IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Miittiksen blogeja lukien osa 4Perjantai 02.09.2016 22:32

Heräsin tänään noin varttia vaille kolme ja aloin juomaan Tasista ja katsoin tänään minulle tulleen The Omenin vuodelta 2006. No oli se hieman samanlainen kuin peli Lucius, mutta peli oli paljon parempi silti. Olisi pitänyt ostaa alkuperäinen versio eikä mitään uusintaversiota. Elokuvan jälkeen minä aloin kuuntelemaan musiikkia ja tulin tänne galleriaan lukemaan Miittiksen blogeja siitä mihin jäin viimeksi.
Nyt on klo 17:36 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi olen jatkanut niiden blogien lukemista ja välissä myös katsonut Panttilainaamon, Salatut Elämät ja Embuske, Veitola & Salminen. Söin myös patongin ja kävin suihkussa. Menen tässä varmaan vielä pelaamaan Bullya. Pelasin sen loppuun viime yönä. Meni yhteensä sellaiset 36 tuntia peliin! Mitenköhän se Jack pystyi pelaamaan sen seitsemässä tunnissa läpi? Minulla oli täällä galleriassa takapakkia julkisissa kavereissa. Nyt on minulla 342, kun parhaaimmillaan ollut 346 niitä. Minun todellakin pitäisi kirjoittaa ne ylös, että tietäisin kuka otti minusta eron. Listaa katsellessa ei tullut mieleen ketä puuttuisi.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Neljä vuotta työttömänäTorstai 01.09.2016 22:41

Tänään tulee täyteen neljä vuotta työttömyydestäni. Nykyinen työttömyyteni alkoi 1.9.2012 ja tämä on pisin työttömyysputkeni elämäni aikana.
Minä joka tapauksessa heräsin siinä neljän jälkeen ja aloin juomaan Tasista samalla musiikkia kuunnellen ja myös Pulmuset katsoin. Myöhemmin katsoin Salkkarit ja Pulkkisen. Sen jälkeen katsoin, ja katson edelleen, elokuvan Roolimallit. Ei tässä nyt muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 3Keskiviikko 31.08.2016 23:04

Tänään heräsin vasta puoli kuudelta illalla. Minun sydämeni kävi totaalisella ylikierroksella. Tuntui, että se pettää kohta. En voinut lähteä ulos siinä kunnossa vaan odotin sydämeni rauhoittuvan. Katsoin Pulmuset ja Shark Tankin. Oli myös vieroitusoireita, sillä olin kuivilla puolitoista tuntia ennen lähtöäni Alkoon. Elokuvissa raitistuneet alkoholistit juovat usein teetä ja niin join minäkin. Ei se oikeasti auta, ei ainakaan minun kohdallani. Minä sitten lähdin Kontulaan Alkoon, mutta unohdin ostaa kurkkupastilleja kioskilta. Minulla kun on kurkkukipua öisin jostain syystä, minulla on myös yskää öisin ja yskin jotain nestemäistä. Minä tulin kotiin sopivasti Salkkareihin ja aloin juomaan Tasista. Salkkareiden jälkeen aloin lukemaan Miittiksen blogeja siitä mihin eilen jäin. Minä myös katsoin kymmeneltä toisen Shark Tankin ja söin paistettuja kananmunia leipien päällä. Ei kai tässä muuta. Menen nyt pelaamaan Bullya.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukien osa 2Tiistai 30.08.2016 23:46

Tänään heräsin siinä neljän aikoihin ja katsoin Shark Tankia juoden samalla Tasista. Sen jälkeen katsoin muutaman jakson Pulmusia ja sitten uuden Shark Tankin. Galleriassakin olen ollut ja katsoin Degrassia syöden lämpimiä voileipiä. Minun pitää muistaa syödä vielä tänään, sillä kinkku vanhenee, viimeinen käyttöpäivä tänään. En siis voi syödä sitä vuorokauden vaihduttua. Viimeistään siis 23:59 pitää syödä se. On minulla uusi pakkauskin kinkkua, mutta ei viitsisi heittää roskikseen. No olen minä aikoinaan syönyt yli kuusi vuotta vanhentunutta salmiakkia, mutta ihan hyvää se silti oli. Kun klo tuli seitsemän, niin meinasin aluksi mennä pelaamaan Bullya, mutten viitsinyt puolen tunnin takia. Kun sain sen torstaina, niin olen pelannut siitä lähtien sitä kutakuinkin 32 tuntia ja vasta noin 80% pelistä pelattu.
Salkkarit katsoin ja sitten minä olen jatkanut Miittiksen blogien lukemista siitä kohdasta johon viimeksi jäin.
Ei tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Pelit tulivat viimeinPerjantai 26.08.2016 23:31

Heräsin tänään hieman ennen kolmea päivällä ja suuren kutinani takia päätin mennä suihkuun, jossa viivyin jotain 40 minuuttia. Syödäänköhän minua öisin nukkuessani? Luteet ovat pelkureita. Ne hyökkäävät kimppuuni kun nukun ja olen avuton. Minä joka tapauksessa sitten aloin Tasista juomaan ja pelasin Transformers –peliä, joka tuli Bullyn mukana eilen. Joo ei minulle se peli oikein ole minua varten. Minä jatkoin Bullyn pelaamista siitä mihin jäin. Pelasin sitä eilen illalla ja viime yönä yhteensä yli yhdeksän tuntia. Pelasin kuuteen saakka, jolloin aloin katsomaan Shark Tankia.
Klo on nyt 18:41 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsonut Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Söin sitten tonnikalapastaa myös. Niiden jälkeen menin pelaamaan Bully –peliä. Sitten tulin tänne ja huomasin, että joku julkisista kavereista ja ottanut minusta eron ja niitä on nyt minulla 343 kappaletta. Listasta en huomannut kuka puuttuisi. Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa kaikkien nimet ylös ja kun seuraava ottaa eron, niin menen kysymään siltä, että miksi.
Ei tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukienKeskiviikko 24.08.2016 22:46

Tänään heräsin muistaakseni kolmen aikoihin ja katsoin postin. Minun pelit eivät olleet tulleet. Parempi tulla huomenna tai viimeistään perjantaina. Tiedän missä myyjä asuu ja mikäli tavarat eivät ole tulleet minulle viimeistään perjantaina, niin minä todella suutun ja hän tuskin haluaa nähdä minua vihaisena. Minä myös aloin juomaan sitten Tasista ja tulin galleriaan lukemaan Miittiksen blogeja. Onpas niitä paljon. Tuoreimman jälkeen aloin lukemaan vanhimmasta uusimpaan, koska sillä tavalla huomaa miten ihminen muuttuu vuosien saatossa. Samalla kuuntelin musiikkia ja välissä katsoin Pulmuset ja Salatut Elämät.
Nyt on klo 20:14 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi olen syönyt kolme leipää paistetun kananmunan kanssa ja katsonut Degrassia. Minulle myös tuli mieleen kun luin noita Miittiksen blogeja, että miksi hän aikoinaan antoi minulle potkut hänen julkisista kavereistaan. Nyt ymmärrän paremmin miksi Miittis antoi potkut julkiseista kavereista.
En nyt muuta keksi.

Hyvää illanjatkoa!

Kuunsilmän blogeja kuunnellenTiistai 23.08.2016 23:10

Heräsin siinä puoli neljän aikoihin ja lähdin Alkoon ostamaan Tasista taas repullisen. Kotona olin sitten melkein minuutilleen 16 ja aloin juomaan Tasista sekä olin netissä ja katsoin Shark Tankin ja Pulmuset. Galleriassa sitten kuuntelin Kuunsilmän blogeissa olevia kappaleita. Minusta tuntui, että hän ei pitänyt siitä, mutta no voi voi. Minä taidan olla vastenmielinen kaikin puolin. Musiikkia kuunnellessani pystyin samalla seurata huuto.netin myynnissä olevia tuotteita. Siellä oli selvästi feikkiprofiili, sillä myi toimistotarvikkeita ja hinta oli 123 456 789 euroa. Tuskin kukaan tosissaan pyytää yli 123 miljoonaa euroa mistään toimistotarvikkeista. Oli siellä myös täysin päinvastainen, ilmainen piano, joka pitäisi vain hakea pois Haagasta. Matka ei ole pitkä, mutta miten minä sellaisen ison pianon saan kotiini? Vai seisoisinko Haagassa hämärämiehen näköisenä yrittäen myydä ohikulkijoille pianoa. Pianosta nimittäin luulisi saavan hyvät rahat.
Ei tässä oikeen muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Huuto.netSunnuntai 21.08.2016 23:07

Minä heräsin joskus vähän reilu kolme päivällä. Sen jälkeen nousin ylös ja aloin juomaan Tasista ja menin Huuto.netiin sekä tänne galleriaan. Minä liityin eilen siinne huuto.net –sivustolle, etsien Bully peliä. Minä löysin Playstation 2 –version, joten huusin siitä 10 euroa, jolla saan myös jonkun Transformers –pelin. Toimituskulut peräti 8,10 euroa ja kysyin voisiko toimituskuluja alentaa jos jätän ostamatta tuon Transformersin. Katselin myös muitakin myytäviä tuotteita. Vittu oikea aito Katana samuraimiekka 80 eurolla. Olisikohan vähän coolia omistaa aito samuraimiekka? Saisin telineenkin mukana. Luulisi, että vaikka esim. panttilainaamo maksaisi enemmän kuin 80 euroa siitä. Se on muuten omalla tavallaan hieman vaarallista olla huutokaupassa, niin nettihuutokaupassa kuin paikan päällä olevassa. Voi helposti tehdä heräteostoksia ja kohta huomaa käyttäneensä useita satoja euroa eri tuotteisiin.
Katson nyt tässä samalla Mean Girls –elokuvaa ja klo on nyt 17:10 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi minä katsoin sen elokuvan loppuun ja myös minä voitin ne kaksi peliä itselleni. Oli pakko ostaa molemmat yhteensä hinnalla 18,10 eurolla. Maksun laitan huomenna, sillä en mielelläni laita tilinsiirtoa viikonloppuna. Minulla on jotenkin sellainen tunne, ettei raha kulje viikonloppuisin. Minä tein myös tarjouksen The Omen –elokuvasta. Muistatteko kun aikoinaan puhuin ensimmäisestä Lucius –pelistä ja joku sanoi sen perustuvan elokuvaan The Omen. Tarjoukseni on 1,50 euroa plus toimitus 1,80 euroa.
Klo on nyt 18:57 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi olen syönyt lämpimiä leipiä sekä oopperavoileipiä. Katsoin Degrassia, Beavis and Butt-Headia sekä elokuvan The Expendables.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Bill Clinton 70 vuottaPerjantai 19.08.2016 23:03

Minä heräsin tänään semmoiset olisiko noin puoli viideltä päivällä/illalla. Vedin viime yönä Mirtazapin Orionia saadakseni unta ja mielialaa kohdalle. Minä en viitsinyt tuhlata Ketipinoria, koska ajattelin nyt kokeilla miten nuo toimivat minuun. Se on uni/mielialalääke. Se on laillista, koska se on minulle lääkäri määrännyt, se mikä ei välttämättä ole laillista on se, että olen antanut niitä pois tai myynyt. Purkissa on 98 tablettia ja nyt on 20 kappaletta jäljellä. Miksiköhän minulle aikoinaan myönnettiin niitä? Minulle riitti Ketipinor, mutta ehkä olen mieleltäni epätasapainoinen ja tarvitsen lääkitystä siihen vaivaan. No joka tapauksessa sain unta hyvin.
Minä heräämisen jälkeen aloin ryyppäämään Tasista ja katsoin kun pelattiin Bully –peliä YouTubessa. Siinä välissä minä myös katsoin Shark Tankin, Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Sekä kuunnellut musiikkia.
Nyt on klo 20:37 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä olin Tasiksen juomisen lisäksi kuunnellut musiikkia, pelannut Gems Journey –peliä, katsonut Degrassia ja syönyt pizzaa. Ei tässä muuta. Bill Clinton täytti tänään 70 vuotta ja sain sitten sen avulla otsikon päiväkirjaan.

Hyvää illanjatkoa!

Lucius 2 todellinen pettymysKeskiviikko 17.08.2016 23:35

Heräsin suunnilleen klo 15 jälkeen. Siihen aikaan pitäisikin jo olla hereillä. Minä lähdin sitten Alkoon ja S-Marketiin. Kotiin tultuani aloin juomaan Tasista ja tein pari älypään visaa. Popvisassa olen taidoiltani räppäri. En kyllä yhtään sano olevani. Mielestäni räppi on hädin tuskin musiikkia, siinä lähinnä vaan puhutaan nopeasti. Lemmikkivisassa olen lemmikkien ystävä ja niinhän minä olenkin. Televisiosta katsoin myös Shark Tankin ja sitten loput Pulmusista.
Nyt on klo 18:12 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä olen Tasiksen juomisen lisäksi katsonut Lucius 2 –peliä. Peli on totaalinen pettymys ensimmäiseen verrattuna. Huono peli. Katsoin myös Salatut Elämät ja Simpsonit. Nyt alkoi Waterworld. Onkohan sekin sellainen maailma, jonka tulevaisuuden ihmiset tulevat kokemaan joskus jotain 500 vuoden päästä? Sitä kun on kaikenlaista huhupuhetta siitä ilmastonmuutoksesta ja sun muuta paskaa mitä ne väittää.
Nyt on klo 21:05 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin elokuvan Waterworld, joka edelleen tulee. Tein kissavisan ja tulin tänne galleriaan. Olin saanut uuden julkisen kaverin täällä, mutta edelleen takapakkia on, sillä parhaimmillaan minulla on ollut 346 niitä. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!