen päivällä. Yritin muistella eilistä, että mitä minä oikein puhuin galleriassa, minulla ei oikein pahemmin ollut muistikuvia eilisestä. Taisin suututtaa muutaman ihmisen. Pomoni soitti minulle hieman heräämiseni jälkeen ja kertoi nimittämiskirjani olleen valmis. Sain satasen palkankorotuksen jostain syystä. Soitin itsekin pari puhelua. Jokaisessa kolmessa puhelussa, minun käteni tärisivät niin paljon, että hyvä kun puhelin pysyi korvassani. Ääni saattoi ehkä olla hieman epätasaista sen takia. Puheluiden jälkeen aloitin viskikännini, katsoen samalla monta tuntia Seinfeldia. Oleilin sitten galleriassa ja katsoin myös normaalit televisio-ohjelmani. Ei tässä sitten oikein muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Pete Best 70 vuottaPerjantai 25.11.2011 00:19

Enpä parempaa otsikkoa keksinyt taaskaan. Heräsin jo siinä seitsemän jälkeen ja kahdeksan aikoihin en enää jaksanut yrittänyt saada unta. Kuten varmasti moni tietää, niin se, että on väsynyt ja ei siitä huolimatta unta, on todella ärsyttävää. On kuitenkin todennäköistä, että menen vielä tämän vuorokauden aikana nukkumaan. Siis niin kuin päivällä siis. Katselin sitten Seinfeldia juoden kaksi energiajuomaa ja yhden Finrexin. Niiden jälkeen aloitin viskin juomisen. Tasan viikon päästä tähän aikaan olen takaisin työpaikassa, josta en taida päästä koskaan eroon. Ikään kuin olisin naimisissa sen työpaikan kanssa, vain kuolema meidät erottaa. Aina kun pääsee pois, niin ei koskaan tiedä milloin pakotetaan takaisin. Se on vähän kuin elokuva Tappajahai, sillä siinä se hai ei ollut se pelottavin, vaan se, että milloin hai hyökkää. Epätietoisuus on pahinta. En minä käytännössä oikeastaan työtäni vihaa, varsinkaan kun rahaa tulee ihan saatanasti, mutta joka ikinen päivä minulla on vieroitusoireita alkoholista. Onneksi voi juoda töiden jälkeen sentään. Minulla on nyt tätä kirjoittaessa sellainen tunne, että tulee todella pitkä päiväkirja, koska klo on vasta 10:49 ja nyt jo näin paljon, mutta joo. Myöhemmin jatkuu.

Jatkuu joo. Tuossa välissä katsoin elokuvan Game of death. Bruce Leen iskupotku –elokuva. Myös minä olen opiskellut taistelulajeja, luonnollisesti en ole yhtä hyvä kuin Bruce Lee, mutta silti Kurkimäen parhaita taistelulajien taitajia. En tietenkään sitä varmuudella tiedä, mutta oman rappuni ainakin. Judo on se minun lajini ja bravuuriheittoni on Ippon-seyo-nage, mutta en kuitenkaan ole pahemmin pitänyt yllä taistelutaitojani ja olenkin baareissa uskonut enemmän raakaan voimaan nyrkeillä. Oli kuitenkin mitä tahansa, niin kuitenkin tässä kaupunginosassa miehen pitää osata pitää puoliaan.
Otin tässä välissä myös uuden kuvan galleriaan ja kovaa tahtia on viskiä mennyt. Myöhemmin jatkuu. Klo on nyt 16:10 ja myöhemmin jatkuu.

Terve taas sklom ollessa 17:41 ja silleen. Minulla aon ollut sellainen tunne, että Svetlana on kyllästysmuyt minuun. Minsä olen hieno mies. No esim. sinä nainen,e joka luet tätä,t niin jos sulla ei olisi poikaystävää, niin ottaisitko minut mikäli asuisimme samalla apaikkakunnalla? Muistaan sen kun aikoinaan minulle sanottiin kun oli kaksi miestä vertailussa, notta minä olaen komeampi, mutta otti sen toisen ekoska olen juoppo. No jhei oikeesti, ei kukaan ole täydellinen. Viskisä nyt toki kuluu taas kovaa tahtuaa, utta kuten sanoin niin ei kukaan aole täydellinen. Klo on nyt 17:48 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt on klo 20:02 ja muistan sene hämärästi, että menin 70´s shown:n jälkeen nukkumaan, eli puoli seitsemältä ja nukuin sopivasti Salkkareihin. Vedin siis sopivat tunnin päivä/iltaunet. Jotenkine on todella pirteä olo, vaikka aloppujen lopuksi nukuin vain tunnin. No myöhemmin kirjoitus jatkuu.

22:1 e skn’äyttääö lkello ja oölen ihan soosillasoosiissa ja pitäisi sada päivois tänne jo. Notta sillrrn, rlikkä siöllleen. Tässä välissä ei ole taåahtunut muuta kuoin saaraanjloista viskiryyryyrppyä. No ei kait tässä muuta, sisllä tässä tuslkis mitään loppuiillassa tapaathtuu, soiis niin kuin ihsmeempiä.. Niin ja ajoos taåpparhtuu, niin sen sitten seuraabassa eehkä.

Hy vää illaqnjkjatkoa!

Kansainvälinen lasten päiväSunnuntai 20.11.2011 22:29

Eli tänään vietetään otsikossani olevaa päivää. Sitä kutsutaan myös lapsen oikeuksien päiväksi. Lapsista tulee aina mieleen se, etteivät heie eitse tiedä elävänsä elämänsä parasta aiakaa. SRe on omalla tavallaan surullista, sillä itse eajayttelin klapsena olevan aikuiosena onnellisempi. Noh katsoskaa mitä minulle kävi. Alkohoolismi, masennus, itsemurhayrtyksiöä, viha, dpuukostakin on saatu ja nmaita ikäviä asioita. kaikki naissuhteet menneet spieleen alkoaholin takia. Itse asiassa sjos ajattelee, niin minun eleämäni paras vuosi ion 2002 ja huonoin 2008. En tajjaia itse edes miten se nmeni pieleen ja minusta tällainen megajuoppo. sminun lääkärinihän sanooii minulle useasti, että hän ksirjoittaisi minulle lähetteen A-klinalle. Yleensä mennään ensin AA-kerhoon ja sieletä vakavat tapaukset siirretään A-klinikalle,v näinm ainakin olen itse ymmärtänyt. Kesäskuussa kun näin viimeksi lääkärini, niisn hän sanoi, että minjun on välittömästi otettava yhateyttä sisästautilääkäriin jos minulle tulee suuria kipaua. Minulla on usein kiuja, mutta en halua maata sängyllä msonta vuotta odottaen kuolemaa. Lääskärini mielestä 25-vuotias on lkiian nuori kuolemaan. Aikamaoista itsesääliä näyttää olevana, mutta ionneksi olen myös saavuattanut paljon. Kahedeskdesti runokilpailuan voiton, kolmestis paras suomalainen Amore Miossa ja ornhaan minulla kunnon koulustus koulusta.

Joka atapaukessa minä heräsin tänään jossain vaiheessa, kait se oli jotain yhedeksän aamulla tai jotain. Vedin energiajuomaa suhteellisen palajoon ssamalla katsellen Tappava Ase ykköstä. Siatten sen jälkeen menin galleriaan ja seiin j´lisäklsi tuli telkkarista Rillit Huuruaassa –maratooni, keskeytin sen yehdessä vaiheessa akun alkoi Frasier –maratooni ja hiemans esn jälkeen alkoi Awrward –maratooni. Olen vedellyt kosko valveeillaoooaikanini viskiä, sekä myös rommia. Liaatan tämän jo nyt gaallleriaan, sillä ene halua kirjoittaa anoin paljon turhaan,s mikälis jotin menee 0pieleen. Niin ja aja tuskin kolmerssa ja puolessa atunnissa tulee minulle tapahtumaan mitään niin merkittävääv.

Hyvää illankatjoa!

Uusi kekseliäs unirytmiSunnuntai 20.11.2011 00:59

Tänään heräsin siinä seitsemältä aamulla, enkä millään saanut unta vaikka minua väsyttikin. Noin kahdeksan aikoihin lopetin yrittämisen ja nousin sängystä ylös. Minä ajattelin olla ovela ja keksin itselleni uuden unirytmin. Tästä päivästä eteenpäin jos en saa unta tarpeeksi pitkään aikaan, niin yksinkertaisesti vaan nousen ylös sängystä ja menen nukkumaan takaisin jos valvominen käy ylivoimaiseksi. Tänään siis nousin kahdeksalta aamulla ylös ja aloin juomaan viskiä katsellen samalla Hale & Pacea Youtubesta ja oleillen myös galleriassa. Kymmenen aikoihin alkoi taas väsyttää ja yritin nukkumista, mutta teki liikaa mieli viinaa. Lopulta kahdentoista aikoihin yritin uudestaan ja nukuin varttia yli kahteen. Jatkoin sitten ryyppäämistä niin viskillä kuin rommilla. Katselen Degrassi –maratonia, vaikka sarja ei kovin kummoinen olekaan. Nyt kello on 17:53 ja myöhemmin kirjoittelua jatkan.

22:11 näyttää tnyt kello j aanäyttäät siltä, että nyt laitan galleroaam tämän päiväkirjan, mikäli netti sen sallii. <Tässä välissä oleen vain aryypännyt viskisä ja rommia urakalla. Oli tässäs jotain muutaakin, mutten millään muista. Jotenkin se leiittyi naisiin. Esi sitä voi kaikkea muistaa.

Klo 22:57 ja uude3lleen yritetään laittaa galleriaan.

Hyvää illanjatkoa!

Päiväkirja kuusi vuottaSunnuntai 13.11.2011 00:53

Tasan kuusi vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen päiväkirjani tänne galleriaan. Siihen aikaan nämä tehtiin tekstiviestillä kännykkään ensin, joten kovin erilaista oli.
Tänään nukuin yli kahteen taas, eli nukuttua tuli. Noustessani ylös, minulla oli kamalan kylmä. Se kyllä meni noin tunnin päästä ohi. Olen tässä viskiä juonut ja tällä hetkellä kello näyttää aikaa 16:36 ja jatkan tätä myöhemmin.

Klo on nyt 19:44 ja tuossa välissä tuli Formuloiden aika-ajot Abu Dhabista. Vettel paalupaikalle 14. kerran tällä kaudella, jonka takia en ole todellakaan tyytyväinen aika-ajojen lopputulokseen. Mutta en minä kuitenkaan ole pistänyt kämppää remonttiin sen takia. Olen myös netistä katsellut Youtubesta komediaa ja viskiä juonut. Myöhemmin jatkuu.

Klo on nyt 21:32 ja minulle juuri tuli viesti, että 27.10. laittamani video Netlogiin oli hyväksytty ja nyt se on siellä. Suhteellisen kauan kesti sen hyväksyminen.

Klo nyt 22:42 ja laitan tämän nytten täsmme galleriaan kun vielä aikaa on. Meinaan, ettei jää liian myöhään. Viskiä menää kovaa tahtia ja olen tällä hetkellä katsellut elokuvaa TV Viideltä. Ei kai muuta.

Hyvää illnajatkoa!

Toistuva uniKeskiviikko 09.11.2011 01:46

Pitkään tuli nukuttua, vaikka heräsinkin aluksi viideltä ja ei meinannut uni tullut millään. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä ollut parempi vetää Dormiplantseja pari kappaletta saadakseni unta paremmin. Siinä unta yrittäessäni ajattelin paljon sitä mitä eilen tuli galleriassa puhuttua. En vain muistanut sitä. Kun minä viimein sitä unta sitten sain, niin sain toistuvan unen. Joka ikinen kerta näin unen, jossa olen galleriassa katsomassa mitä eilen olin kirjoittanut. Aina välillä heräsin ja nukahdin ja taas näen saman unen. Nukuin suunnillen klo 14:45 asti ja nousin sitten ylös. Ei mitään muistikuvaa viime illasta. Oikeastaan edellisen päiväkirjani kirjoittamisen jälkeen muisti mennyt totaalisesti. En ole puhunut Svetlanan kanssa mitään, mutta ilmeisesti sanoin ikäviä asioita. En vain muista mitä. Tulee varmaan myöhemmin sanomista. Tänään huomasin myös postissa tulleen joulumainoksia, se näyttää tulevan koko ajan aiemmin. Aloitin ryyppäämään siinä kolmen aikoihin ja olen täällä galleriassa ollut ja sitä tavallista.

Hyvää illanjatkoa!

PainokoneMaanantai 07.11.2011 22:59

Tänään saan tuon kyseisen natsan. Minä aina luulin taistelevani katya-christina kanssa siitä, että jompikumpi saa sen ensimmäiseksi. Kuitenkin joku minulle täysin tuntematon MURSUBITCH ja tätä kirjoittaessa niitä on saanut peräti 156 kappaletta, mikä tarkoittaa sitä, että moni muukin kirjoittaa näitä jatkuvqasti. Siitä eilisestä päivästä se suuri päivä oli juuri tämä Painokoneen saanti. Minä vain oletin jos en sano sitä, niin muut, tai no katya-christina, vain yksinkertaisesti unohtaa laittaa maanantaina. Kyseinen nainen tuskin lukee päiväkirjojani, mutta ihan vaan varmuuden vuoksi. Niin ja naisista puheen ollen, niin Svetlana suuttui luettuaan päiväkirjani, ekä yhtään ihmettele miksi, ja meillä oli meidän ensimmäinen riitamme. Koska tiedän Svetlanan lukevan tämän, niin minä kerron itsestäni ne pahimmat puolet, sillä ne kuitenkin jossain vaiheessa paljastuidivat. Ensinnäkin olen kovan luokan juoppo. En osaa elää päivääkään ilman viinapulloa ja useasti ei edes pullo riitä. Juon joka ikinen päivä arviolta litran viskiä (40%) vähintään ja olen juonut korvikealkoholia, eli partavetta (80% alkoholia). Olen ollut töissä kännissä ja käyttäynyt väkivaltaisesti niin kännissä kuin selvänä. Toisekseen olen melkein joutunut oikeuteen, mutta vältyin siltä onneksi ja kaiken huipuksi olen tällä hetkellä työtön. Tänäänkin heti herättyäni menin heti sängystä nousestani hakemaan viskipullon, siis heti herättyäni, kuten muinakin päiväni. Minä olren nytkin kännissä. Kerron itsestäni vaan totuuden. Meillä kaikilla on omat heikkoutemme ja minulla se on alkoholi. Klo on nyt 15:44 ja jatkuu myöhemmin.

Klo nytt 20:11 ja jännittää se, mitä Svetlana vastaa minulle. En ole etuossa välissä oikeen mitään tehnyt, paitsi ryypännyt. Niin jaja tietty katsellut samat telkkariohjelmat kuin yleensäkin,.

Nytten se kelloe on jo 20:56 ja ajattelein laittaa galleriaaan tämän ennen nhyytymisestäni. Kippis sille siis!

Hyvää illanjatkoa!

Otsikko oli, mutta loppui tila keskenPerjantai 04.11.2011 01:35

Heräsin tänään aluksi aamulla ja menin hetken hereillä olon jälkeen takaisin nukkumaan ja nukuin yli kahteen. Sellainen homma sitten. Koko tämä päivä on mennyt katsellen Hale & Pacea ja tämän sketsin mieheen osaan samaistua http://www.youtube.com/watch?v=sJZ8NEEw5Jo koska minä olen itsekin joskus esimerkiksi kokouksissa meinannut revetä kunnolla, kun olen ajatellut pomon puhuvan vinkuintiaaniäänellä. Tylsissä kokouksissa väsyneenä alkaa ajatella kaikenlaista. Tänään myös olin paljon aikaa OkCupidissa ja olen edelleen. Siellä olen puhunut ihmisille asioita ja lukenut ihmisten profiileja. Galleriassa ollut ja luonnollisesti ryypännyt koko hereillä oloaikani. Kirjoitus näyttää kuitenkin hyvin sujuvan hyvin ja en tunne olevani yhtään humalassa. Ai niin ja latasin uuden kuvan galleriaan, joten tämän viikon kuvavelvollisuus on kuitattu. Ei tässä sitten muuta.
Hyvää illanjatkoa!
Tävbään lähdin tädet vibrateen kohti Työkkäriä rekisteröitymistä vcarten. No siellä pitkän osotuksen jälkeen epääsin virallisesti rekisteröitymään työttömäksi. Sitten elähdin pois ja kohti lempikauppaabni Alkoa. Ostin viskin liskäksi hieman ekstoottisimåpi8a juomia ja ahyviltä maisdtuivatkin. Sellaiset juotmat sopivat hyvin aamiaiseksi kaun odottaana kellon olevan yli 16, kun minä aina pelkäeän nortta töihin taas pakotetaan. Vedin Say Mojiton varmaan 10 mkinuutissa, joka 9n 0,7 litran pullo ja 14,9 prosenttia. Mutta paskaan parjat siitä, viskiskänniä perään. Nyt mennyt jo mukavat 0,7 litran 40% Haddinton HJouse perään ja lisää vaan kurkusta alas. Otin myös viodeon, joka liittyi jotenkin kousluun, mutteu se vielä taisda olla ihan galleriaan asti vielä päässyt.
Paskat tässä mmutta mitään kubn vuorokausikin loppuu.

Hyvävä illanjatkoa!