IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

KauppapolitiikkaaPerjantai 30.12.2016 23:27

Tänään heräsin puoli neljän aikoihin päivällä, ehkä hieman väsyneenä kuitenkin. Minä aloin sitten Tasista juomaan ja katsomaan Degrassia siihen saakka kun mäkihyppykilpailu alkoi Oberstdorfista, jonka voitti Stefan Kraft. Minulle lainattiin tabletti, jolla näen mäkikilpailut suorana ja myös ne kilpailut jotka tulevat vain maksukanavilta. Minä en tiedä miten kauan minulla on tämä lainassa, mutta ainakin vähän aikaa lainassa.

Kävin tuossa galleriassa ja katselemassa kauppatoimintoa. Tosiaan voi siis ostella sälää sikahinnalla (70 senttiä yksi sälä), härveleitä, kuvan etusivulle, yhteisön etusivulle, kyselyn etusivulle, laajennetun vieraslistan ja nappikauppaa. Olen ollut galleriassa yli 12 vuotta ja minulla ei ole aavistustakaan mikä on nappikauppa. Voi ostaa poletteja myös, joita mitä minä ostelin ties miten paljon kun sitä allergiakyselyäni ostin etusivulle saadakseni Arvuuttaja –natsan, johon tarvittiin 10 000 vastaajaa. Minä olen itse asiassa ostanut jokaisen kyselyni etusivulle. Minulla on jäljellä 190 polettia. Galleriaseteleitä myytiin aikoinaan muistaakseni R-kioskeilla, muttei enää nykyään missään. Minä ostan laajennettua vieraslistaa kestotilauksena ja olen ostanut ties miten monta kertaa itseni etusivulle vuosien aikana. Allergiakyselyni tullessa kymppitonniin, niin se taisi olla edellinen kerta. Kerran ostin yhteisön etusivulle ja pakko kyllä myöntää, että joskus härvelin tultua, niin semmoisenkin.

Minä katsoin ohjelman Pitäisikö olla huolissaan?, ne olivat uusintoja. Mietin omaa elämääni ja minä, sekä moni muukin, olemme varmasti sitä mieltä, että minun elämästäni pitäisi olla huolissaan. Minun elämäntyylini nyt on mitä on. Alkoholisti jolla on ajoittain taipumuksia väkivaltaisiin tekoihin ja poliisikin on tutuksi tullut. Pitäisikö myös olla huolissaan siitä, että minä olen 30-vuotias, mutta ilman minkään sortin meikkiä naamaan, niin ikä pikemminkin 35 tai 40. Ne olivat kuta kuinkin arviot joita kysyin ihmisiltä, jotka eivät tunteneet minua. Pitäisikö minun olla huolissaan siitä, että täällä minun profiilissani kaksi miestä riitelevät toistensa kanssa ilman, että minä liityn mitenkään koko kiistaan? Minä joka tapauksessa aloitin nyt Justin Bieberista olevasta Roastin. Mikäli joku ei tiedä mikä on Roast, niin se on sellainen josta on erilaiset ihmiset, yleensä koomikot, haukkuvat illan vierasta samaan aikaan niin vitsikkäästi kuin rakastettavasti, yleensä aika pitkälle menee vitsit. Mikäli minä olisin roastissa, niin todennäköisesti minusta puhuttaisiin alkoholismistani, huonoista hampaistani ja siitä miten paljon minä pidän huomattavasti minua nuoremmista naisista. Varmasti keksittäisiin enemmänkin, mutta nuo nyt kohokohdat.

Hyvää illanjatkoa!

JäähypolitiikkaaKeskiviikko 28.12.2016 21:39

Nukuin tänään pitkästä aikaa pitkään, siihen puoli neljään päivällä suunnilleen. Lähdin sitten Kontulan Alkoon ostamaan repullisen Tasista ja kun minulla oli niin kuiva kurkku, niin otin apteekista hanavettä. Minä en tiedä onko se tarkoitettu vain lääkkeiden ottoon, mutta kuivuva suu ongelma. Maa oli jäinen ja onneksi minulla oli uudet kengät, joissa on hyvä pito. Minulla on ainoastaan kahdet kengät, toiset talvelle ja toiset muihin vuodenaikoihin, ja yksi varapari jos jommat kummat hajoaa. Minä en tajua miksi joillakin, varsinkin naisilla, on suunnilleen jotain 30 paria.
Kotiin tultuani join Tasista sekä katsoin Seinfeldia, Uuno Turhapuro – This is my Life elokuvasta tehty sarjaversio ja The Man Showta. Minä olin myös täällä galleriassa. Söin myös oopperavoileipiä.

Jäähytoiminto galleriassa on sellainen, joka pitäisi poistaa. Eikö pelkkä musta lista riittäisi, miksi turhaan mennä itkemään gallerian ylläpidolle? Minäkin sain viikon jäähyn tappouhkauksen takia aikoinaan. Massapostituksestakin tulee parin tunnin jäähyt, tai semmoinen ettei kommentoida pysty, mutta pystyi kai kuvia katselemaan ja kommentteja. En minä tuosta tiedä, koska en ole koskaan massapostittanut. En minä keksi muuta sanottavaa jäähystä.

Hyvää illanjatkoa!

KommenttipolitiikkaaMaanantai 26.12.2016 23:23

Minä heräsin tänään todella väsyneenä yhdentoista aikoihin ja vaikka miten yritin saada lisää unta, niin ei auttanut ja nousin ylös puoli yhden aikoihin. Aloin sitten juomaa Tasista ja katsomaan Degrassi Next Classia sekä myöhemmin Seinfeldia. Minä yritin myös saada kahden aikoihin lisää unta, mutta eihän siitä mitään tullut. Kävin myös suihkussa ja se hieman virkisti minua. On se ihan hyvä käydä siellä kerran viikossa. Minä söin myös oopperavoileipiä ja katsoin Uuno Turhapuro armeijan leivissä –elokuvasta tehtyä laajennettua versiosta tehtyä sarjaa. Minä katsoin myös elokuvan 40v ja neitsyt sekä luin ennätystenkirjaani.

Minulta alkaa loppua kohta nämä ominaisuudet joista puhun galleriasta, no kommentit nyt sitten. En minä edes tiedä mitä sanoisin. Kommentit ovat kommentteja. Ketään ei saisi kiusata ja ahdistella täällä kommenteillaan. No jos gallerian alaikäraja on 12 vuotta, niin emmeköhän me kaikki kestetä kommentit vai murtuuko joku henkisesti niin pahasti sitten. Ei tässä mitään viisivuotiaita olla.

En oikein keksi muuta sanottavaa.

Hyvää illanjatkoa!

BlogipolitiikkaaSunnuntai 25.12.2016 21:50

Heräsin tänään jo siinä kahdentoista aikoihin väsyneenä ja nukuinkin vain jotain seitsemän tuntia. Helvetti vie että väsytti ja väsyttää edelleen. Minä heräämisen jälkeen aloin juomaan Tasista ja katsoin pari tuntia Degrassia. Minä myös mietin miksi äitini poikaystävää niin ärsytti se, että pidin tuoreita kenkiä joita en kertaakaan ulkona käyttänyt niin sisällä. Minä myös lukisin tuota tuoreinta ennätystenkirjaa jos silmäni kestäisi. Väsyneenä kun ei ehkä olisi hyvä lukea liikaa. Noissa tuoreimmissa on se vika, että niissä lukee ainoastaan maailmanennätykset. Minulla on vuoden 1988 Guinnesin Ennätystenkirja, jossa oli maailmanennätysten lisäksi myös Suomen ennätyksen. Minä aikoinaan nuorempana niin halusin nimeni siihen kirjaan, joten päästäkseni siihen minun pitäisi tehdä maailmanennätys jossakin asiassa nykyään.

Gallerian blogitoiminto on ollut täällä 2005 marraskuulta, tai syyskuun lopulta, asti ja minä itse olen näitä kirjoittanut tämä mukaan lukien 1289 kappaletta. Seitsemänä vuotena tullut vähintään 100 merkintää ja tämä on tämän vuoden 97. merkintä. Vuodesta on tämän päivän jälkeen jäljellä kuusi päivää. Mikäli haluan, että tästä tulisi kahdeksas vuosi jolloin laitan vähintään 100 merkintää niin kolme merkintää ja aikaa kuusi päivää.
Tämä blogitoiminto oli alun perin nimellä päiväkirja, mutta se myöhemmin muutettiin blogiksi. Sama asiahan se on, mutta nimi nyt silti muutettiin. Täällä on enemmän vapauksia kuin kuvissa, sillä ainoat asiat joita en saa tehdä on laittaa väkivaltaisia raakoja videoklippejä enkä yllyttää ihmisiä rikoksiin. Kyllä siinä niissä säännöissä sanottiin myös noista uskonnollisista asioista jotain, mutten ole uskovainen joten ei sillä niin väliä minun kannalta. Tämä blogitoiminto on mielestäni kolmanneksi paras toiminto kommenttien ja kuvien jälkeen. Neljänneksi paras on sitten natsat. Ensimmäiset merkinnät tehtiin tekstiviesteillä, että gallerian ylläpito sitten katsoi ne ennen julkaisua. Ei kai minulla muuta kerrottavaa blogista.

Minä olen myös galleriassa ollut ja musiikkia samalla kuunnellut. Nyt on klo 16:44 ja myöhemmin jatkuu.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin pari tuntia, voi olla ehkä kolme, tuntia Catfishia pitkästä aikaa. Onneksi minä en ole joutunut sen uhriksi. Kaikki deittini ovat olleet samannäköisiä kuin kuvissa ja ne joilla ei ole ollut kuvaa ovat silti olleet naisia. Minulla oli vuosien 2003-2004 siinä elokuun 2003 jälkeen melkein joka viikonloppu eri nainen. Jostain syystä naiset eivät kestäneet minua enää sen ensimmäisen treffin jälkeen. Viime vuosi, ei naista minulle ja tämä vuosi ei sen parempi. Se olisi kiva omistaa tyttöystävä, tai riippuu millainen tyttöystävä. Minä pidän ns. ”pahoista tytöistä” eniten, mutten ole liian nirso. Ehkä kiltti tyttö saisi minutkin rauhoittumaan käytöksissäni, rakkaus muuttaa miestä. Pysyttelen mieluimmin pahistytöissä. Minä olen badass ja hän on badass, täydellinen pari siis. No eihän minulla ole naista nyt, on ollut toki, mutta no minkäs teet. Kun sanotaan että naiset rakastuvat renttuihin, mutta minä taidan olla liian suuri renttu. Renttuidellakin on joku raja. En minä vankilassa silti ole koskaan ollut. Pointtini on kuitenkin se, että minä kyllä haluaisin jonkun ihanan tyttöystävän. Näin nyt nopeasti sanottuna ehkä jotain 17-40 ikäluokalta.
Minä taidan lopettaa tämän tähän, ettei tästä tule liian pitkä.

Hyvää illanjatkoa!

Ei nyt politiikkaa, vaan jouluaLauantai 24.12.2016 23:27

Heräsin tänään siinä puoli yhden maissa kännisenä sekä väsyneenä. Minä kävin täällä galleriassa sekä katsoin paljon Degrassia. Minä luonnollisesti myös join Tasista herättyäni ja otin myös pullon mukaan Malmille, kun äitini poikaystävä tuli minut hakemaan. Minua juotettiin ihan hyvin siellä Malmilla. Minä ja äitini kundi hieman oltiin erimielisyyksiä unirytmistä ja myös siitä etten saa pitää tuoreita kenkiä sisällä. Hänen koti, hänen säännöt. Hän on niin laiha, kuin tikku, niin olkoon onnellinnen että olin hänen kämpässään, enkä omassani. Minä pystyisin pieksemään hänet vaikka yhdellä kädellä. Joka tapauksessa minä olin lopulta niin kännissä että minun piti kävellä tuskallisen pitkä matka taksitolpalle. Kun pääsin lopulta taksiin, niin oli ongelmia kortin kanssa ja lopulta maksoin käteisellä. Minä katsoin Nordean sivuilta oliko minulta mennyt rahaa, sillä minulla on ongelmia kortin kanssa ennenkin. Ainakaan tänään ei rahaa olla viety. Niin ja joululahjat joita sain olivat tuorein Guinnesin ennätystenkirja, uudet kengät, bokserit ja arvat joista voitin 25 euroa (jee). Isäni sanoi luonnollisesti laittavan rahaa minulle. Parempi tulla vähintään 100 euroa. No kaipa se on siinä. Nyt olen kotona ja silleen. Hyvät joulut vaan sinne.

Hyvää illanjatkoa!

ChatpolitiikkaaPerjantai 23.12.2016 21:30

Heräsin tänään jo kahdeltatoista väsyneenä ja tunnin unta saannin yrittämisen jälkeen nousin ylös. Minä aloin juomaan Tasista sekä myös teetä samalla kun tulin tänne galleriaan musiikkia samalla kuunnellen.

Chat täällä galleriassa on ehkä hieman vanhentunut ominaisuus tällä hetkellä. Se on silti täällä ja on 15+, 18+, 21+ ja sitten pelkkä chat. Kun minä klikkasin chattia, niin se heitti minut automaattisesti 21+, mutta päätin hakea kadotettua nuoruuttani ja menin 15+ chattiin. Siellä ei valitettavasti ollut ketään, mutta aiemmista kommenteista huomasin, etten ollut ainoa yli-ikäinen siellä. Jotkut siellä teinipillua halusi :D ja muuta vastaavaa. No emmekös me kaikki, kunhan ei liian nuori teini ole. Poistuin teinichatistä ja menin 18+ katsomaan millainen tilanne on siellä päällä. Poistuin sieltä heti ja menin pelkkään chattiin, taas ainoana chatissa. Viimeinen vaihtoehtoni olikin mennä minulle tarkoitettuun chattiin, eli 21+ -chattiin. Se vaikuttaa ainoalta gallerian chatilta jossa on elämää ja olinkin siellä puhumassa. Minun mielestäni siis tuo gallerian chattitoiminto on vähän enemmän aikuisille tarkoitettu, sillä kaikki 21 tai yli viedään sinne automaattisesti. Jos haluat jutella teinien kanssa, niin mene profiiliin siis.

Minä olen tänään myös katsonut Pulmuset ja Seinfeldin. Söin minä myös munavoita leivän päällä. Nyt on klo 16:28 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä ei ole Tasiksen juomisen lisäksi tapahtunut oikeastaan yhtään mitään, paitsi galleriassa olen jutellut ja musiikkia jutellut. Laitan tämän tänne nyt jo, koska olen liian humalassa.

Hyvää illanjatkoa!

ModauspolitiikkaaKeskiviikko 21.12.2016 23:04

Heräsin tänään yhden aikoihin hieman väsyneenä ja lähdin Alkoon Tasiksia ostelemaan repullisen, ja koska minä saan huomennakin viinaa ja jouluaattona minun omaa viinaani ei mene niin paljon, niin pitäisi riittää. Alko on nimittäin kiinni maanantainakin.
Kotona minä olin kahden aikoihin ja aloin juomaan Tasista sekä pelasin farmipeliä kuunnellen musiikkia samalla. Olen katsonut tänään myös Pulmuset, 70´show:ta, The Man Show:ta, Uuno Tuhapuro armeijan leivissä –pidennetyn elokuvan sarjaversiota ja Simpsoneita. Tulin sitten tänne galleriaan.

Modaustoiminnot laitoin takaisin päälle galleriassa, eli näen muiden nyt. En tiedä miksi olin ne joskus laittanut pois päältä kun joillakin on ihan hyviä. Minulla itsellä ei ole sellaista ollut. Ne modaustoiminnot ovat tainneet olla täällä jo niin monta vuotta etten edes muista milloin ne tulivat tänne. Minä itse tulin tänne 14.8.2004, mutta tuskin ne nyt kuitenkaan vielä silloin olivat. En muista, en usko, mutten ole varma. Ihan jees toiminto tuo on, mutten minä itse ainakaan omaan profiiliini laita modausta. Tausta pysyy sinisenä, kuten perusgalleriassa tapana on ollut.

Minä joka tapauksessa en ole mitään sen kummempia tehnyt tänään. Söin minä oopperavoileipiäkin.

Hyvää illanjatkoa!

SäläpolitiikkaaTiistai 20.12.2016 22:32

Heräsin tänään kahden aikoihin ja aloitin Tasiksen juomisen sekä aloin farmipeliä pelaamaan. Olen tänään myös katsonut paljon ohjelmia. Olen katsonut 70´show:ta, Pulmusia, Kimmon, Shark Tankin, Degrassia, Uuno Turhapuro armeijan leivissä tehtyä –elokuvan pitkitetyn version sarjaa sekä Simpsoneita. Minä tulin galleriaan ja olin taas menettänyt kaverin. Listastani puuttui ellanam, mutten löytänyt häntä galleriasta. Joko vaihtanut nimimerkkiä tai jättänyt koko gallerian. Minun pitäisi varmaan päivittää listaani.

Gallerian säläominaisuudet ovat huonointa mitä tälle gallerialle on koskaan tapahtunut. Olen laittanut sen ominaisuuden pois käytöstä. Toisin sanoen en näe onko jonkun profiilissa sälä vai ei. Se oli aluksi ihan jees, mutta minua alkoi ärsyttää kun aina välillä ne seurasivat hiireni osoitinta ja ei pystynyt klikata aina sekä ei nähnyt ihmisen kuvaa. Niitä kun pystyy laittamaan minne tahansa ja jotkut kaikki kuvan päälle. Kamala toiminto kerta kaikkiaan.

Minä menen nyt syömään oopperavoileipiä. Ei minulla muuta.

Hyvää illanjatkoa!

NatsapolitiikkaaSunnuntai 18.12.2016 22:15

Minä heräsin tänään siinä olisiko ollut 14:40 aikoihin ja aloin juomaan Tasista ja myös teetä. Tulin sitten tänne galleriaan musiikkia samalla kuunnellen sekä farmipeliä pelaten. Huomasin taas menettäneeni julkisen kaverini, BadGangstaa96:n, ja luonnollisesti suutuin ja yritin etsiä hänet ja vaatia selitystä moiseen eroon. En löytänyt koko galleriasta häntä. Minulla on nyt sitten 339 julkista kaveria.

Natsat ovat olleet galleriassa siitä suunnilleen loppuvuodesta 2010 lähtien, syyskuusta? vai marraskuusta?. No loppuvuodesta 2010 kuitenkin. Natsoihin voisikin käyttää tuota politiikkaa, joita olen laittanut aina otsikoksi, sillä natsojen kerääjät antoivat sydämiä toisilleen vastalahjaksi sydämistä ja kavereita otettiin vain natsan saamiseksi. Luuletko, että minulla on oikeasti 339 kaveria? En ole edes koskaan puhunut suurimman osan kanssa, mutta kun natsan takia. Se on politiikkaa, mutta hyvällä tavalla. Natsoja on täällä yhteensä 87 ja minulla on niistä 70 kappaletta. Minulta puuttuu Matkakuvaaja, Hyvä juttu, Suosikkiblogaus, Megasuosikkiblogaus, Superbloggaaja, Bestseller, Kingi, Puheenjohtaja, Agitaattori, Kimppakiva, Päivä Kuva, Quitter Hopea, Quitter Kulta, Quitter Platina, HC VIP (josta olen varmaan katkera ikuisesti), Suhe ja Oldskool. Natsapisteitä minulla on 1305 ja olen tällä hetkellä täällä galleriassa olevista natsatilaston viidennellä sijalla. Kolme on lähtenyt edestä pois, joten kaikkien aikojen tilastossa olisin kahdeksannella sijalla. Edellisen natsani sain tämän vuoden 11. päivä maaliskuuta. Olen ehdottanut uusia natsaideoita Natsat –yhteisössä. Muun muassa sen, että voisi saada natsoja, jos antaa muiden blogiin sydämiä kun nykyään saa vain se sydämen vastaanottaja. Siinä minulla olisi ainoastaan voitettavaa. Minä tuskin kuitenkaan tulen enää ikinä saamaan uutta natsaa, ellei niitä tehdä lisää. Natsat ovat kuitenkin mielestäni parasta mitä tälle gallerialle on tapahtunut koko tällä vuosikymmenellä.

Nyt on klo 16:36 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi olin täällä galleriassa juttelemassa Grazyman89:n kanssa samalla kun kuuntelin myös musiikkia. Ei kai siinä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

VideopolitiikkaaLauantai 17.12.2016 23:09

Heräsin tänään kahden aikoihin ja aloin juomaan Tasista sekä join myös yhden teen. Aloin pelaamaan farmipeliä ja kolmelta katsoin peräti kahdeksan jaksoa Family Guy:ta Kävin niiden jälkeen suihkussa pitkästä aikaa ja söin sitten oopperavoileipiä sekä katsoin Degrassia siihen saakka kuin Braveheart alkoi.

Videotoiminto täällä galleriassa taitaa olla jo kadonnut ominaisuus, sillä edellinen video lisättiin 16.10.2014 ja en ole löytänyt kohtaa Lisää uusi video. Videoissa oli kutakuinkin samat säännöt kuin kuvissakin. Minä olen itse vuosia sitten laittanut tänne kuusi videota. Minulla kesti aina kauan ottaa video, kun petti joko pokka ja aloin nauramaan tai unohdin vuorosanat. Yksikään videoistani ei mennyt ensimmäisellä otolla.

Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!