IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Sally Field 70 vuottaSunnuntai 06.11.2016 22:05

Minä heräsin tänään siinä kolmen aikoihin ja aloin Tasista juomaan samalla kun katsoin elokuvan Superkoira (Underdog). Join minä myös teetä, jota minä olin ilmaiseksi saanut. Täällä galleriassakin olen ollut ja minä myös mietin milloin ovat ne USA:n presidentinvaalit, koska tänään tuli täyteen tasan 20 vuotta siitä kun Bill Clinton valittiin toiselle presidenttikaudelleen. Hänen vaimonsa varmaan voittaa, mutta jotkut äänestävät Donald Trumpia. Minulle se on ihan sama kumpi voittaa.
Nyt on klo 17:16 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi kuuntelin musiikkia ja keskustelin täällä galleriassa Brahimin kanssa politiikasta. Ei mikään minun lempipuheenaiheeni, mutta sodasta muun muassa ja niihin johtavista syistä. Puhuin ikään kuin tietäisinkin siitä jotain, vaikka en tiedä. Kaikki alkoi siitä kun kysyin milloin on Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Hän tiesi, muttei jostain syystä kertonut minulle. Joka tapauksessa miljonääriohjelma alkaa kohta ja myöhemmin jatkan kirjoittamista nyt kellon ollessa 18:49.

Minä tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Haluatko Miljonääriksi? –ohjelman, josta tiesin tällä kertaa kaksi kysymystä ja niiden lisäksi neljä arvauksella. Katsoin myös Degrassia ja Roban. Söin myös oopperavoileipiä. Minä en oikein keksinyt mitään otsikkoa tähän, joten laitoin tänään 70 vuotta täyttävän Sally Fieldin. Minä lähden nyt Bullya pelaamaan.

Hyvää illanjatkoa!

Pyhäinpäivä 2016Lauantai 05.11.2016 22:13

Heräsin tänään siinä puoli kolmen maissa. Olin nähnyt outoa unta, jossa olin matkustanut junalla neljään eri kaupunkiin, sillä olin saanut liput ilmaiseksi. Menin Poriin, Kuopioon, Nokialle ja Turun Lievestuoreelle. Unessani Turku ja Lievestuore olivat sama asia. Poriin menin Mariannaa stalkkaamaan ja Kuopioon ex-tyttöystäväni luo. Minkä helvetin takia menisin exäni luo? Nokialle menin hellhound666:ta moikkaamaan ja Turkuun muuten vaan maisemia katsomaan.
Heräämisen jälkeen aloin juomaan Tasista ja menin tänne galleriaan samalla kun katsoin pari tuntia Family Guy:ta.
Klo on nyt 17:21 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Degrassia, Possen, Pelimiehen ja nyt sieltä tulee joku elokuva, jossa on Steve McQueen. Minä olin myös leipiä syönyt ja galleriassa ollut musiikkia samalla kuunnellen.

Hyvää illanjatkoa!
Heräsin siinä kolmen aikoihin. Näin kamalaa painajaista, jossa minä olin joutunut töihin Siwaan. Minä olen itse asiassa ollut töissä Siwassa vuonna 2001 kahden viikon ajan. Koulussa oli työharjoittelujakso ja en saanut penniäkään rahaa. Ruokapalkalla olin siellä silloin.
Joka tapauksessa minä sitten nousin ylös ja aloin juomaan Tasista katsoen samalla elokuvan Kukkia & Sidontaa. Sen jälkeen tulin tänne galleriaan ja PhotoFeeleriin laitoin mahdollisimman masentavan kuvan itsestäni. Eli siis tämän kuvan romantikko86 viiden vuoden takaa. Laitoin sen aikoinaan galleriaan web-kameran kautta, koska oli niin masentavaa ja olenkin käyttänyt tuota oletuskuvana usein masentavana aikana. Minä katsoin, ja katson nytkin, Goldbergereitä. Söin minä myös leipää ja munavoita.
Klo on nyt 18:42 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi olen katsonut Panttilainaamon, Salatut Elämät, Simpsoneita ja Enbuske, Veitola & Salmisen. Minulle oli tuosta masentavasta kuvasta tulleesta kuvasta kommentteja tullut, että näytän surulliselta ja minun pitäisi hymyillä enemmän. Se oli pointti, mutta eiväthän he sitä välttämättä tiedä. Minä en kyllä todellakaan kuvassa näytä kuvassa miltään juhlien ilopilleriltä, vaan ennemminkin tunnelman masentajalta. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 24Keskiviikko 02.11.2016 22:31

Heräsin tänään jotain puoli yhden aikoihin. Lähdin sitten hieman väsyneenä Alkoon. Onneksi siellä oli yksi minun suosikkimyyjistäni, mutta hän silti hieman katseli olemustani. Joskus minua kuulustellaan kassalla kunnostani. Minä ostin repun täyteen Tasista ja pitää myös muistaa se, että lauantaina on Alko kiinni, mutta huoltoasemat ovat auki joka päivä. Eli jos ei riitä loppuviikoksi, niin kaljamiehiä sitten. Oli minulla vielä täällä viinaa, mutten ollut varma riittäisikö se täksi päiväksi. Kun tulin takaisin kotiin Kontulasta, niin aloin juomaan Tasista ja katsoin uusintana tulleet eiliset Pulmuset. Tulin sitten tänne galleriaan lukemaan loppuun Miittiksen blogit musiikkia samalla kuunnellen. Nyt olen siis vihdoin viimein lukenut tuoreimpaan saakka. Hän ei todellakaan vaikuta sellaiselta ihmiseltä, jollaisten kanssa normaalisti hengailisin. En todellakaan seurustelisi hänen kanssaan, ei tulisi siis mieleenkään. Meillä on aivan erilaiset elämän arvot, joten ei siitä mitään tulisi.
Joka tapauksessa nyt on klo 16:28 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Pulmuset, Degrassia, Salatut Elämät, Pasila 2.5 ja nyt katson Shark Tankia. Minä myös pelasin Bullya ja söin oopperavoileipiä.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 23Sunnuntai 30.10.2016 21:02

Heräsin tänään puoli kolmen maissa. Kelloja oli siirretty viime yönä taaksepäin tunnilla ja luulinkin aluksi herääväni puoli neljän maissa. Minä en kyllä tajua mitä järkeä on noissa kellojen siirroilla kahdesti vuodessa. Minä heräämiseni jälkeen aloin juomaan Tasista ja tulin tänne galleriaan lukemaan Miittiksen syyskuun blogin. Nyt on jäljellä enää tämä kuukausi ja se minkä verran ehtii tulla marraskuusta. Minä myös musiikkia kuuntelin samalla kun niitä luin.
Nyt on klo 17:10 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi laitoin oletuskuvani Photofeeleriin sosiaaliseksi. Eli siis tämän kuvan romantikko86 ja kommenteista päätellen näytän entiseltä linnakundilta, aggressiiviselta, epäluotettavalta, ylimieliseltä, epämukavalta (eli siis minulla olisi epämukavaa), totiselta, humalaiselta ja surulliselta.
Minä katsoin myös Haluatko Miljonääriksi? –ohjelman, josta tiesin kolme kysymystä. Ensimmäinen oli karsintakysymys, jossa kysyttiin yhtyeiden perustamisvuodet vanhimmasta nuorimpaan. Toinen oli Suomen huutokauppakeisarin nimi ja kolmas Simpsoneiden kotikaupunki. Minä katsoin YouTubesta myös Luciusta. Laitan tämän tänne nyt hieman aikaisemmin, koska Formulakisa alkaa kohta, kuten myös Roba, ja ihmiset saattavat paljastaa minulle kilpailun lopputuloksen ihan vain vittuillakseen minulle sillä minä itse näen sen jälkilähetyksenä vasta yöllä maanantain puolella klo 00:30 ja siksi poistun nyt.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 22Perjantai 28.10.2016 22:25

Minä heräsin siinä melkein tasan 14 ja viime yön unessani näyttelin murtovarkaan apuria. Minun edesmennyt kaverini ja meidän molempien yhteinen hulttiokaverimme olimme murtovarkaita, jotka murtautuvat koteihin esineellä, jolla ei oikeassa elämässä todellakaan voisi murtautua oikeisiin asuntoihin. Näin myös painajaista jossa Lewis Hamilton voitti tämän vuoden maailmanmestaruuden. Hamiltonista minulle tuli mieleen minun englantilainen serkkuni, joka ei nykyään voi sietää Hamiltonia. Hän on siis vihdoinkin tullut järkiinsä. Nykyään hän kannattaa Räikköstä.
Herättyäni minä tulin sitten tänne galleriaan, jossa en ole ollut pariin päivään muistaakseni. Muistan silloin joskus, taisi olla 2005 tai 2006, kun Jcob ihmetteli viiden päivän poissaoloni jälkeen missä olin. Viisi päivää ei ole mitään verrattuna minun 28 päivän poissaolooni, joka tapahtui muistaakseni 2013. Minä olin henkisesti todella synkässä paikassa ja makasin vain sohvalla ryypäten viskiä ja ryveten itsesäälissä jatkuvasti kirjoitellen kaikkea mahdollisimman surullisia itsemurhaviestejä. En vastaillut puheluihin pahemmin ja kävin vain Alkossa ja ruokakaupassa. Eihän se muutenkaan henkisesti kovin tervettä ole jos joka ikinen päivä miettii itsemurhaa ja miten sen tekisin. Viimeinen niitti olisi se, jos olisin henkisesti saanut totaalisen breakdownin ja alkanut sekä pukeutumaan että meikkaamaan kuin joku gootti. Minä en onneksi ole enää niin pahassa paikassa, vaikka kuolema olisi minulle helpotus.
Joka tapauksessa luin Miittiksen elokuun samalla kun kuuntelin musiikkia YouTubesta. Elokuuta lukiessani, huomasin parikin kommenttia mitä Aor oli jättänyt ja mikäli mies ei muista itse, niin sanoi suurin piirtein kirjoituksen ulkoasusta ja haukkui Miittistä ala-asteikäisen kirjoitustaitoiseksi. Minun omasta mielestäni on aika raakaa hyökätä toisen päiväkirjaan tuolla lailla. Miittis tosiaan kyllä kirjoittaa hieman kuin William Shatner puhuu, eli…kirjoittaa..ainoastaa…lauseen…tai..pari..kerrallaan. Minulla on vielä jäljellä vielä syyskuu ja lokakuu lukematta enkä oikeen usko palavani tuoreimman jälkeen lukemaan enää.
Klo on nyt 17:10 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi minä huomasin, että minulta oltiin otettu tuplamaksu eilisestä taksimatkastani. Minä soitin taksiliitolle ja luvattiin maksaa takaisin menetetty summa. Annoin tilinumeroni ja menetetty summani tulee takaisin. Mikäli olisin antanut olla, niin en varmaan koskaan olisi saanut rahojani takaisin. Onneksi säilytän taksikuitit. Joskus pitää ottaa härkää sarvista, tai joku muu sanonta mikä tähän sopisi.
Klo 18:20 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Panttilainaamon, Salatut Elämät ja Enbuske, Veitola & Salmisen. Viimeisimmän katsoin ainoastaan Matti Nykäsen takia. Minä söin myös jauhelihapihvejä muusilla. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Viisi kuukautta synttäreihiniMaanantai 24.10.2016 22:18

Tänään heräsin siinä 13 aikoihin ja menin koneelle ja aloin juomaan samalla Tasista. Kuuntelin musiikkia samalla kun olin galleriassa. Sen minkä muistan eilisestä oli, että minulla saattoi olla jonkin sortin pieni mahdollisuus saada itselleni uusi tyttöystävä. Alkoholismini ei näyttävän haittaavan. No minulla ei nyt kuitenkaan ole uutta tyttöystävää. Miltäköhän tuntuisi jos olisi tyttöystävä pitkästä aikaa? Siitähän riemu syntyisi kun pääsisin tapaamaan naiseni vanhemmat. Minun ja appiukon välinen suhde olisi varmaan sama kuin Uuno Turhapuron ja vuoristoneuvos Tuuran. Selittämistä olisi miksi käteni aina tärisevät joka vierailulla. No minulla on tuo laulutaitoni, että rakkautta baarista.
Joka tapauksessa minä sitten myös katsoin Housen ja menin Photofeeleriin tämä kuva sosiaaliseksi. Kuusi vuotta vanha, mutta silti romantikko86 ja kommenttiin joka on galleriassa tuossa kuvassa, niin minä en näytä yhtään Samuli Edelmannilta. Katsoin myös Pulmuset ja 70´s show:n samalla syöden oopperavoileipiä jälkimmäisen aikana.
Nyt on klo 18:02 ja jatkuu myöhemmin.

Minä tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Degrassia, Family Guy:n sekä Salatut Elämät. Minä tuolta Photoreelista aina vaan niin huonot arvostelut. Näytän surulliselta ja väsyneeltä. No niinhän minä olenkin. En ole yhtään onnellinen ja näytän melkein kymmenen vuotta vanhemmalta. Kuvissa minut on aina meikattu näyttämään nuoremmalta. 10 vuotta on ehkä liioiteltu, mutta silti nuorennan itseäni kuvia varten. Minulle tuli tuosta sosiaalisesta mieleen, että mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi olla sosiaalinen. Minulla oli ammattikoulussa luokkalaiseni joka ei koskaan puhunut kenenkään kanssa. Minä puhuin ja minulla oli paljon kavereita. Kannattaa olla sosiaalinen ihminen siis.
Ei kai tässä kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 21Sunnuntai 23.10.2016 20:12

Heräsin puoli kahden aikoihin tänään. Viime yön unessa minä lähdin Jane Vaughn:n ja Johnny DiMarcon (molemmat fiktiivisia hahmoja Degrassista) kanssa Menkkabaariin. Uneni oli keksinyt huvittavan nimen baarille ja baarin nimikyltissäkin oli veriset naisen alushousut. Paikan järjestyksenvalvoja näytti ihan joltain spurgulta ja asiakkaista minä ja Johnny taisimme olla ainoat miehet. Miksei Suomessa voi olla baaria jossa on vain naisia? Saisin ainakin huomiota jos änkeäisin sellaiseen paikkaan. No saanhan minä aina pöytään seuraa kun laulan karaokessa. Joskus olen saanut laulaessa viereeni ”hehkeitä” tanssityttöjä. Olen aina baarin paras laulaja tai yksi parhaista. Minä joka tapauksessa pidin todella paljon unestani ja minun roolihahmosta unessa.
Herättyäni minä join yhden teen ja aloitin myös juomaan Tasista juomaan. Oli ihan pakko googlettaa onko olemassa sellaista baaria kuin Menkkabaari vai oliko se minun uneni keksimä. Ei ole olemassa sellaista baaria. Uneni keksintö siis. Minä menin sitten tänne galleriaan ja aloitin lukemaan Miittiksen heinäkuun blogia.
Nyt on klo tasan 15 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi luin loppuun Miittiksen heinäkuun. Minulle ei kuitenkaan jäänyt mieleen lukemastani, koska minä ajattelin koko ajan tulevaa Formulakisaa, joka taitaa alkaa suorana siinä 22 aikaan. Minulle se alkaa jälkilähetyksenä maanantain puolella klo 00:30 ja en siis ole täällä paikalla 22:00-1:30 välisenä aikana. Syy siihen on se, että joku voisi sanoa minulle kilpailun lopputuloksen joko ihan vittuillakseen. Se on pahinta mitä urheilufanille voi tehdä. Eli kertoa lopputulos katsojalle. Urheilusta puheen ollen, lukiessani tuli televisiosta eurooppalaista jalkapalloa. Minä en voi sietää sitä lajia, mutta Nelonen on päällä jotten missaisi miljonääriohjelmaa. Jalkapalloa kun pelasin koulussa, minä aina otin sen pallon käteen kun lensi kohti kasvojani. Se on refleksinomaista torjua jos joku lyö. Olisiko minun pitänyt ottaa osuman naamaan vain jonkun tyhmän jalkapallo-ottelun takia? Minä olinkin lopulta muissa matseissa aina maalivahti. Eurooppalainen jalkapallo on niin tyhmä laji, etten edes välittänyt kumpi joukkueesta voittaa. Urheiluun pitää eläytyä, mutta en minä tuohon lajiin. En ota mustaa silmää jalkapallon takia. On kolme asiaa josta musta silmä, tappelu, kännissä kaatuminen tai urheilulaji josta oikeasti voin eläytyä. Kamppailulajeja ei valitettavasti opeteltu koulussa, vaikka se urheilulaji onkin. Minun piti opetella ja tehdä vapaa-ajalla. Muissa asioissa en ole saanut mustaa silmää.
Nyt on klo 17:40 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi keskustelin täällä galleriassa Pipsu91:n kanssa ja katsoin Haluatko Miljonääriksi –ohjelman. Minä tiesin kolme kysymystä ohjelmasta, muista kysymyksistä ei edes suuntaa antavaa aavistusta. Tiesin sen että ”aika velikultia” on Tuntemattoman Sotilaan viimeinen lause, Pac-Manin värin sekä missä Heuraka sijaitsee.
Söin minä myös leipiä. Minä laitan tämän tänne jo nyt, koska Formula 1 ja tunnin päästä katson muutenkin Roban. Ei tässä kuitenkaan tunnissa mitään tapahdu.

Hyvää illanjatkoa!

1260. merkintä päiväkirjaanLauantai 22.10.2016 21:36

Minä heräsin tänään siinä 13 aikoihin. Näin monia erilaisia unia, mutta erityisesti mieleen jäi kun pieksin entisen luokkalaiseni. Hän häiritsi yhtä naista ja katsoin vieresta. Minä toivoin koko ajan, että hän kävisi käsiksi jotta minulla olisi hyvä tekosyy pahoinpidellä joku. Aika sairasta eikö vaan? No kun niin kävi, niin minähän menin ja pistin oikein kunnolla luokkalaiseni ojennukseen. Kun viimein iskusarjojen jälkeen heitin hänet maahan, niin jätin hänet vaikeroimaan maahan. Miksiköhän en potkinut häntä kun hän makasi maassa? Kyllä oikea minä varmasti potkisi. Vastustaja ei ansaitse sääliäni. Sellaisessa maailmassa minä elän oikeasti.
Herättyäni väsyneet olivat silmät ja keitin teetä ja aloitin myös juomaan Tasista. Katsoin samalla Degrassia siihen saakka kuin Family Guy alkoi. Minä olin myös galleriassa, ja olen edelleen, sekä katsoin sähköpostini. Ann Pierce, yksi Photofeelerin perustajista, oli lähettänyt lohdutuskommenttia minulle. ”There´s nothing wrong with your face”. Sanoi viestissä paljon asioita, mutta pääpointti oli hänellä se, että ihmiset arvostelevat kuvaa eivätkä ihmistä. Se nyt vielä puuttuisi. Vaikka olenhan minä mukava kun minut oppii tuntemaan. Olen loistava kaveri. Puolustan tappelussa viimeiseen asti kaveriani ja jos haluat lainata 100 euroa, saat sen ilman mitään perusteluja ja korkoa. Pankki ottaa aina korkoa. Se jos mikä tekee minusta hyvän kaverin. Osaan minä toki joskus olla hieman kusipää, mutta niinhän me kaikki joskus. Niin ja olen aina hyvä isäntä, sillä tarjoan vierailleni aina juotavaa. Itse asiassa joskus tuntuu, että pari minun hulttiokavereitani on aikoinaan tulleet tänne vain ilmaisen viinan takia.
Nyt on klo 17:40 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Degrassia, Possen ja Pelimiehen. Minä söin myös oopperavoileipiä. Minä en keksinyt yhtään minkäänlaista otsikkoa tähän päiväkirjaani, joten laitoin monesko tämä on. Jokaista sinä et näe, paitsi jos olet julkisissa kavereissani. Minä laitan tämän tänne nyt hieman aikaisin, koska menen Bullya pelaamaan.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 20Perjantai 21.10.2016 23:09

Heräsin tänään siinä puoli kahden aikoihin ja lähdin sitten Alkoon. Kesken bussimatkan huomasin, että reppuni oli unohtunut kotiin. Aluksi ajattelin mennä hakemaan sen, mutta onhan muovipussitkin keksitty ja koska nykyään Tasikset ovat muovipulloissa, aikoinaan ne myytiin lasipullossa. Muovi ei paina niin paljon kuin lasi, joten luotin muovipussin kantovoimaan. Ostin viisi sellaista 0,7 litran Tasista, eli kyllä se sen painon kesti. En viitsinyt kuudetta kokeilla nyt. Minulla on ikäviä kokemuksia muovipussien rikkoutumisesta aikoinaan kun ostin 20 lonkeroa Lidlistä ja pussi hajosi. Alkossa oli uusi myyjä, joka näytti ihan Netalta. Olin vähän, että wtf. En viitsinyt nimeä kysyä nimeä, enkä katsoa nimikylttiä. Se jälkimmäinen voisi vaikuttaa siltä, että tuijottaisin hänen rintojaan.
Kotona olin sitten hieman kahden jälkeen ja aloin juomaan Tasista ja nettiin sitten galleriaan lukemaan Miittiksen toukokuuta.

Klo on nyt 15:37 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja minä Tasiksen juomisen lisäksi luin loppuun Miittiksen toukokuun ja kun klo oli niin vähän ja yleensä perjantaisin minulle tulee telkkarista vähemmän katsottavaan kuin muina päivinä, niin luin myös kesäkuunkin. Nyt on kesäkuukin kuitattu. Neljä kuukautta on vielä jäljellä. Minulla ja Miittiksellä ei ole oikeastaan mitään yhteistä. Jos me juuttuisimme kahdestaan samaan huoneeseen, niin mistä me oikein puhuisimme? Vai tuijottaisimmeko toisiamme sanaakaan sanomatta kuin kaksi psykopaattia? Se on muuten aika friikkiä jos toinen koko ajan tuijottaa, muttei sano mitään. Tai no riippuu millaisella ilmeellä katsoo. Minä katsoin myös Panttilainaamon ja sen jälkeen Salatut Elämät.
Nyt on klo 19:33 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Salkkarit ja Degrassia. Söin myös pari oopperavoileipää. Minä kävin myös Photofeelerissa. Sosiaalinen minä tällä kertaa tällä kuvalla: romantikko86 ja taas vittumaisia arvosteluja. On kuulemma liian tumma. Se on mustavalkoinen kuva, joten sen on tarkoituskin olla tumma. Mustavalkoinen on taidetta ja ilmeisesti noilla ihmisillä ei ole aavistustakaan siitä. Aggressiivinen ja ylimielinen taas ja sen semmoista. Minä tulin joka tapauksessa galleriaan sitten ja ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!