IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Pelikoneen jäseneksiTorstai 05.02.2009 01:29

Minulta jäi eilinen väliin, joten kirjoitan siitä koosteen tähän päiväkirjaan.

Eilen liityin Pelikoneen jäseneksi syystä jota en enää muista. Joku syy minulla siihen oli. Pelasin kuitenkin niitä pelejä parisen tuntia suunnilleen.
Lähdin myöhemmin Kontulan kautta Itäkeskukseen bussilla nro 95. Bussissa joku pikkutyttö alkoi laulaa jostain pienestä veturista. Ajattelin, että ole jo hiljaa ja hiljenihän se onneksi yhden säkeen jälkeen.
Palautin lapun Kelaan, vaikka postilaatikko olikin ihan täysi. Sain sen kuitenkin sinne työnnetty väkisin.
Kävin myös Alkossa ostamassa viinaa, Tasiksia, ja sitten baariin kun kaikki bussit ja metrot menivät ohi sopivasti. Voitin toki baarin pelikoneelta Pokerista hieman rahaa.
Tuokin reissu venyi lähes puolitoistatuntiseksi. Niin se aika kuluu.
Kotona sitten join sitä Tasista ja silleen.

Tänään heräsin kymmeneltä ja lähdin verikokeisiin. Tällä kertaa en joutunut odottamaan niin kauan. Näky oli kuitenkin taas suhteellisen masentava kun sali oli täynnä vanhoja ihmisiä.
Sieltä Lidliin, minulla oli niin paljon tuosta Lidlin tölkeistä, että sain halvalla 20 kaljaa ja yhden virkistävän kahden litran limun aamuiksi kuivaan suuhuni.
Klo on nyt 12:51 ja taidankin nyt ottaa ensimmäisen Karjalani. Kirjoitan lisää myöhemmin.

Klo on nytten 22:56 ja jatkan päiväkirjaa. Join kaljoja kolme, mutta alkoi tehdä mieli paljon enemmän Tasista ja aloitinkin sitten seb juomisen.
Katsoin msyös televisiota, esim. mäkihypyn SM-kisat. Yhdistetyn Anssi Koivuranta voitti erikoismiehet. Aika noloa.
Viinaa vedeety ja silleen ja silleen. Ei kai taässä muuta.

Hyvää iillanjatkoa!

Simpsonien laulujaTiistai 03.02.2009 01:27

Heräsin tänään noin kahdentoiista aikoihin. MMyöhemmin lähdin Siwaanb ostamaan lonkeroa koska minulla oli vain yksi 0,7 litran Tasavalta Viina kotona eikä se riitä minulle. Ostin lonkeroa kuutisen kappaletta melkein. Neljä * 0,44 litraa. Eli nopeasti laskettuna hieman yli viisi lonkeroannosta. Lonkero on suomalaisten keksisntö ja ehdottomasti yksi kaikkaien aikojen paras suomalaisen tekemä keksintö, koska asuomalainen ei keksinsut kännykkää, Nokiaa on ainoastaan kännykkä,merkki..
Lonkerott ovat menneet aikoja sitteen ja nytteen on Tasiksen vuoro menneä kiduksiini. Kuurnnellut myös Simpsonmien lauluja Youtubessta. Phil Hartmanilla on kaunis ääani, mutta valaittettavasti hänen vaimonsa muarhasi hänet joitakin vuosia asitten.
Esi kais muuta tässä,

>Hyvvää illanjatkoa!

Paljon vertaTorstai 22.01.2009 01:22

Heräsin tänään noin yhdeksän jälkeen kun lähdin Kontulaan verikokeisiin. Otin numerolapun 17 kun oltiin kympissä. Ajattelin että ehtisen käydä viemässä Lidliin pulloja ja pankissa. Pankissa ei tarvinnut kauaa jonottaa ja nostin satasen. Kysyin niistä tunnusluvuistakin. Se akka ei koskaan laittanutkaan niitä silloin kun soitin! Nyt sitten laitettiin menemään ja ensi viikon alussa pitäisi tulla.
Kun palasin terveysasemalle niin nro 64 oli menossa! Sen ainoan kerran kun poistun hieman pidemmäksi aikaa, niin se kulkee nopeasti. Olin uuden lapun, nro 78 ja luonnollisesti jouduin odottamaan ihan helvetin kauan. Niin ja neljä otti lapun minun jälkeeni ainoastaan. Näky oli luonnollisesti taas masentavaa. Koko huoneen täytti valtaosa vanhuksia. Verikokeeni kesti kauemmin kuin normaalisti, koska minulta otettiin 10 putkea verta! Olen näköjään sairaampi kuin luulin tai sitten kilpirauhasten tutkimiseen tarvitaan paljon verta. Ostin Alkosta Huttusen ja Lidlistä 20 kaljaa. Minulla oli hirvittävä jano koko ajan ja jos menen huomenna Työvoimatoimistoon, niin se antaa minusta paremman kuvan jos haisen kaljalle enkä viinalle.
Pääsin kotiin juuri ja juuri samalla lipullani.
Olin eilen ostanut Siwasta kahdeksan kaljaa, enkä seitsemän. Se asia selvisi kun avasin pakastimen. Suhteellisen kylmä ja lihonut kaljatölkki viettää nyt sulamisaikaa, mutta kuitenkin yritin avata sitä, virhe. Koskaan ennen en ole nähnyt niin paljon vaahtoa. Se vaahtosi varmaan viisi minuuttia. Housuni ovat edelleen märät.
Menen nyt avaamaan mahdollisesti sulaneen kaljan tai sitten sen jonka laitoin pakastimeen kellon ollessa 13:16.

Kello on nyt 23:18 ja kaljasta johtuen kirjoitukseni sujuu hyvin ja suoraan sanoen en keksi mitään sanottavaa, joten..

Hyvää illanjatkoa!

Tunnuksia ei vaan tuleTiistai 20.01.2009 01:32

Heräsin tänään yhdentoista aikoihin ja odoteltuani tunnuslukujani Visa Electroniin, jotka tilasin aikoja sitten, lähdin lopulta Kontulaan. Sain Sampon tililtä nostettua 20 euroa ja yhteensä lompakossa olevilla rahoilla sain ostetuksi kolme Tasavalta Viinaa Alkosta. Jos tunnuksia ei huomenna ole tullut, niin pakko mennä pankkiin.
Minun teki mieli lonkeroa, joten menin Wenlaan sitä juomaan. Maksoin juomani kolikoilla, joten en tuntenut menettäväni rahaa. Vaikka kyllähän tietysti menetin oikeasti.
Kun tulin kotiin, niin menin nettiin ja aloin juomaan Tasista. Klo on nyt 16:21 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkluu kellon ollessa 23:21 ja olen ksatsellut ohjelmiani. 40 ja neietsyt, niin suriullistya, muttaa onneksi masturbroinsti on keksitty. Se ona hieno harrastus, tein istä tänäkin aamuna. Joopaa joo. Muttaa siis lähinnä Tasissta on mennyt oikeen kunnolla.

HJyvvää illanjatkoa!

Pillage the VillageMaanantai 19.01.2009 01:31

Heräsin stänään eläinkunnan ennätyksiin. Luokka häirikört, luulin sen tarjkoittavan vittumaisia eläimiä, mutta se tarakoitti eläimiä jotka aiheuttavat amaksullisesti enitenb tuhoa ja sen takia kärpänen ei sielläö ollut. Termiitti oli anro 1.
Pelasin tauntikausia peliä Pillage the Village. http://pelikone.fi/pelit/action/Pillage-The-Village/3270 ja pääson jopa tasolla 41!
Olen mielestänii vihaiseempi kuin keskiverto ihminene , joten en viitsinyt kauankaan yrtittää sen tason läpäoisimästä.
Viianaa mennyt urakallaa ja silleen, ei sen kummempia.

Hyvää illanajatkoa!

Uusia kuviaSunnuntai 18.01.2009 00:48

Tulipzjan otsikko ja silleen ja vitut ja jotain ja sillrrn.
No siis hrtäsirin siinä yhdentoista aikoihin ja söin aamiaisen ja sitten hetken päästä lähdin kauppaaa ostamaan lähiunnä limua kiinalaise ruokjani kanssa, mutta toki myös halpaa siideriä.
Katsoin mäkiahyppyä ja pelaisilin pelejä ja lisäsin myös uusi a kuvia galleriaan. Ei myöskään sliene kovinkaan syllättäävää että juodnut viinaa aminä olen. Ei kai tyässä kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

543. merkintä päiväkirjaanLauantai 17.01.2009 01:02

Heräsin tänään siinä yhdentopista ja kahdentoista välillä. Olin siinä koneella ja sitteen lähdin Kontulaan Alkoon puoli kolmen aikaoihin. Alkossa myyjä katsoi pitkää minua ja kysyi mikä kunto; sanoin ”ihan jees” ja myis lopulta viinat.
Kotiin kun sittenb tulin niin koneelle ja sitteen juomaan ja katselemaan ohjelmapiutekeanai. Minbusn olisi pitänyt aloittaa tämä päiväkirjhan kirjoittaminen aoiemmin, koska silloin olisi tullut paremmin tekstiä,a mutta ei voi enää mitään.

Hyvää illnajatkoa!

Essi, kauhun aiheuttajaPerjantai 16.01.2009 01:27

Heräsin tänään noin 11:15 ja ylös sitten noin vartoin päästä. Minulle tuli kirje saiaraalasta, keskiviikkona sairaalaan johonkin skokeisiin. Oletan sen olevan maksaani koskevaa, vaikka eihän sistä ikinä tiedä. Neljä tuntia kestää. Ties vaikka joku psykiatsrinen keskustelu, että mihinkäs hoitolaan se Jarkko viedään.
Myödhemmin lähdin Siwaan ostamaan liasää limua kun huomenna syödään kiinalaista rurokaa. Kolmessa ruoasssa on pakkop juoda limua, pizza, hampurilainen ja kiinalainen ruoka.
Ostin myös siiderin, sen halvan. Tuntui kun se eolisi katsonut minua (osta minut!) jaa toki myöss mieli kylmääkin juomaa.
Oli myöss pakko käydä suihkussa kun pää kutisi. Sen jälkeen katssomaan Kolmas kisvi auri ngosta –sarjaa.
Koin myöss kauhun hetkiä kun Eassi söin karkkipussia, onnistuin repim ään sen häneltä, mautta sinne meni suhteeloisen iso pala sitä. Essi olssi kuin tukehtumassa ja aolin aivan kauhuissani jha mietein mihin soittaa. Se meni kuitenkin ohi ja atarkkailin häntä. Essi meni sängyn alle, mutta olen kuulluet että kissat menevät rauhalliseen paikkaan kuolemaana, niin avasin ulko-oven nähdäkseni oliko Essi leikkisällä tuulella. Häns oli menissa sin ne, mutta onneksi kiiruhrti oksentamaan ja noin parisenttiä pitkä ja leveä karkkipussin palanen tulin suusn kautta ulos. ne olivat elämäni peloettavimmat 10 minuuttia. Hävititn kaikki karkkipaperit ja alaitoin kaikki kulhoon. Kissoja pitää tarkkailla tarkemmin . Vistun kissakirja, ei kerrottu mitä teehdä jos kissa tukehtuu. Kissa on rakas eläin!!!
Kun kaikki kauhut olia vat ohi, niin Essi hetken pelkäsi minua, varmaan kun olin nsiin kauhuissani ja peloissaan. Molemmatt kuitenkin rauhoituimme ja Essi on käyttäytynyt kuin mitään ei olisis tapahtunut.
No kuitenkin lähinnä viinaa jauotu, televisota katseltu ja ai na välillä varmuuden evuoksi Essiä seuraillut. Kaikki pienet ja epeäpienetkin asiat poissa kissojen ulottubvilta.

Hyvää illanjatkoa!

Ei päässyt työkkäriinTorstai 15.01.2009 00:42

En jaksanut tulla eilen illalla enää koneelle ja siksi kirjoitan koosteen myös eilisestä päivästä.

Eilen nukuin taas pitkään ja lähdin Kontulaan ostamaan 20 kappaletta Karjalan kaljaa. Yllättävää kyllä, se ei ollut kalliimpaa kuin edellisvuonna.
Ikis soitti minulle ja hän tulikin tänne. Sehän sattui sopivasti, kun olin kaljaakin ostanut. Hän lähti kun Salatut Elämät alkoi.
En jaksanut enää ohjelmaputkeni jälkeen mennä galleriaan ja katsoin elokuvan Last action hero. Elokuvan jälkeen ei ollut enää kaljaa ja meninkin aikaisin nukkumaan, aamulla oli muutenkin aikainen herätys.

Tänään heräilin useasti yön aikana ja aina onnistuin nukahtamaan uudelleen. Heräsin yllättävän pirteänä kellon soidessa klo 10. Normaalisti olisin kuin zombie tuohon aikaan, mutta hyvien yöunien jälkeen ei oikeastaan pahemmin väsyttänyt.
Lähdin Itäkeskukseen Työvoimatoimistoon uusimaan työnhakuni. Jono oli niin pitkä, että olin siinä yli vartin. Neuvonnassa minulle ei annettu vuoronumeroa, vaan lähettivät minut suoraan kotiin, koska nuorten aika oli mennyt ohi. Ei auttanut selitty jonon pituudesta, mutta ymmärsi minua kuitenkin sen verran, että antoi kaksi viikkoa lisäaikaa.
Oli aikaa osallistua kyselyihin ja sain palkkioksi karkkipussi (jee jee). Luonnollisesti käymässä viinaostoksilla Alkossa.
Kotona sitten olin jossain vaiheessa ja nyt kellon ollessa 15:25 on aika aloittaa juopottelu. Kirjoitan sitten taas myöhemmin päivästäni lisää.

Kelo on nyt 22:30 ja jatkan kirjoittamiasta. Mihinkäss jäinkää? Niin 15:25- eteenpäin. Nooh pelasin kivaa peliä, mutta eräässä vaiheeessa teki mieli heittää koko kone ikkunasta ulos. Viinaa vedettye ja katseltu ohejelmia ja sen sellaista. Ei kais muuta.

Hyvää isillanjatkoa!

Galleriassa ongelmiaTiistai 13.01.2009 00:43

Jäi eilinen väliin, koska se oli ihan tylsä päivä. Katsoin televisiota paljon ja join viinaa sekä olin tietokoneella.

Tänään heräsin väsyneenä ja oleilin koneella pelaten ja katsoen oliko viime yönä tullut kirjoiteltua jotain. Ei ainakaan toistaiseksi. Yhtäkkiä galleria alkoi vittuilemaan minulle ja heitti vain kummallisia kirjaimia ja numeroita ylhäälle, eikä näkynyt kuvia eikä yhteisöjä.
Kävin sitten kaupassa sillä ei ollut limua ja minua janotti. Ostin myös oikein virkistävää siideriä. Halpaa jäämistöä, jouluaiheinen siideri. Hetkeksi aikaa siideri pakastimeen kylmenemään ja sitten alas kurkusta. Hyvää oli. Sen jälkeen Tasista elimistöön.
Innostuin pelaamaan peliä Deal or no deal nähtyäni hauskat sketsit http://www.youtube.com/watch?v=Ol2DedEhOGI&NR=1 ja http://www.youtube.com/watch?v=zLTlcqkPq3g kun pelasin sitä peliä, minulle kävi ihan kuten tuossa ensimmäisessäkin. Toisessa sketsissä pääsemme tutustumaan naisten ilkeyksiin.
Klo on nyt 19:24 ja Salatut Elämät alkaa pienen tauon jälkeen. Jatkan kirjoittelua myöhemmin.

Klo nyt 21:21 ja katsoin ohjelmani. Simpsosnien jälkeen tuli ja tulee Batman Begins. Batmanin roolin piti kuulemma alun perin olla ehdolla Aston Kutcher, mutta ehkä parempi että roolin saia Christian Bale.

Klo z<on nyt silleen 22:41 ja akatsoin lähinnä Youtubestaa videoita ja silleiin.

Hyvää illanjatkoa!