IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Viinaa oli, mutta...Maanantai 13.02.2006 00:19

Eilinen, eli lauantai, ei alkanut erikoisella tavalla. Mietin mitä oli tullut tehtyä viime yönä kun olin sammunutkin jossain vaiheessa.
Katsoin yhdistetyn jonka Hannu Mannisen piti voittaa, mutta toisin kuitenkin kävi.
Kisan jälkeen menin kauppaan ostamaan kissanhiekkaa sekä lonkeroita.
Juomia oli yhteensä vaikka kuinka paljon. Kuitenkin join vain reilut 10 alkoholiannosta ja pystyin lopettamaan juomisen sen jälkeen vaikka kuinka teki mieli juoda lisää ja oli viinaakin jäljellä.

Tänään heräsin jo ennen kymmentä ja päivä onkin tuntunut matelevan, kunnes katsoi mäkihyppykisan. Lars Bystöl voitti kultaa ja Matti Hautamäki hopeaa.
Kisojen jälkeen tuli telkkarista Daredevil jota aloin katsomaan ja katson edelleen. Elokuva on mielestäni parempi kuin mitä aluksi odotin, katson sen loppuun ja tässä koneella samalla ainakin hetken aikaa.

Hyvää illanjatkoa!

5. helmikuutaSunnuntai 05.02.2006 19:49

Nonniin, elikkä edellisen kerran kirjoitin päiväkirjaa torstaina, joten kerrataanpas sitten taas edellisiä päiviä.

Elikkä perjantaina oli kassavuoro duunissa, ei ollut oikein fiiliksiä siellä olla, mutta loppuun asti jaksoin.
Töiden jälkeen menin Alkon kautta kotiin. Kotona tuli ryypättyä, sammuttua ja lopulta muistinmenetys.

Eilen kävin Rossossa syömässä ja juomassa, sitten sieltä kodin kautta frendin kanssa Herttuan Krouviin.
Siellä sitten juotiin ja minulle ei tarjoiltu yhdessä vaiheessa koska olin silloin liian humalassa. Kotiinhan sieltä oli sitten lähdettävä. Rahaa meni 30,50 euroa ja sen lisäksi taksimaksu. Sitten vaan nukkumaan.

Tänään heräsi noin yhdeltätoista ja aamusnapsit piti ottaa, mutta jäi nyt ottamatta kuitenkin. Katsoin joukkuemäen, jonka Suomi voitti reilulla erolla.
Söin ja sen jälkeen katsoin Simpsonit.
Ei kai siinä muuta. Tänään tuskin mitään mainittavaa tulee tapahtumaan, joten se on moro!

Pitkä kotimatkaKeskiviikko 01.02.2006 22:21

Menin tänään duuniin hieman yli yhdeksäksi ja olin puoli kuuten, mutta kotimatka sujui odotettua kauemmin.
Kaikki alkoi myöhästymisestäni Mellumäkeen menevästä metrosta, sitten menin Vuosaareen menevällä ja jouduin jäämään Itäkeskuksessa pois. Luonnollisesti tajusin Alkon olevan aivan lähellä ja menin sinne. Rahaa ei ollut lompakossa ja jouduin lähtemään pois Alkosta. Pankkiautomaatit olivat tietenkin tuurillani epätoiminnassa ja ainut toivoni oli tienata pullo kahdella euroa ja risat.
Menin Täyspottiin pelamaan 20 sentin panoksella, kauan siinä meni, mutta lopulta oli rahaa noin kahdeksan euroa ja sain yhden Black Catin (hinta 7,20 euroa). Sitten vaan bussilla kotiin hieman yli seitsemäksi.
Yhteensä kotimatka kesti siis noin puolitoista tuntia. Eipä siinä sitten ehtinyt kuin syödä ja katsoa Salkkarit. Huikkaa otan tietenkin nyt ennen C.S.I:n alkua ja ehkä siinä samallakin.

Mutta lopetellaan nyt.
Moikka!

Viikonloppu ja muutaTiistai 31.01.2006 20:07

Eli ilmeisesti kirjoitinkin jo perjantain, joten siitä eteenpäin sitten. Elikkä:

Lauantaina join taas niin, että muisti lähti. Muuta en heti muisti, mäkihypyn katsoin, jossa Suomi sain kolmoisvoiton (Matti Hautamäki - Tami Kiuru - Janne Ahonen).

Sunnuntaina olin selvänä, mutta en siltikään parhaalla mahdollisella tavalla muista. Taisin katsoa elokuvan joka tuli telkkarista kahdeksalta telkkarista, nimeä en muista ja joku joka muistaa voisi sen minulle kertoa.

Maanantaina takaisin töihin, olin niin uupunut, että piti jo puoli kymmeneltä mennä nukkumaan. Hyvin sain jopa untakin.

Tänään heräsin melko väsyneenä, vaikka olinkin nukkunut yhdeksän tuntia. Työpäivä meni ihan hyvin, lupasin olla huomenna iltavuorossa (eli puoli kuuteen).
Töiden jälkeen kävin baarissa vetämään kahvirommit ja sieltä Alkon kautta kotiin. Pakko sitä on hiukan ottaa.

No ei tässä muuta...

Takaisin arkeenPerjantai 27.01.2006 22:49

En kirjoittanut irc-gallerian päiväkirjaan koko lomani aikana, eli lienee taas vaihteeksi kerrata lomani tapahtumia.

Tiistaina oli verikokeet, sitten sukulaiselle syömään ja sieltä Alkon kautta kotiin ja ryyppäämään kaatokännit. Muisti meni.

Keskiviikkona oli aamulla aika masentava olo, aamulla piti mennä baariin. Taas vaihteeksi baarireissu jäi väliin.
Siinä neljän maissa kävin sitten viinakaupassa ja kotiin dokamaan ja menettämään muistini.
Huomioitavaa on muuten se, että söin keskiviikkona vain yhden nakin.

Torstaina oli aamulla vaan väsynyt olo, mutta pakko oli ylös nousta, juomat oli juotu edellisenä iltana jo, joten ei voinut mitään.
Syönyt en yhtään mitään, joten en käytännössä ollut syönyt mitään kahteen päivään.

Tänään heräsin aika tärisevänä ja muutenkin huonossa kunnossa, mutta selvisin hyvin kun söin ruokatunnilla lähes koko pizzan ja join melkein litran Coca Colaa.
Sen jälkeen oli taas voimia ja jaksoin tehdä päivällä taas entiseen malliin.
Töiden jälkeen taas Alkoon ja aloin Studio Impossiblen jälkeen juomaan. Olen myös syönyt, joten kaikki on taas tuon suhteen hyvin...

LomaMaanantai 23.01.2006 20:25

Nyt se viimein alkoi, loma! Kerrataanpas nyt eniksi aiempia päiviä torstaista sunnuntaihin. Kun nyt jäi taas mainitsematta..

Elikkä mitäs sitä tulikaan torstaina tehtyä? Ei oikein mitään, en ottanut huikkaakaan. Eli kuivilla olin.

Perjantaina oli sitten sitäkin kovempi meno, vaikka känniä ei aluksi meinannut tulla millään, niin silti meni muisti.
Olin kotona yksin koneella ja juttelin mesessä joidenkin kanssa.

Lauantaina piti lähteä frendin kanssa baariin, mutta toisin kuitenkin kävi. Join aamusta iltaan ja siinä ehdin sammuakin pari kertaa. Baari-iltaa ei tullut, koska herättyäni ensimmäisen kerran olin jo sen verran päihtynyt, että en olisi päässyt sisään yhteenkään kapakkaan.
Noh sellaistahan sattuu meille jokaiselle.

Sunnuntai oli raitista ja kärsin vieroitusoireista, saan melkein viikon olla nyt yksin kotona, jee. Sen tähden otinkin lomaa tähän hetkeen. Muutenkin lomaa tarvitsen.

Tänään kävin duunissa, ja siellä ei nyt mitään kummempia.
Nyt kun olen lomalla kolme päivää, niin on paljon helpompaa. Tarvitsin todella tätä lomaa. Tänään en voi juoda alkoholia, koska huomenna on verikokeet, se harmittaa.
Ei tässä sitten tänään oikein ihmeitä voi tehdä. Katson noin tunnin päästä Salkkarit, sitten Käenpesän ja nauhoitan 70´shown.
Saa toivottaa hyvää lomaa!

No hyvät ehtoonjatkot vaan!
T. Jarkko

Viikon viimeisenä päivänäSunnuntai 15.01.2006 18:33

Koska minulta jäi lauantailta kirjoittelut väliin, niin kirjoitan koosteen siitä nyt.

Elikkä lauantaina siis olin aluksi kotona, mutta sitten menin toisen ihmisen kotiin katsomaan lentomäen mm-kisat (Roarhan sen voitti).
Niiden jälkeen söin ja katsoin nauhoitetut Simpsonit, sekä tietysti dokumentin Matti -elokuvasta.
Niin siinä sitten kävi, että missasin Alkon reissun, mutta minulla on aina tuollaisia tilanteita varten hätävarasto. Maanantaina pitää ostaa sitten uusi hätävarasto ja olla vaikka sitten juomatta maanantaina.
Joka tapauksessa sitten lauantai-ilta meni juoden siitä seitsemästä alkaen. Suoraan sanottuna muisti meni, joten ei siitä lauantaista sitten sen enempää.

Tänään heräsin väsyneenä puolenpäivän aikoihin. Tämä sunnuntai menee lähes kokonaan televisiota katsellen. Ensin tuli Simpsonit, sitten pienen hetken jälkeen joukkuemäki lentomäessä, josta on nyt toinen kierros juuri alkanut. Presidentin vaalitkin alkavat kolmen tunnin päästä.
Vaalikonettakin kokeilin, sen mukaan Timo Soini olisi paras presidentti minun mielestäni. Äänestämässä käyn tietysti myös, mutta en Soinin Timoa kuitenkaan.
No palaillaan taas..

..nyt palaillaan taas. Kello on nyt noin 21.50 suurinpiirtein.
Katsoin kisat loppuun (Norja voitti, Suomi sai hopeaa ja Saksa pronssia) ja kävin äänestämässä.
Loput sitten katsoin televisiosta vaalien seurantaa. Tarja Halonen voitti ensimmäisen kierroksen ja haastajaksi tulee Sauli Niinistö.

Nyt toivoitan hyvät illanjatkot kaikille
T. Jarkko

Perjantai 13.Perjantai 13.01.2006 21:19

Tiesin rankan kännäämisen jälkeen olevan vaikeuksia nukkumisen kanssa, kokemuksesta. Joten tein sunnuntaina kaikkea joka ei aiheuttaisi unettomuutta. Pisaraakaan en sunnuntaina herättyäni lähtien. Päätin, että olisin saman tien juomatta perjantaihin (eli tähän päivään) asti. Itse nukkuminen meni hyvin, koska otin unilääkkeen.

Maanantai aamulla oli tietysti kassavuoro, kuinkas muutenkaan. Töiden jälkeen olin niin uupunut, että suoraan vaan nukkumaan. Sama toistui tiistaina.
Keskiviikkona olin aivan juomisen partaalla, niin tiukkaa teki, mutta hermot pitivät ja olin juomatta. Ilta sujui ihan rauhallisesti telkkaria katsemalla.
Torstaina, eli eilen, oli hieman helpompaa olla juomatta. Tekemistä ei ollut niin mitään, mutta silti meni aika ihan jees.

Sitten tänään oli päivä ihan nimensä veroinen, perjantai ja 13. päivä. Heti tuli vaikeuksia töissä ja muutenkin kaikkea mitä en saa sanoa.
Töiden jälkeen tein visiitin Alkossa ja tulin kotiin. Tein ruokaa ja katsoin parin minuutin koosteen Kulmin lentomäen maailmanmestaruuden ensimmäisestä päivästä (Roar Ljökelsjöy johtaa).
Aloitin juomisen tuossa vähän aikaa sitten taas viiden päivän raittiuden jälkeen ja helpottavaa on. Kohta menen katsomaan Simpsoneita, palaillaan taas asiaan..

Hyvästit vuodelle 2005!Lauantai 31.12.2005 21:24

Tämä on vuoden 2005 viimeinen päivä. Kerrataan nyt kuitenkin viime päivien tapahtumia:

Elikkä keskiviikko meni kännäten, torstai totaalisen selvänä ja perjantaista en muista mitään. Muistikaan ei tunnu palailevan.
Tänään ei ole toistaiseksi ole tapahtunut mitään mainittavaa.
Kerrataan sitten vuoden tapahtumia:

Olen valmistunut koulusta tietohallinnon merkonomiksi, saanut työpaikan, saanut kokea työttömyyden, ollut konkurssin partaalla, saanut olla kahdesti lapsenvahtina, juonut melkein koko vuoden ja en nyt keksi heti enempää. Kertaakaan en treffeillä käynyt.

Vuoden viimeinen viikkoTiistai 27.12.2005 21:26

Tosiaan ollaan menossa jo vuoden 2005 loppua. Eilenhän se alkoi se viimeinen viikko, mutta tämä päivä tuntui aivan maanantailta.
Mutta mitäs tänään tapahtuikaan?

No aamulla oli äärimmäisen vaikeaa herätä, mutta pakotin itseni nousemaan ylös. Aamiainen ei maistunut kotona, mutta menin ennen työpäivän alkua McDonaldsiin syömään aamiaisen (3,50 euroa). Sen jälkeen olin aika täynnä töissä. Syömistä pitkittelin töissä, ja ruokatunnille lähdin lopulta siinä kahdentoista jälkeen.
Työpäivä sujui ihan hyvin.
Työpäivän jälkeen kävin Alkossa ja sitten kotiin. Ajatuksena oli ollut että Ikis tulisi meille ryyppäämään, mutta ilmeisti niin ei tapahtunut. Mutta kyllähän minulle ne juomat maistuvat.
Nytten menen kuitenkin katsomaan Simpsoneita.
Moikka!