IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Miittiksen blogeja lukien osa 2Tiistai 30.08.2016 23:46

Tänään heräsin siinä neljän aikoihin ja katsoin Shark Tankia juoden samalla Tasista. Sen jälkeen katsoin muutaman jakson Pulmusia ja sitten uuden Shark Tankin. Galleriassakin olen ollut ja katsoin Degrassia syöden lämpimiä voileipiä. Minun pitää muistaa syödä vielä tänään, sillä kinkku vanhenee, viimeinen käyttöpäivä tänään. En siis voi syödä sitä vuorokauden vaihduttua. Viimeistään siis 23:59 pitää syödä se. On minulla uusi pakkauskin kinkkua, mutta ei viitsisi heittää roskikseen. No olen minä aikoinaan syönyt yli kuusi vuotta vanhentunutta salmiakkia, mutta ihan hyvää se silti oli. Kun klo tuli seitsemän, niin meinasin aluksi mennä pelaamaan Bullya, mutten viitsinyt puolen tunnin takia. Kun sain sen torstaina, niin olen pelannut siitä lähtien sitä kutakuinkin 32 tuntia ja vasta noin 80% pelistä pelattu.
Salkkarit katsoin ja sitten minä olen jatkanut Miittiksen blogien lukemista siitä kohdasta johon viimeksi jäin.
Ei tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Pelit tulivat viimeinPerjantai 26.08.2016 23:31

Heräsin tänään hieman ennen kolmea päivällä ja suuren kutinani takia päätin mennä suihkuun, jossa viivyin jotain 40 minuuttia. Syödäänköhän minua öisin nukkuessani? Luteet ovat pelkureita. Ne hyökkäävät kimppuuni kun nukun ja olen avuton. Minä joka tapauksessa sitten aloin Tasista juomaan ja pelasin Transformers –peliä, joka tuli Bullyn mukana eilen. Joo ei minulle se peli oikein ole minua varten. Minä jatkoin Bullyn pelaamista siitä mihin jäin. Pelasin sitä eilen illalla ja viime yönä yhteensä yli yhdeksän tuntia. Pelasin kuuteen saakka, jolloin aloin katsomaan Shark Tankia.
Klo on nyt 18:41 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsonut Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Söin sitten tonnikalapastaa myös. Niiden jälkeen menin pelaamaan Bully –peliä. Sitten tulin tänne ja huomasin, että joku julkisista kavereista ja ottanut minusta eron ja niitä on nyt minulla 343 kappaletta. Listasta en huomannut kuka puuttuisi. Pitäisi ilmeisesti kirjoittaa kaikkien nimet ylös ja kun seuraava ottaa eron, niin menen kysymään siltä, että miksi.
Ei tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Miittiksen blogeja lukienKeskiviikko 24.08.2016 22:46

Tänään heräsin muistaakseni kolmen aikoihin ja katsoin postin. Minun pelit eivät olleet tulleet. Parempi tulla huomenna tai viimeistään perjantaina. Tiedän missä myyjä asuu ja mikäli tavarat eivät ole tulleet minulle viimeistään perjantaina, niin minä todella suutun ja hän tuskin haluaa nähdä minua vihaisena. Minä myös aloin juomaan sitten Tasista ja tulin galleriaan lukemaan Miittiksen blogeja. Onpas niitä paljon. Tuoreimman jälkeen aloin lukemaan vanhimmasta uusimpaan, koska sillä tavalla huomaa miten ihminen muuttuu vuosien saatossa. Samalla kuuntelin musiikkia ja välissä katsoin Pulmuset ja Salatut Elämät.
Nyt on klo 20:14 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi olen syönyt kolme leipää paistetun kananmunan kanssa ja katsonut Degrassia. Minulle myös tuli mieleen kun luin noita Miittiksen blogeja, että miksi hän aikoinaan antoi minulle potkut hänen julkisista kavereistaan. Nyt ymmärrän paremmin miksi Miittis antoi potkut julkiseista kavereista.
En nyt muuta keksi.

Hyvää illanjatkoa!

Kuunsilmän blogeja kuunnellenTiistai 23.08.2016 23:10

Heräsin siinä puoli neljän aikoihin ja lähdin Alkoon ostamaan Tasista taas repullisen. Kotona olin sitten melkein minuutilleen 16 ja aloin juomaan Tasista sekä olin netissä ja katsoin Shark Tankin ja Pulmuset. Galleriassa sitten kuuntelin Kuunsilmän blogeissa olevia kappaleita. Minusta tuntui, että hän ei pitänyt siitä, mutta no voi voi. Minä taidan olla vastenmielinen kaikin puolin. Musiikkia kuunnellessani pystyin samalla seurata huuto.netin myynnissä olevia tuotteita. Siellä oli selvästi feikkiprofiili, sillä myi toimistotarvikkeita ja hinta oli 123 456 789 euroa. Tuskin kukaan tosissaan pyytää yli 123 miljoonaa euroa mistään toimistotarvikkeista. Oli siellä myös täysin päinvastainen, ilmainen piano, joka pitäisi vain hakea pois Haagasta. Matka ei ole pitkä, mutta miten minä sellaisen ison pianon saan kotiini? Vai seisoisinko Haagassa hämärämiehen näköisenä yrittäen myydä ohikulkijoille pianoa. Pianosta nimittäin luulisi saavan hyvät rahat.
Ei tässä oikeen muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Huuto.netSunnuntai 21.08.2016 23:07

Minä heräsin joskus vähän reilu kolme päivällä. Sen jälkeen nousin ylös ja aloin juomaan Tasista ja menin Huuto.netiin sekä tänne galleriaan. Minä liityin eilen siinne huuto.net –sivustolle, etsien Bully peliä. Minä löysin Playstation 2 –version, joten huusin siitä 10 euroa, jolla saan myös jonkun Transformers –pelin. Toimituskulut peräti 8,10 euroa ja kysyin voisiko toimituskuluja alentaa jos jätän ostamatta tuon Transformersin. Katselin myös muitakin myytäviä tuotteita. Vittu oikea aito Katana samuraimiekka 80 eurolla. Olisikohan vähän coolia omistaa aito samuraimiekka? Saisin telineenkin mukana. Luulisi, että vaikka esim. panttilainaamo maksaisi enemmän kuin 80 euroa siitä. Se on muuten omalla tavallaan hieman vaarallista olla huutokaupassa, niin nettihuutokaupassa kuin paikan päällä olevassa. Voi helposti tehdä heräteostoksia ja kohta huomaa käyttäneensä useita satoja euroa eri tuotteisiin.
Katson nyt tässä samalla Mean Girls –elokuvaa ja klo on nyt 17:10 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi minä katsoin sen elokuvan loppuun ja myös minä voitin ne kaksi peliä itselleni. Oli pakko ostaa molemmat yhteensä hinnalla 18,10 eurolla. Maksun laitan huomenna, sillä en mielelläni laita tilinsiirtoa viikonloppuna. Minulla on jotenkin sellainen tunne, ettei raha kulje viikonloppuisin. Minä tein myös tarjouksen The Omen –elokuvasta. Muistatteko kun aikoinaan puhuin ensimmäisestä Lucius –pelistä ja joku sanoi sen perustuvan elokuvaan The Omen. Tarjoukseni on 1,50 euroa plus toimitus 1,80 euroa.
Klo on nyt 18:57 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi olen syönyt lämpimiä leipiä sekä oopperavoileipiä. Katsoin Degrassia, Beavis and Butt-Headia sekä elokuvan The Expendables.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Bill Clinton 70 vuottaPerjantai 19.08.2016 23:03

Minä heräsin tänään semmoiset olisiko noin puoli viideltä päivällä/illalla. Vedin viime yönä Mirtazapin Orionia saadakseni unta ja mielialaa kohdalle. Minä en viitsinyt tuhlata Ketipinoria, koska ajattelin nyt kokeilla miten nuo toimivat minuun. Se on uni/mielialalääke. Se on laillista, koska se on minulle lääkäri määrännyt, se mikä ei välttämättä ole laillista on se, että olen antanut niitä pois tai myynyt. Purkissa on 98 tablettia ja nyt on 20 kappaletta jäljellä. Miksiköhän minulle aikoinaan myönnettiin niitä? Minulle riitti Ketipinor, mutta ehkä olen mieleltäni epätasapainoinen ja tarvitsen lääkitystä siihen vaivaan. No joka tapauksessa sain unta hyvin.
Minä heräämisen jälkeen aloin ryyppäämään Tasista ja katsoin kun pelattiin Bully –peliä YouTubessa. Siinä välissä minä myös katsoin Shark Tankin, Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Sekä kuunnellut musiikkia.
Nyt on klo 20:37 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä olin Tasiksen juomisen lisäksi kuunnellut musiikkia, pelannut Gems Journey –peliä, katsonut Degrassia ja syönyt pizzaa. Ei tässä muuta. Bill Clinton täytti tänään 70 vuotta ja sain sitten sen avulla otsikon päiväkirjaan.

Hyvää illanjatkoa!

Lucius 2 todellinen pettymysKeskiviikko 17.08.2016 23:35

Heräsin suunnilleen klo 15 jälkeen. Siihen aikaan pitäisikin jo olla hereillä. Minä lähdin sitten Alkoon ja S-Marketiin. Kotiin tultuani aloin juomaan Tasista ja tein pari älypään visaa. Popvisassa olen taidoiltani räppäri. En kyllä yhtään sano olevani. Mielestäni räppi on hädin tuskin musiikkia, siinä lähinnä vaan puhutaan nopeasti. Lemmikkivisassa olen lemmikkien ystävä ja niinhän minä olenkin. Televisiosta katsoin myös Shark Tankin ja sitten loput Pulmusista.
Nyt on klo 18:12 ja myöhemmin jatkuu.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä olen Tasiksen juomisen lisäksi katsonut Lucius 2 –peliä. Peli on totaalinen pettymys ensimmäiseen verrattuna. Huono peli. Katsoin myös Salatut Elämät ja Simpsonit. Nyt alkoi Waterworld. Onkohan sekin sellainen maailma, jonka tulevaisuuden ihmiset tulevat kokemaan joskus jotain 500 vuoden päästä? Sitä kun on kaikenlaista huhupuhetta siitä ilmastonmuutoksesta ja sun muuta paskaa mitä ne väittää.
Nyt on klo 21:05 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin elokuvan Waterworld, joka edelleen tulee. Tein kissavisan ja tulin tänne galleriaan. Olin saanut uuden julkisen kaverin täällä, mutta edelleen takapakkia on, sillä parhaimmillaan minulla on ollut 346 niitä. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

12 vuotta galleriassaSunnuntai 14.08.2016 22:09

En muista milloin heräsin, mutta ainakin nousin ylös siinä klo 15 maissa. Minulla tuli tänään täyteen 12 vuotta siitä kun rekisteröidyin tänne galleriaan. Tällä sivustolla on suuri vaikutus elämääni, sillä 12 vuotta kaikista 30 vuodestani. Koko aikuisikäni, sillä liityin 18-vuotiaana. Olen tavannut 12 vuoden aikana useaan mielenkiintoiseen ihmiseen. Tämä paikka on muuttunut paljon vuoden 2004 jälkeen. Silloin piti maksaa VIP-ominaisuudesta. Eli ei pystynyt esim. lähettämään yksityiskommenttia toiselle ja nykyään se on kokonaan ilmaista ainoastaan laajennettu vieraslista maksaa. Silloin ei ollut natsoja eikä tuota keskustelutoimintoa. Silloin pystyi laittamaan vain 30 kuvaa normaali käyttäjä ja vip 50 kuvaa, myöhemmin VIP 60 kuvaa. Nykyään se taitaa olla 10 000 kuvaa. En mene takuuseen siitä kymppitonnista. Oli täällä varmaan muitakin asioita, jotka ovat muuttuneet, mutta ei nyt tule mieleen.
Minä joka tapauksessa noustessani ylös, aloin juomaan Tasista ja katsoin Shark Tankia. Se on Leijonan luola USA, mutta tykkään sanoa sitä virallisella nimellä, sillä Shark Tank on niin iskevä nimi. Sen ohjelman jälkeen tulin tänne galleriaan ja vaihdoin oletuskuvani ensimmäiseeni, siihen vuoden 2004, jonka laitoin ensimmäiseksi aikoinaan 12 vuotta sitten. Minä vihaan sitä kuvaa, koska näytin sekä olin, sellainen helvetin säälittävän kokoinen pikkuinen rääpäle. Minä varmaan suunnilleen jotain 20 kiloa sitten. Olen huomattavasti parempi tappelemaan kuin 12 vuotta sitten. Toivottavasti kovin moni ei käy tänään profiilissani ja luule, että olen nykyäänkin saman kokoinen.
Tämä Word on ollut epäluotettava tänään ja se vituttaa minua. Minun on kuitenkin kirjoitettava tänään uusi päiväkirja ja se pistää hermot koetukselle, jos en voi kopioida sitä täältä.
Nyt on klo 17:09 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Kingin sekä pari jaksoa Degrassia. Söin myös oopperavoileipiä ja kuuntelin musiikkia. Mietin myös kun oletuskuvani vaihdan vuorokauden loputtua, niin olisikohan hieman sivistyneempi kuva? Viski on hieman semmoinen herrasmiesten juoma. Minähän vedin viskikännejä vuosia. Kumpihan on hienompi juoma, viski vai konjakki? Minulla ei ole kylläkään konjakkikuvia, mutta muuten vaan kumpi on hienomman ihmisen juoma.
Nyt on klo 19:55 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt laitan tämän tänne ja Tasiksen juomisen lisäksi vain Degrassia katsonut. Minä laitan tämän nyt tänne ja lähden, mutta palaan vuorokauden loputtua laittamaan oletukseen toisen kuvaan. En osaa vielä päättää minkä, mutta tuo ei jää oletukseen.

Hyvää illanjatkoa!

Silverstarin blogeja lukienLauantai 13.08.2016 22:39

Tänään heräsin suunnilleen olisiko kolmen aikoihin vai mitä? Aloin juomaan Tasista ja katsoin telkkarista jakson Team Ahman, sekä täällä galleriassa. Minä samalla myös musiikkia kuunnellen, luin silverstarin blogeja. Me ollaan vanhoja tuttuja, vaikka emme koskaan olla tavattukaan. No totta puhuakseni ainoastaan aikoinaan samassa yhteisössä aikoinaan paljon puhuneena. En edes muista yhteisöä. Minä söin myös leipiä ja musiikkia ja Tasista. Minä en televisiota sen Team Ahman lisäksi ollenkaan. Vaihdoin oletuskuvan, koska vuoden 2010 Jarkko käski minun päässäni vaihtaa oletuskuvan hänen näköiseen. Oletuskuvassani on siis vuoden 2010 minä en voi sillä mitään. En voi mitään vuoden 2010 Jarkolle. Vuoden 2010 minä olin erittäin aggressiivinen, nopea, voimakas, huomattavan korkean kipukynnyksen omaava ja muutenkin totaalinen sosiopaatti. Katsokaa nyt niitä helvetin sairaita silmiä, joita hänellä oletuskuvassani on.
Ei minulla muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Älypään visojaPerjantai 12.08.2016 23:12

Heräsin tänään siinä noin 16:20 aikoihin suunnilleen. Olin nähnyt kamalaa painajaista. Siinä Alkon myyjät eivät suostuneet enää sen kyseisen oston jälkeen enää koskaan suostuneet myymään minulle ja he jopa pystyttivät julisteet kuvastani ja sanottiin siinä jotain, että älä myy tälle miehelle. Kamala uni.
Heräämisen jälkeen menin koneelle ja join samalla Tasista. Kävin tekemässä erilaisia tietovisoja Älypään –nettisivustolla. Katsoin aluksi miten tyhmä olen ja menin kysymyksiä, joita esitetään junioreille. Olin taitavan luokkaa, siitäkin huolimatta että älykkyysosamääräni on vaatimattomat 75 ja sillä luvulla olen luokassa ”lievästi typerät”. Julkkisvisassa olin ”eilispäivän tähti”, eli ei mennyt se kovin hyvin. Klassikkovisassa olen kuulemma sivistynyt. Minäkö muka sivistynyt? En ainakaan käyttäydy niin oikeassa elämässä, mutta nuo ovat tietokilpailukysymyksiä. Televisio kilpailussa pääsin peräti kysymykseen 14 asti. Minähän olen jo aiemminkin sanonut, että minä katson aivan liikaa televisiota. Minä katson nytkin televisiota, Panttilainaamoa, ja aiemmin tänään Seinfeldia kaksi jaksoa ja yhdet Pulmuset. Tein minä myös metsävisan ja en tiennyt yhtään mitään. Olinkin vaan joku metsänpeikko. No olen kyllä joskus sen näköinenkin. Maantietovisassa olin ihan kadoksissa. Suomivisassa sain arvosanan ”koululainen”. Koulussahan minä ne parhaimmat vuoteni vietin. Silloin minulla oli paljon kavereita, kaikki pitivät minusta. Toki minua lyötiin sählymailalla päähän, mutta se on ymmärrettävää, koska urheilussa tunteet kuumenevat aina. Ammattikoulussa minä sain täydet pisteet liikunnasta, mutta näytin varmaan helvetin hyvältä muihin verrattuna ja varmaan myös asennekin ratkaisee. Asenteella tarkoitan sitä, että eläydyin jokaiseen matsiin niin vakavasti. Urheilu on vakava asia.
Nyt on klo 20:34 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä minä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin elokuvan Roskisprinssi ja minä myös tein pari lisää testiä. Elokuvavisassa olin leffafriikki ja sarjakuvavisassa pellefantti. Mitä helvettiä se oli tarkoittavinaan? Mikä on pellefantti?
Ei tässä nyt muuta.

Hyvää illanjatkoa!